sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kiitävä sotilasvene

Upea ja työntäyteinen viikonloppu takana! Viikonlopun aikana olen ihaillut maisemia, joita ei ihan kuka tahansa näe. Kauniin luonnon lisäksi ohjelmaan on myös kuulunut raskasta työtä, risusavottaa, aamusta iltapäivään.

Olimme reilun kahdenkymmenen leiriläisen voimin WWF:n talkooleirillä Helsingin edustalla sijaitsevassa Vallisaaressa lauantaina ja sunnuntaina. Tuo kyseinen saari on sotilasaluetta (vielä puolustusvoimien käytössä), jonka takia se on yleisöltä suljettu ja kameroin valvottua aluetta. Me olimme kuitenkin WWF:n ja Metsähallituksen ansiosta etuoikeutettuja päästessämme nauttimaan upeasta luonnosta, 1800-luvun linnoituksista ja työnteosta, joka suojelee saaren luontoarvoja. Saarella on ollut asutusta viimeksi lähes 20 vuotta sitten, mistä johtuen saaren kasvillisuus on vailla vertaansa ja monin paikoin liki koskematonta, niin ainakin luulen. Vaikka työ, jota teimme, oli täysin palkatonta vapaaehtoistyötä, voin silti sanoa nauttineeni jokaisesta sekunnista. Kaiken kruunasi mukavat työkaverit ja herkullinen ruoka. Odotan jo innolla kesän lopulla olevaa viikon mittaista leiriä Selkämerellä sijaitsevalla Isokarin-majakkasaarella.


4 kommenttia:

  1. Mä tykkään näistä sun kuvista tosi paljon, ne on ana niin hyvä laatusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosin voisi ehkä olla parempiakin, jos vain olisi parempi kamerarunko :)

      Poista
  2. Varmasti ollut huikee reissu. :) Kuvat taitaa olla otettuja sillä uudella jutulla? :P HIENOJA on !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ikimuistonen! Jep, silläpä juurikin. :)

      Poista