sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Messupäivä ja kehonkoostumusmittaus

Ruokablogissakin saa silloin tällöin kertoa jotain muutakin - eikö vain? Tänään suuntasimme siskoni ja hänen lapsensa kanssa messukeskukseen I love me-messuille. Sampan jätimme puoleksitoista tunniksi leikkimään lapsiparkkiin, jotta saimme itse tutustua messuihin rauhassa. Parin tunnin aikana osallistuttiin kilpailuihin, mittautimme kehonkoostumuksemme, maisteltiin raakasuklaata ja paria muutakin uutuutta. Kotiin viemisiksi saimme muun muassa Alpron mantelimaitoa ja Nordicin kaurakermaa. Kumpaakin olen maistanut jo aikaisemmin ja todennut hyviksi, joten turhia tuotteita en kotiuttanut.


Messujen jälkeen suuntasimme vielä nepalilaiseen ravintolaan syömään, jossa ruoakseni valikoitui paistettua perunaa ja kukkakaalta currykastikkeessa. Hyväähän se oli, mutta annoksen koko olisi kyllä saanut olla suurempi. Kasvissyöjänä ja vegaanina kun olen tottunut syömään melko suuria annoksia niukan energiamäärän takia. Noh, sai ainakin vähän mahantäytettä...


Niin, ja palataanpa vielä hieman messuihin! Diacorin osastolla sai mittauttaa kehonkoostumuksensa ja pyysin (pakotin, hehe) siskoltani josko jonotettaisiin siihen. Aikamme jonotettuamme pääsimme vihdoinkin pikkuiseen koppiin mittauttamaan sen. Kengät ja sukat vain pois ja askel vaa'an päälle ja käsillä kiinni mittarista. Mittaus kesti alle minuutin, jonka jälkeen tulokset tulivat näytölle näkyviin. 

Omat tulokseni näyttivät tältä:
Sisäelinrasva: 1 
Lepoaineenvaihdunta: 1175
Rasvaprosentti: 16,9 
Luustolihasprosentti: 33,4 

Tulostani kehuttiin erinomaiseksi. Olin aika ihmeissäni... - enhän mä edes harrasta paljoakaan liikuntaa! Millaisia tuloksia te olette saaneet?


2 kommenttia:

  1. Moikka ja kiitti kirjoituksestasi! Oli kommentoitava kun olin samaisilla messuilla ja mittautin itseni Fressin osastolla. Olin tuloksista järkyttynyt! Tuli suorastaan kriisi ;) Olen lievästi ylipainoinen, rasvaprosentti normaali, sisäelinrasva normaali ja luulihasprossa normaali! Treenaan lähes joka päivä ja kolme kertaa viikossa vedän kuulatreenin ja aika usein osallistun siihen myös itse. Lisäksi käyn salilla ja nostan raskasta rautaa. Tosin ikäni on kohta 40, mutta olin todella järkyttynyt lihasmassastani ja muutenkin tuloksesta! Siksi kommentoinkin kun jos et harrasta paljoa liikuntaa niin tulee tässä väkisinkin mieleen onko liikunta yliarvostettua? Terkuin Minna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ainakin aloin noista omista tuloksistani miettiä sitä, että kuinka helppoa olisi saada rasvaprosentti todella alas ja saada lisää lihasta, jos alkaisin nostamaan rautaa (käymään salilla). Mutta olisiko järjettömän alhainen rasvaprosentti naisella enää edes terveellinen? Tuskimpa. Taidan siis vain jatkaa tätä nykyistä elämäntyyliäni ;)

      Tuskin se liikunta ihan yliarvostettua on, mutta näköjään on mahdollista olla ns. hyvässä kunnossa vaikka ei liikuntaa harrastaisikaan. Ehkä myös vegaaniruokavaliollani on jonkinlainen osuus asiassa..?

      Tuloksesi kuulostaa korviini kuitenkin hyvältä, koska arvosi ovat normaalit, eivät suinkaan normaalia alemmat! :)

      Poista