keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Janonsammuttajana omatekoinen jäätee

Loikoilu bikineissä parvekkeella on tehnyt tehtävänsä. Havaittavissa pientä värimuutosta ja kasvavaa janontunnetta. Niimpä päätin loihtia itselleni jääteetä, koska kauppojen jääteihin en koske niiden järjettömien sokerimäärien takia. Clipperin omena-inkivääritee on yksi kyseisen merkin lemppareistani, joten kiehautin veden ja lisäsin kaksi teepussia sinne. Hetken kuluttua nostin pussit pois ja maustoin hitusella steviaa. Annoin jäähtyä ekaksi huoneenlämmössä ja sitten siirsin sen jääkaappiin kylmenemään vielä lisää. Nautin juomani jäätikkujen kanssa. Terveellinen, lisäaineeton ja kylmä janonsammuttaja!

Kesä taitaa todellakin olla tulossa, koska parvekkeella makoillessa auringon porottaessa tuntuu oikeasti lähes kuumalta. 
Toki musta patjani ja suojaisa parvekkeeni saattaa edesauttaa tätä tunnetta. :)

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä tuo jäätee! Itsekin olen ottanut jo kolme kertaa bikineissä aurinkoa parvekkeella ja väriä alkaa olla aika hyvin pinnassa :) Ainut vaan, että jalat eivät saa vielä kauheasti aurinkoa, kun arska paistaa vielä niin matalalta, ettei se paista vielä meidän partsin lattialle kunnolla, eikä tuohon rottinkisohvalle mahdu kunnolla makoilemaan. ;) Mutta eiköhän se tästä! Ihanaa, kun taas ruskettuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.s. Rusketutko muuten parvekelasien läpi? Itse pidän yhtä lasia auki ja koitan istua juuri siinä aurinkopläntissä, mikä siitä muodostuu. ;)

      Poista
    2. Sitä se olikin ja virkistävää myös! :) Mulla paistaa aurinko hyvin partsin lattialle 11-14, joka lienee just se paras aika ;). Oon pitäny noita laseja auki, joten en oikeen osaa sanoa miten vaikuttas, jos ne ois kiinni.

      Poista
  2. Kuulostaapa herkulle! Täytyykin itekin testata tehdä itse jääteetä :) Clipperin vadelmastakin vois tulla herkkua :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Itelläkin toi Clipperin vattu on seuraavana jäätee vuorossa :)

      Poista
  3. Tykkään itekin noista Clipperin mauista, toimivat varmaan myös kylmänä hyvin! En ole ennen kokeillut mutta täytyypä testata nyt helteiden aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimivat todella hyvin mielestäni! Ite en erityisemmin ole teen ystävä, mutt yrttiteet ovat kyllä sitä jotain. Ahh, niiiiiin hyviä ja luonnostaan jo melko makeita, ainakin nämä hedelmäiset tai marjaisat maut. :)

      Poista