torstai 10. tammikuuta 2013

Ruoka, joka vei kielen mennessään

Raaka-aineet:
tölkki GoGreenin kikherneitä
saman verran luomu herneitä (pakaste)
2 valkosipulinkynttä
1 tl jeeraa (juustokuminaa)
1 tl inkivääriä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl kuorellisia luomu seesaminsiemeniä
savupaprikaa oman maun mukaan
rouhaus Himalajan suolaa
vettä loraus, mikäli seos tuntuu liian paksulta

Kaada vesi pois kikherneistä ja kaada valutetut herneet astiaan, jossa aiot tehdä taikinan. Lisää joukkoon herneet (itse laitoin suoraan pakastimesta), valkosipulinkynnet, mausteet, siemenet ja oliiviöljy. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi teholeikkurilla tai mikäli et omista teholeikkuria, voit yhtä hyvin käyttää sauvasekoitinta. Voit välillä avata leikkurin ja lusikoida massaa reunoilta lähemmäksi terää, jotta ainekset sekoittuvat hyvin. Mikäli massa tuntuu liian kuivalta, voit lisätä lorauksen vettä. Ole kuitenkin tarkka, että taikinastasi ei tule liian juoksevaa, koska silloin palleroiksi pyörittäminen on mahdotonta. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kun massa näyttää tasaiselta, voit aloittaa pyöryköiden pyörittelyn. Tästä määrästä saat koosta riippuen noin 14-18 pyörykkää. Paistoaika riippuu pöyryköidesi koosta, mutta omiani paistan useimmiten viidestätoista kahteenkymmeneen minuuttiin. Tarjoa pyörykät raikkaan salaatin ja dipin kera. Oma dippini koostui ananasmurskasta, soijajogurtista, limemehusta, pippurista, chilistä ja ripauksesta suolaa.

PS. Joulu tais mennä jo ;)

1 kommentti: