Näytetään tekstit, joissa on tunniste idätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste idätys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Real-tyylinen ituleipä - jauhoton muttei hiutaleton ja äärettömän onnistunut!

Laitoin sunnuntaina pienen määrän erilaisia viljoja likoomaan veteen idätystouhuja ajatellen. Purkkiin veden sekaan pääsi hirssia, täysjyväriisiä, kvinoaa, amaranttia ja tattaria. Riisiä en saanut itämään (vaikka kovasti sitä toivoinkin), mutta se pehmeni kuitenkin ihan hyvin, joten pystyin sitä tähän peltileipään käyttämään. Idättelyn tuloksena syntyi yhteensä lähes kuusi desiä ituja, joista oli päästävä heti tänään kokkaamaan. Aluksi suunnitelmani oli kuivattaa ja jauhaa idut jauhoiksi, mutta muutinkin ajatuksiani ja tekaisin aivan ihanan pehmeän ja hieman kostean ohuen peltileivän. Taikinan seassa on itujen ja hiutaleiden lisäksi myös parisen lusikallista chian- ja tulsin siemeniä ja psylliumia. Maustoin leivän aurinkokuivatuilla tomaateilla ja oreganolla, joten maussa on pieni vivahde välimerellisiä makuja. Nautin leipää heti uunituoreeltaan hummuksella, tuoreella basilikalla ja tomaatilla höstettynä. Ahh, nam!

Kuvia ei valitettavasti ole päällysteiden kera, kun en millään malttanut odottaa enää hetkeäkään, olihan jo odottanut useita päiviä itujen valmistumista ;)!


Jos mielit itse tehdä näitä maukkaita ja jauhottomia leipäruutuja, lueppa allaoleva ohje.

Yhteen pellilliseen tarvitset:
3dl + 2,5dl erilaisia viljojen ituja (hirssi, amarantti, kvinoa, tattari. etc... ehkä myös papujen, siementen ja linssien idut toimisivat)
3,5dl erilaisia hiutaleita (itse käytin kvinoaa, kauraa ja hirssiä)
0,5dl vettä + 3dl vettä
4 aurinkokuivattua tomaattisiivua
1rkl oreganoa
1-2rkl psylliumia (puoli kourallista)
1rkl chia-siemeniä
1rkl tulsin siemeniä
suolaa

Mittaa teholeikkuriin 3dl ituja, aurinkokuivatut tomskut ja puolisen desiä vettä. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon oregano ja suolaa makusi mukaan. Kaavi massa teholeikkurista kulhoon ja lisää joukkoon hiutaleet ja loput vedestä (3dl). Sekoita huolella joukkoon vielä siemenet ja psyllium. Anna turvota joitakin kymmeniä minuutteja. Lusikoi massa leivinpaperin päälle ja levitä se tasaiseksi kerrokseksi uunipellille. Paista uunin keskitasolla 150 asteessa yhteensä noin 40 minuuttia, noin 20 minuuttia per puoli. Herkuttele sellaisenaan uunituoreena, levitteen kera tai haluamillasi päällysteillä.
 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

DIY idätyspurkki - tarvikkeet helposti suoraan kotoota

Tekeekö mielesi raikkaita ituja, mutta et raaskisi kuluttaa rahaa "oikeaan" idätysastiaan? Jos vastasit kyllä, on tässä sinulle oiva idea kuinka rakentaa oma idätyspurkki jokaisesta kodista löytyvistä tarvikkeista.

Olet varmaan joskus kuullut, että helpoiten pääsee, kun kaivaa kaapista vanhan lasipurkin, kuminauhan ja jonkun harson ja nakkaa liotetut pavut tai siemenet purkkiin astiankuivauskaappiin. Helppoa, siltä se ainakin kuulostaa! Mutta mitäs sitten, kun kotoota ei tunnu löytyvän ei sitten mistään harsoa ja kauppaan meneminen harson takia tuntuu turhalta?

Et kai vain meinaa jo luopua ajatuksestasi saada ihania vitamiinipitoisia ja raikkaita ituja lautasellesi näin talven keskellä? Älä ainakaan vielä luovuta, koska kerron nyt kuinka korvata harso jokaisesta (ainakin lähes jokaisesta) kodista löytyvällä tuotteella. Astele kaapille, jossa säilytät kahvia. Ajattele. Näetkö siinä vieressä mitään, joka sopisi harson tilalle? Jos et, olet ehkä väärällä kaapilla. Mutta, jos näet, kiinnittyikö huomiosi suodatinpussipakettiin? Jos ei, niin oletko koskaan tullut ajatelleeksi mitä suodatinpussi tekee kahvipuruille kahvia keitettäessä? Se suodattaa veden pussin läpi, mutta jättää kahvipurut pussiin, joten miksei se toimisi myös itujen kanssa!

Jotenka, kaiva paketista yksi suodatinpussi ja repäise sauma auki. Hae astiankuivauskaapista (tai missä ikinä astioita säilytätkään) puhdas mielellään melko suuri lasipurkki. Jos purkin kansi on muovia, leikkaa siihen saksilla reikä. Jos taas metallia, voit porata keskelle reiän ja yrittää leikata aukon kannen keskelle peltisaksilla. Jos et kuitenkaa pysty, halua tai viitsi tehdä edellä mainittua juttua, kannen leikkaamista, voit turvautua kuminauhaan. Siinä tapauksessa asettele suodatinpussi lasipurkin suulle ja kiinnitä kumilenkki purkin kierteiden kohdalle niin, että suodatinpaperia jää hieman yli. Jos teit kansivaiheen, toimi edellä kuvatulla tavalla, mutta tällöin kieritätkin kannen paikoilleen suodatinpeperin päälle niin, että myös paperi joutuu kierteisiin. ppppst. suodatinpaperi säilyy hyvänä koko idätyksen ajan.

Nauti uudesta idätyspurkistasi maukkaiden "siimahäntien" kera! :)