lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tunturikettu vartioi täällä

Koska kaikilla muillakin on, niin nyt on mullakin. Ostopäätökseni ei kuitenkaan syntynyt vain siksi, että haluaisin kuulua "massaan" vaan minulla todellakin oli tarvetta repulle. En muutenkaan oikein seuraa muotia eikä päältäni varmasti ikinä löydy viimeisintä huutoa olevia kenkiä tai laukkua vaan pukeudun mielummin rennosti ja mukavasti. Ruotsiin lähtiessäni tajusin, että minulla ei ole kotona mitään sopivan kokoista kassia, jonne pakata tavarat ja niimpä sujautinkin kamppeet kangaskassiin ja suuntasin Forumiin Retkiaittaan. Hetken pohdinnan jälkeen kauan himoitsemani reppu oli kourassani ja vielä sellaisessa värissä (brick/tiili), johon en ole aiemmin kenenkään selässä törmännyt. Reppu pääsi samantien käyttöön ja osoittautui melko mukavaksi vaikka onkin malliltaan erittäin yksinkertainen. Hetken totuttelun se kyllä vielä tarvitsee, koska hieman arveluttaa kantaa selässäni tavaroita. Toivotaan, että Tunturikettu vartioi selustaani niin hyvin, että mitään ei pääse häviämään tai kukaan pääse kopeloimaan laukkuani! :)

Kuvat ehkä hieman vääristävät väriä. Kyseessä ei ole räiskyvän oranssi reppu vaan ihan hillitty oranssi, juuri sellainen, joka mielyttää silmääni.

2 kommenttia:

  1. On kyllä kivan värinen ja ihan paras reppu muutenkin, just sopivan kokonen :)

    VastaaPoista