torstai 4. huhtikuuta 2013

Eat&Joy Maatilatori

Kävin tänää keskustassa kiertelemässä kauppoja ja ihastelemassa keväistä säätä Tuomiokirkon rappusilla. Eksyin myös ensimmäistä kertaa Eat&Joy Maatilatorille Kluuvin kauppakeskukseen. Mukaani tarttui gluteenitonta kierrepastaa, jossa oli punaisia, vihreitä ja niitä "tavallisen" värisiä pastoja. Jäin myös juomaan herkullisen teen ja lueskelemaan lukuisia kirjoja sinne. Hellaton kokki-kirja oli ehdottomasti ylitse muiden ja jäinkin haaveilemaan, että jospa minä tuon kirjan jonain päivänä saisin. Kirja käsittelee raakaravintoa, jota ei siis kypsennetä ravintoaineiden ja entsyymien säilyttämiseksi. Haluaisin kokeilumielessä testata joskus kuinka minulta onnistuisi viikko pelkällä raakaravinnolla, joka koostuisi tuoreista, ekologisista ja terveellisistä aineksista. Ehkä vielä jonain päivänä! :)


Suosittelen ehottomasti tutustumaan Eat&Joy Maatilatoreihin, jos olet kiinnostunut lähellä kasvaneesta, ekologisesta ja eettisesti tuotetusta suomalaisesta ruoasta. Toki valikoimiin mahtuu myös ulkoimailta tuotuja tuotteita, mutta nekin ovat luomua ja/tai Reilua Kauppaa. Myymälästä löydät tuotteita moneen makuun. On herkkuja, leipiä, suklaita, säilykkeitä, mausteita, hedelmiä,... kaikkea mitä ihminen syödäkseen tarvitsee. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti