sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Punaista mehua ja siemeniä

Ostin eilen ekaa kertaa elämässäni tuoreen granaattiomenan! Tänään laitoin puolet siitä aamupuurooni, ja ai että se sopi siihen hyvin. Kauralesepuurossani oli tuon punaisen hedelmän lisäksi pellavansiemenrouhetta, psylliumia ja kaakaonibsejä. Tämän herkun annoksen kanssa join vielä luomu kaneliteetä ja omppumehua. Aamupalani syntyi tänään parin kömmähdyksen kautta, ensiksi poltin sormeni tulikuumaan kaurapuuroon yrittäessäni kauhalla saada pohjaan kiinni jäänyttä puuroa ja onnistuin roiskauttamaan kiehuvaa puuroa sormelleni ja toiseksi leikatessani granaattiomppua sain roiskeet ihanalle paidalleni. No mutta näistä huolimatta syntyi silti ihana aamupalani!


Eilinen oli muuten superkiva päivä. Aamupäivällä suuntasin tieni Isoon Omenaan. Siellä kiertelin muutamia kauppoja ja lopuksi kävin ruokaostoksilla. Cittarissa kierrellessäni pysähdyin tutkimaan joitain superfoodeja, joita on tullut valikoimiin, lyötyi ainakin macaa ja lucumaa, mutta kumpikaan ei ostoskoriini päätyneet, koska noita voin ostaa töistä. Joku toinen henkilö pähkäili myös hyllyjen luona ja hetken pähkäiltyään hän kysyi multa, että "Tietäisitkö sä mistä löytäisin Arrowjuurijauhetta?". Oli hassua miten sattukin niin kohdalle, kun ite työskentelen tuollaisten tuotteiden parissa. En kuitenkaan valitettavasti osannut auttaa häntä, mutta sain hänet ostamaan macaa. Lopuksi hän toivetteli vielä hyvää viikonloppua ja kiitteli avusta. Pienet asiat todellakin saa iloiseksi! Kaupoilta suuntasin iltapäivällä takasin kotiin ja tein ruokaa. Illalla lähdin vielä elokuviin, ja elokuvaksi valikoitui jo näkemäni Ted. Se on vaan niin hyvä elokuva, että toistamiseen katsominen ei haitannut yhtään! Mukava päivä siis takana :)

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen annos, tuota kun aina saisi aamupalaksi! :D

    withasilverlining.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän syön joka aamu lähes samanlaisen aamupalan, hedelmät ja marjat vaan vaihtuu! Ei siihen tarvita aikaakaan kun hieman päälle 10 minuuttia, että tuollainen annos on kasassa! :) Suosittelen!

      Poista