torstai 15. syyskuuta 2016

Tahnojen kunkku - auringonkukansiemen-unikonsiementahna


Olen aina pitänyt erilaisista tahnoista, erityisesti riisikakkujen kera. Vuosien aikana on tullut kokeiltua jos jonkinmoista levitettä aina makeista suolaisiin ja miedoista tulisiin. Hutiosumia ei ole matkan varrelle juurikaan sattunut, mutta loistavia sen sijaan aivan liikaa. Näistä yksi on kuvassa komeileva auringonkukansiemen-unikonsiementahna, joka sopii paremmin kuin hyvin ruokaisten riisikakkujen päällysteeksi.

Auringonkukansiemen-unikonsiementahnaan tarvitset:

paahdettuja auringonkukansiemeniä
paahdettuja unikonsiemeniä
ripaus suolaa
(tarvittaessa mietoa öljyä)

Paahda siemenet uunissa, mutta varo polttamasta. Lisää hieman viilenneet siemenet tehosekoittimeen tai -leikkuriin ja aja tasaiseksi tahnaksi. Jos seos ei tunnu pyörivän, voit lisätä joukkoon hieman miedon makuista öljyä. Mausta lopuksi suolalla. Nauti esimerkiksi riisikakkujen tai muiden vastaavien miedohkon makuisten leipien levitteenä.

Olisiko sinulla jakaa oman "suolaisen" suosikkitahnasi resepti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti