maanantai 25. marraskuuta 2013

Kengät, jotka mullistivat maailmani

Neljä vuodenaikaa ja yhdet kengät.

Kevät, kesä, syksy, talvi - näille on aina käyttöä! Keväällä sulavaa lunta, kuuroja kesäisin, sateita syksyllä ja talvella loskaa. Suomessa märkiin keleihin törmää väistämättä kaikkina vuodenaikoina. Kenkähyllystäsi saattaa löytyä jokaiselle vuodenajalle omat kenkänsä, mutta löytyykö joka vuodenajan jalkineita? Jalkineita, jotka kaiken kukkuraksi näyttävät hienoilta säällä kuin säällä?

Aiempia postauksia lukiessasi olet varmaan mieltänyt rakkauteni luontoa kohtaan. Tämä on välittynyt tänne ainakin useina luontokuvina ja vapaaehtoistyöpostauksina. Luonnossa liikkuessa saa ajatukset hetkeksi jonnekkin ihan muualle ja saa vain nauttia Suomen kauniista luonnosta metsän ääniä kuunnellen. Tänä syksynä, Isokarin talkooleiriä lukuunottamatta, olen "eksynyt" metsään vain pari kertaa. Syy tähän on yksinkertaisesti ollut se, että märät kelit ja heti kastuvat kengät eivät ole houkutelleet.

Tähän on kuitenkin ratkaisu - kumisaappaat.

Itse muistan omistaneeni saappaat viimeksi ala-asteella eli noin kymmenen vuotta sitten. Viime vuosina olen rämpinyt metsissä kerta toisensa jälkeen joko lainasaappaissa tai tennareissa. Olen myös useaan otteeseen marssinut kauppaan aikeenani ostaa saappaat, mutta laaja valikoima kaikkine ihanine väreineen on saanut pääni aivan pyörälle. Olen peilaillut kymmeniä minuutteja erivärisiä saappaita, mutta valinnanvaikeus on iskenyt aina kovempaa kuin osaatte edes kuvitella. Jokaikinen kerta olen lähtenyt kaupasta tyhjin käsin. Yksi malli on kuitenkin ollut ylitse muiden ja vienyt sydämeni vaikka matkaan ei olekkaa lähtenyt.

Viime viikon perjantaina postiluukustani tipahti ilmoitus postiin saapuneesta paketista. Kiireen vilkkaan kuivasin hiukseni, pakkasin reppuni ja otin suunnakseni Lippulaivan Postin. Odotin malttamattomana vuoronumero sormissani pian koittavaa vuoroani. Kassalle päästyäni ojensin saapumisilmoituksen kassaneidille ja pian edessäni oli suurehko pahvilaatikko Berner Sport:lta. Leveä hymy ja pieni jännitys valtasi minut. "Saako jo avata?" - mietin mielessäni ja istuuduin heti ensimmäiselle penkille joka vastaan tuli. Paketissa luki Nokia. Ja ei, ei kyse ollut suuresta matkapuhelimesta vaan jostain paljon paremmasta, nimittäin niistä kauan haaveilemistani kumisaappaista. Sormet hikoillen ja poskien punottaessa kirjaimellisesti revin paketin auki. Laatikosta paljastui kirkkaankeltaiset Hai-saappaat. Oloni oli häkeltynyt - omistanko minä viimeinkin ikiomat saappaat? Hetken aikaa hypistelin noita aurinkoakin kirkkaampia saappaita käsissäni ihmisten minua ihmetellessä ennen kuin pakkasin ne takaisin pahveihin.

Seuraavana päivänä, lauantai-aamuna, vedin saappaat jalkaan ja juoksin ovesta ulos hypähdellen. Vihdoinkin pääsin lätäköihin pomppimaan! Minusta tuli hetkessä aivan lapsi. Roiskuva kuravesi ja kuivina pysyneet sukat tuntuivat epätodellisilta. Vedenpitävyys osoittautui täydeksi kympiksi ja saappaiden korkeus piti roiskeet hyvin ulkopuolella.

Saappaita piti kuitenkin vielä päästä testaamaan luontoon, ihan tositoimiin niin sanotusti. Pohjien uritus piti minut hyvin pystyssä liukkaassa savisessa maassa ja mustikanvarvut jäivät juuri varren alapuolelle, joten myös sääreni pysyivät kuivina. Suurin huomioni oli kuitenkin istuvuus. Nämä eivät "klonksuneet" ollenkaan jalassa ja lesti oli kuin minulle tehty vaikka omistankin leveän lättäjalan, josta holvikaarta ei löydä etsimälläkään. Kävely tuntui helpolta eikä jalkani väsyneet. Parempaa istuvuutta ei voisi edes toivoa!

Koska Hait ovat muotoilultaa kauniit ja värikkäät ja näin ollen ihan arkikäyttöön tarkoitetut, on Nokia ottanut huomioon saappaiden näkyvyyden myös pimeällä. Varren yläreunassa on heijastinnauha, jonka avulla autoilijat ja pyöräilijät havaitsevat meidät kävelijät paremmin. Täydellinen lisä pimeisiin syysiltoihin. Heijastimia kun ei voi koskaan olla liikaa.

Kaiken kaikkiaan en voisi olla tyytyväisempi. Vihdoinkin omistan kengät, jotka sopivat jokaiseen vuodenaikaan niin metsään kuin kaduillekkin ja piristävät synkimmänkin päivän kirkkaalla värillään. Tässä ovat uudet luottokenkäni, jotka sujahtavat jalkaani kestävyytensä ansiosta varmasti monen, monen, vuoden ajan.

Kiitos Nokian Jalkineet! Nyt olen oikeutettu kulkemaan luonnossa välittämättä esimerkiksi pienistä ojista tai mudasta. Oikeutettu kulkemaan tyylikkäänä kaupungilla rankkasateessa. Oikeutettu kantamaan suomalaista osaamista ja laatua jaloissani.


10 kommenttia:

  1. Hienot! Pitäs varmaan itekki hommata jonkunlaiset kumpparit, kun ei näytä tää talvi koskaan tulevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin rakastunut näihin, että melkein voisin nukkua nää jalassa. ;)

      Poista
  2. Haha, Suomen ihanissa ympärivuotisissa vesilällisäissä nämä ovat kyllä kirjaimellisesti joka vuodenajan jalkineet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä odottelen jo malttamattomana seuraavaa sadekeliä. Tulis jo! ;)

      Poista
  3. Varsinaiset ihanuudet nuo sun saappaat! <3
    Multa löytyy punaiset saappaat. Saappaat ovat aliarvosettuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen minäkin, varsinaiset ihanuudet!
      Nyt viime vuosina kumisaappaiden suosio on kuitenkin kai vähän lisääntynyt tai sitten oma kumisaapashimo on vain havainnut kaikki saappaissa kävelleet vastaantulijat. :)

      Poista
    2. Kyllä se on munkin mielestä kasvanut. Mutta näin ''teinien'' keskuudessa niitä näkee vielä harvemmin.. :D

      Poista
  4. On kyllä upeet. ♥ Joskus vois kumpparit koittaa ittellekin hankkia. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattelin tossa just huomisen sääennustetta ja näyttää kahta plusastetta. Taidan vetästä nuo jalkaan ;)!

      Poista