sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vegaaniruokaa isovanhemmille - ja kuinka kävikään?

Isovanhempani ovat "vannoutuneita" lihansyöjiä, joiden ruokapöydästä löytyy usein jauhelihaa, erilaisia ruokamakkaroita ja kalaa. Myös tavallisia eläinperäisiä tuotteita kuten kananmunia, maitoa, jogurtteja ja margariinia kuluu päivittäin. Isovanhempani syövät myös paljon vihanneksia ja hedelmiä, mutta suurimmaksi osaksi he kuitenkin valmistavat lihapitoisia tai eläinperäisiä ruokia runsaan salaatin kera. (Kun on tottunut johonkin, on helppo jatkaa "perinnettä"). Viime vuosina he ovat tutustuneet jonkin verran soijatuotteisiin, koska äitini pyrkii pitämään ruokavalionsa mahdollisimman lihattomana ja kasviperäisenä ja itse olen vegaani. Pöydästämme on löytynyt muun muassa kaalilaatikkoa soijarouheella ja niin ikään minestronekeittoa. Tänään päätin valmistaa isovanhemmilleni ja enolleni täysin vegaanista ruokaa - ja kuinka kävikään?

Noh, hyvin, ERITTÄIN HYVIN! Kaikki 19 soijarouhe-porkkanapihviä katosivat pelliltä kolmeen pekkaan melko nopeaan tahtiin ja vaarinikin (joka yleensä kutsuu kasvisruokaa synteettisksi. hehe...) kehui ruokaa todella hyväksi. Myös enoni, joka söi ensimmäistä kertaa soijarouhetta, sanoi pihvejäni hyvänmakuisiksi vaikka ei aluksi edes tiennyt, että mitä ne sisälsivät.

Ja mitä tästä voi sitten päätellä? Vegaaniruoka ei ole "vannoutuneenkaan" lihansyöjän mielestä pahaa vaan se voi olla parhaimmassa tapauksessa erittäinkin herkullista hyvin valmistettuna. Kaikista eksoottisimpia aineksia tuskin kannattaa ensimmäisellä kerralla yrittää, jos haluaa varmistaa ruoan maistuvan kaikille.

Jos mielit kokeilla ruokia vegaanisina, otahan nämä vinkit käyttöön. Kananmunat saa helposti korvattua esimerkiksi soijajogurtilla, soijajauhoilla, psylliumilla tai peruna- tai maissitärkkelyksellä. Maidon voi korvata lukuisilla eri vaihtoehdoilla kuten kaura-, soija-, manteli-, hasselpähkinä- tai kookosmaidolla. Lihan tilalle sopii muun muassa tofu, soijarouhe tai -suikaleet, tempeh, hernerouhe tai seitan. Leivän päälle ei suinkaan tarvitse laittaa eläinperäistä margariinia tai voita vaan päälle voi sipaista kerroksen esimerkiksi hummusta, maapähkinävoita, tummansinistä Keijua tai vaikkapa Tartex-tahnoja. Ruoanvalmistukseen kerman sijasta kastikkeisiin voi lorauttaa muun muassa kaura-, soija- tai kookoskermaa. Liivatteen korvaaminen onnistuu luonnollisella agar-agarilla, hyytelösokerillavegegelillä ja joissakin tapauksissa psylliumilla. Jogurttien makuun pääsee hapatetuilla soija- tai kaurajogurteilla ja rahkamainen vegaaninen "rahka" syntyy valuttamalla yön yli jogurttia suodatinpussissa, jolloin ylimääräinen neste valuu pois ja tuloksena on kermaisempi ja paksumpi koostumus. Hunajan voi korvata monilla siirapeilla, joista terveellisimpiä lienevät agavesiirappi, vaahterasiirappi ja taatelisiirappi. Pastan päälle parmesaanin tilalle sopii hyvin oluthiivahiutaleet ja leivän päälle ja pizzoihin monet soijapohjaiset mozzarella- tai cheddartyyliset juustot. Vegaaneille jäätelöitä löytyy aivan tavallisista kaupoista kaura- ja soijamaitoon tehtyinä eikä maku eroa lähes yhtään "perinteisistä" jäätelöistä.

Tuossa nyt muutamia vinkkejä vegaanisen ruokavalion toteuttamiseen. Meinaatko sinä hyödyntää vinkkejäni tulevaisuudessa? 



PS. Tarkoitukseni ei ole tehdä teistä vegaaneja vaan kertoa vain vaihtoehdoista eläinperäisten tuotteiden tilalle.
PPS. Valittelut sekavasta ja hyppivästä tekstistä. Ne on nää illat, kun ajatukset ei enää kulje parhaimmalla mahdollisella tavalla.

6 kommenttia:

  1. Meillä vähän sama juttu perheen kanssa, että ovat joutuneet minun ja mieheni takia opettelemaan kasvisruokaa. Alussa ärsytti että miten vaikea voi olla jättää se liha pois tai soittaa minulle että miten tehdään, nyt lähinnä huvittaa tilanteet. Mummo oli kysyi että mikä olikaan se majoneesi mitä käytitte. Vastasin että xtran kevyt. No hän soitttaa hetken päästä että etsi myyjän kanssa koko cittarin läpi mutta ekstrakevyttä ei löytynyt, ottivat sitten sen seuraavaksi vähäkalorisimman vaihtoehdon ja tarkistivat oikein että on kevyttä, ei niinkään että onko siinä munaa :D Soijajogurtista sanoi ettei löytänyt sitä mitä käytän yleensä mutta muisti että se on maustamatonta ja otti sitten toista merkkiä. Muisti että pitää olla maustamaton, ei niinkään että siinä ei olisi lehmää :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, IHANA mummo! : D

      Mun isovanhemmat on vähän yhtä hassuja. Toki ne jo muistaa jotenkuten vegaaniuteni, mutta unohtavat sen sijaan monesti tarkastaa sen, että sisältääkö tuote viljoja. Kerran esimerkiksi mummi teki vaivalla "kaikille sopivaa" kaalilaatikkoa soijarouheella, mutta pisti sitten sekaan ohraa. Noh, menin sitten jossain vaiheessa sanomaan, että tuolla uunissa taitaa olla ohraista kaalilaatikkoa niin mummi oli kokonaan unohtanut sen ettei vegaaninen ruoka välttämättä minulle kuitenkaan sovi.

      Pitää kuitenkin ymmärtää, koska ei vanhat ihmiset aina kaikkea muista eikä vegaaneita tainnut liiemmin olla sillon kun meiän mummot oli nuoria! :)

      Poista
  2. Tosi mukavia tilanteita tällaiset, että on onnistuneesti ruokkinut lihansyöjät tyytyväisiksi kasviksilla. Yleensä harkitsen ja suunnittelen tarkkaan, mitä tarjoaisin kun sekasyöjiä on pöytään tulossa. Tuntuu jotenkin erityisen tärkeältä antaa positiivinen kasviskokemus.
    Voi tuota Liisan mummoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan yllättynyt, että kaikille maistui niin hyvin! Kasvisruoka heille kyllä maistuu helposti, mutta että vegaaninenkin! :) Tosta tulikin mieleen, että olenhan mä kerran aiemminkin tehnyt niille vegaanista ruokaa. Makaronilaatikkoa soijarouheella ja paprikalla. Soijamaito hoiti hyydyttämisen ja lähes koko iso vuoka meni yhdellä kertaa ja kehuja sateli. :)

      Poista
  3. Vitsi miten hyviä vinkkejä, osa aivan uusia! Ja toi rahka nyt menee varmasti testiin asap :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että "rahka" menee testiin! Itse tykkään siitä ainakin todella paljon. Jos mielii saada kuohkeamman ja kermaisemman lopputuloksen, voi joukkoon sekoittaa vatkattua soija- tai kookoskermaa tai vaniljakastiketta. Mielikuvitus on vain rajana! :)

      Kokeile "rahkaa" vaikka talkkunajauhojen ja mustikoiden kera, nam! :)

      Poista