Karttapallon pyörittelyä ja reissukuumeen lievitystä

Pari kuukautta sitten eksyin pitkästä aikaa Indiskaan ja törmäsin aivan ihaniin karttapalloihin. Pyörittelin erilaisia ja erivärisiä palloja tovin, mutta kassalle asti en kantanut, koska 35 euroa tuntui liian tyyriiltä (noh, kaikkihan maailmassa maksaa eikä mitään saa ilmaiseksi). Muutama viikko sitten marssin uudemman kerran kyseiseen kauppaan ja hintalapun päällä oli punainen tarra, joka tarkoitti -50%. Maltoin kuitenkin vielä hetken ja odotin reilun viikon verran lisää. Ja arvaatteko mitä! Kaikista alehinnoista sai puolet pois. Kotiuttamani karttapallon alehinta näytti 10 euroa, joka kuitenkin puolittui ja hinnaksi jäi vaivaiset 5 euroa. Siis viisi euroa! Eipä tarvinnut montaa kertaa pyöritellä ajatusta todella kauniin karttapallon ostamisesta ja niimpä kotiutinkin tuon ihanuuden kotiini. Vaikka pallosta ei pysty löytämään maailman maita kovinkaan helposti, on se kuitenkin reissaamista rakastavalle symboli rakkaudesta matkustamiseen. Pallon paikka on vielä avoin, mutta aitiopaikalle se tulee pääsemään, paikkaan, joka varmasti näkyy kaikille. 

Vaikka reissukuume jyllää täällä kovana, seuraavasta reissusta ei ole tietoa. Se koittaa ehkä kesällä, ehkä syksyllä, ehkä talvellä - sitä ei koskaan tiedä. Olen ihminen, joka ei erikoisemmin suunnittele reissuja. Lähden, kun lähden ja tulen, kun tulen. Joskus lähipiirini miettii, että mitä järkeä säästää satoja euroja rahaa vuodessa ja tuhlata ne kaikki yhdeltä istumalta, yhdellä reissulla. Mulla on tähän kuitenkin vahva mieipide. Matkustaminen antaa todella paljon! Se mitä se maksaa ei ole mitään verrattuna siihen mitä se antaa. Kaikki uudet kulttuurit, ihmiset ja kokemukset kasvattavat ihmistä. Oppii arvostamaan asioita aivan eri tavalla. Näkee maisemia, joita vain rinkka selässä näkee. Tutustuu paikallisiin ihmisiin, joille matkustaminen on vain haave. Ihmisiin, jotka ovat tehneet jokaisen kolikon ja ruoka-annoksen eteen oikeasti töitä.

Reissaajana en koskaan ole ollut tuhluri. Pyrin minimoimaan turhanpäiväiset kulut. En osta matkamuistoja, vaatteita (paitsi silloin tällöin, jos on kova tarve) tai syö ravintoloissa. Haluan elää kuten paikallisetkin. Käydä toreilla, seurata elämänmenoa ja mukautua erilaisiin vuorokausirytmeihin. 

Balkanin maat ovat iltaisin vilkkaita ja ihmiset (mukaan lukien vanhemmat lapsineen) suuntaavat kahviloihin, kaduille ja tapahtumiin. Täpötäysillä kaduilla nenään tunkeutuu ilmassa leijaileva popcornin, pähkinöiden ja maissin tuoksu. Vastaan kävelee iloisia ihmisiä ja lapsia, joiden kädessä heiluu jäätelö, hattara tai jotain muuta naposteltavaa. Elämä näyttää helpolta, mutta todellisuudessa monessa perheessä töitä joudutaan tekemään aamusta iltaan, jotta varat riittävät suurelle perheelle. Ihmisten kasvoilla on kuitenkin hymy. Ei elämän täydy olla helppoa, ainakaan liian helppoa. Raha ei ole onnen tae.

Viime päivinä olen lukenut paria kirjaa, joilla matkakuumetta on saanut hieman lievitettyä. Joululahjaksi saamani Ääliö ulkomailla-pokkari on pian koluttu etukannesta takakanteen. Ensimmäisenä päivänä, jouluaaton iltana, havahduin yöllä siihen, että olen jo sivulla 61. Oli pakko hieman jarrutella ja siitä lähtien olenkin lukenut tuota englantilaisen Karl Pilkingtonin matkapäiväkirjaa vain muutamia sivuja kerrallaan. Toinen, lähes 500-sivuinen, kirja tai opas, joka on vienyt minut aivan mennessään on Madventures - uusi kansainvälisen seikkailikan opas. Oppaassa on järjetön määrä (ei kuitenkaan liikaa!) vinkkejä Aasissa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Oseaniassa matkustamiseen. Mukaan mahtuu kuitenkin myös ihan tavallisia vinkkejä, joiden avulla reissaaminen paikassa kuin paikassa onnistuu hyvin. Mitä syödä, millä liikkua, missä pitää rahat... - tarpeellisia tietoja vaikka reissaamista olisikin takana jo useita kertoja tai kuukausia!