tiistai 5. maaliskuuta 2013

Huumaavaa valkosipulin tuoksua

Tahinilla maustettuja porkkanaisia linssipyöryköitä valkosipuliperunoiden ja vihannesten kera. Pyörykät syntyivät tällä kertaa erittäin yksinkertaisista aineksista, punaisia linssejä, sipulia, porkkanaraastetta, valkosipulinkynsi ja tahinia. Mausteina hieman korianteria, currya, mustapippuria, suolaa ja paprikaa. Keitin linssejä viitisentoista minuuttia, jonka jälkeen raastin joukkoon yhden porkkanan hienoksi raasteeksi, paloittelin hieman sipulia ja yhden valkosipulinkynnen ja sekoitin joukkoon vielä tahinia. Sekoitin ainekset ja mausteet keitettyjen linssien joukkoon ja annoin vielä vetäytyä parisenkymmentä minuuttia. Pyörittelin pallukat käsin ja paistoin uunissa noin 250 asteessa, kunnes ne olivat saanneet hieman väriä ja rapsakan pinnan. Valkosipuliperunat paistuivat uunissa samaan aikaan. GoGreenin ruokakerman kolme kuukautta sitten mennyt parasta ennen-päiväys hieman arvelutti, mutta tässä mä ainakin vielä edelleen istun ihan terveenä. Kaiken lisäksi perunoiden maku (ja tuoksukin) hiveli kyllä tän tytön makuhermoja oikein kunnolla.

Helppoa ja yksinkertaista! 

Pyörykkätaikina ei sisältänyt mitään jauhoja tai muitakaan aineita kiinteyden aikaansaamiseksi, koska se olisi ollut turhaa. Massa kiinteytyi juuri täydelliseksi vetäydyttyään ja jäähdyttyään hieman. Nam!


2 kommenttia:

  1. Nää siun kuvat on iha ku jostain kuvastosta! Ovat niin ihania! :) Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos! Näillä kuvilla on varmasti merkitystä muiden mielenkiintoon blogiani kohtaan, tai niin ainakin luulen. :)

      Poista