keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Riisikakku - maustettu vs. maustamaton

Kuinka moni teistä myöntää riisikakkujen olevan vähän mauttomia ja tarpeettomia - ehkä enemmänkin lapsille suunnattuja - tuotteita? Kamalasti hiilareita ja liian vähän mitään keholle tarpeellista. Ei vitamiineja tai oikein mitään muutakaan. Vain mauton pala "pahvia".

Toki päällisillä on osansa. Kun päälle kokoaa keon kaikkea hyvää aina hummuksesta erilaisiin vihreisiin ja värikkäisiin vihanneksiin, on makunautinto täysin kelvollinen. Tosin siinä vaiheessa itse riisikakun makua - tai mauttomuutta - tuskin huomaa.

Onneksi markkinoilta löytyy myös riisikakkuja, joissa todella on makua. Riisikakkuja, joita nakertaa mielellään ihan sellaisenaan, tai vaikka perjantaileffan seurana. Pieni dippaus hummukseen tai guacamoleen - aiiii että. Täydellinen snäksi taltuttamaan suolaisen himo.


Oma riisikakkuinnostukseni on peräisin jo vuosien takaa. Muistan kuinka luisteluvuosinani joukkuekavereillani oli aina kisamatkoilla mukana maustettuja riisikakkuja. Milloin kisabussissa tuoksui pizza, milloin juusto ja milloin kermaviili. Vaikka en itse niihin aikoihin kantanut mukanani riisikakkupaketteja, saatoin syödä yhden jos toisenkin kakkusen joukkuetoverien tarjoamana - ja hyviltähän ne useimmiten maistuivat.

Luisteluvuosien jälkeen riisikakut löysivät kotiini pysyvästi noin seitsemän vuotta sitten, kun muutin yksin asumaan. Ne olivat helppo, keveä ja eritoten edullinen välipala, jota saattoi varioida loputtomiin. Milloin kakkusen nautti jälkiruokana tuoreiden mansikkalohkojen ja maapähkinävoin kera ja milloin taas rehukasan ja hummuksen kera. Jossain vaiheessa tykkäsin myös tehdä riisikakkulämppäreitä, joiden päälle pääsi tuoretta oreganoa, tomaattiviipaleita, hummusta ja muutama maustekurkkusiivu. Se vasta herkkua olikin.
  

Vaikka taloudessani kuluu edelleen tasaiseen tahtiin niitä tavallisia ja maustamattomia riisikakkuja, on kulutus selkeästi pienentynyt vuosien saatossa. Kun ennen viikossa saattoi kulua parikin pakettia, nykyään puhutaan alle yhdestä paketista. Maku on jollain tavalla alkanut kyllästyttämään ja puuduttamaan, eikä varsinaista himoa enää synny - ei vaikka päälle viipaloisi ihanan kypsän banskun ja  sipaisisi kunnon kerroksen mantelivoita. Tavalliset riisikakut on vaan niin nähty.

Sen sijaan maustettuja riisikakkuja on alkanut kulumaan vähän turhankin tiheään tahtiin. Uusin ihastukseni ovat *Clearspringin tamarimaustetut riisikakut, joiden maku on kerrassaan huikea. Koostumus on mukavan rapea ja ulkonäkökin hivelevän kaunis. Eniten näitä on kulunut ihan sellaisenaan naposteluhimon iskiessä, mutta muutaman kerran olen koristellut päällisen miedoilla versoilla ja ohuella kerroksella hummusta - ei sekään ollenkaan huono vaihtoehto!

Mikä näistä sitten tekee herkullisen makunsa lisäksi erityisen hyviä verrattuna vaikka moniin muihin maustettuihin riisikakkuihin? Clearspringin riisikakut ovat gluteenittomuutensa lisäksi laktoosittomia, vegaanisia, lisäaineettomia ja luomulaatuisia. Ainesosat ovat selkeän yksinkertaisia. Esimerkiksi tamarimaustettu ja mustilla seesaminsiemenillä koristeltu versio sisältää vain täysjyväriisiä, riisisiirappia, paahdettuja seesaminsiemeniä, tamaria, miriniä ja merisuolaa. Ei siis mitään monien rivien mittaista epäselvää aineosaluetteloa, joista joka toinen ainesosa on jokin lisä- tai säilöntäaine.


Todellakoon vielä, että Clearspringin maustetut riisikakut vievät kyllä maustamattomat riisikakut mennen tullen 10-0.

*Riisikakut saatu alunperin testiin Ruohonjuuresta.

2 kommenttia:

  1. Oi näyttää.superhyvältä! Mistäs noita saisi ostettua:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mona! :)

      Näitä löytää ainakin Ruohonjuurista. Muualla en ole törmännyt, mutta ehkä Googlettamalla saattaisi löytää muitakin mahdollisia jälleenmyyjiä. Toki suosittelen kuitenkin astelemaan lähimpään Ruohonjuureen, koska se nyt vaan sattuu olemaan kaupoista paras! Älyhyvä valikoima kaikkea superherkkua. Ahh.. Ruokahifistelijän paratiisi! :)

      Poista