perjantai 12. huhtikuuta 2013

Vihreää pastaa myskikurpitsan, parsakaalin ja paprikan kera

Tämä kokeileva kokki on taas testannut jotain aivan uutta. Tällä kertaa vuorossa oli pasta, koska sitä tulee syötyä melko harvoin gluteenittoman pastan melko korkean hinnan takia. Suunnitelmani oli loihtia jotain aivan uudenlaista, joka syntyy vain kaappieni antimista. Idea syntyi melko nopeasti. Pakastimessa oli hienonnettua pinaattia ja kaapeissa ohranorasjauhetta, kauraleseitä, soijajauhoa, psylliumia ja vihreitä linssejä. Jauhoin linssit ja kauraleseet teholeikkurissa hienoksia jauheeksi. Lisäsin sekaan soijajauhot ja vajaan teelusikallisen psylliumia ja ohranorasjauhetta. Viimeiseksi kaadoin joukkoon hieman reilun puoli desiä vettä, jonne olin sulattanut kolme pientä pinaattikuutiota ja laittanut ripauksen suolaa. Pyöräytin taikinan tasaiseksi ja annoin levätä kelmun suojissa puolisen tuntia. Levänneen taikinan kaulitsin ohueksi levyksi kahden leivinpaperin välissä ja leikkasin ohuiksi nauhoiksi, tagliatelleiksi. Keitin pastaa suolalla maustetussa runsaassa vedessä kolmisen minuuttia. Paahdoin pannulla myskikurpitsaa, paprikaa, valkosipulia ja parsakaalia ja asettelin lautaselle pastan seuraksi. Annoksen päälle ripottelin vielä muutamia paahdettuja pinjansiemeniä ja herkkuni oli valmis! :) 

Aion mahdollisesta jakaa tämän pastan tarkan reseptin teille, kunhan saan vielä hieman kehitettyä tätä lisää! :)

8 kommenttia:

  1. Fantastisk fint! Tack för inspiration och fina bilder!

    Hälsningar
    /Martin på GoGreen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack!! GoGreen's products are one of my favorites :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kunhan olen saanut hieman vielä kehitettyä ohjetta. Tuossa minulla oli 30g linssejä, kauraleseitä ja soijajauhoa. Reilu puoli desiä vettä, jossa oli kolme pinaattikuutiota. Psylliumia puolisen teelusikallista ja ohranorasjauhetta hieman alle teelusikallinen. Kaikki vaan sekaisin teholeikkurissa.

      Kuten tossa aiemmin mainitsinkin, niin resepti tulee mahollisesti vielä hieman muuttumaan. :)

      Poista
    2. Kikherneet voisivat olla mainio vaihtoehto linssien tilalle, mikäli ei halua "hernemäistä" makua. :)

      Poista
  3. Kehitteleppä nopeasti ja laita sitten jakoon, täällä jo odotetaan vesi kielellä optimoitua reseptiä. Gluteeniton pasta on tosissaan aika hinnakasta, eikä se tietysti ole myöskään ihan terveellisemmistä päästä ruokavaliota.

    | mustikkasmoothie.blogspot.com |

    VastaaPoista
  4. Olet uusin Blogi löytöni - ja voin kertoa että TYKKÄÄN <3 mielenkiinnolla jään seuraamaan blogiasi - huomasin että olit jo saanut I Love Your Blog - haasteen jonka kanssa pistän sinulle - mutt se vaan taitaa kertoa siitä kuinka ihana olet.

    VastaaPoista
  5. Kyllä pitää olla aikaa ruoanlaittoon jos tähän ryhtyy! Mites muutes jos haluaa käyttää tuoretta pinaattia pakastetun sijasta? Paljon sitä pitäs olla?

    VastaaPoista