sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Homemade Kiwi Fruit Bars

Oletteko koskaan törmänneet kaupoissa kiivipatukoihin? 
Siis hedelmäpatukoihin, joissa olisi kiiviä.
Tai oletteko edes tulleet ajatelleeksi, että kiiviä voi kuivattaa aivan yhtä hyvin kuin vaikka banaania tai taateleita?
Aikaa saattaa kulua hitusen enemmän, mutta kuka nyt ruokaa laittaessaan kelloa katselee.
En ainakaan minä.
Joko taatelit ja banaanit siis pursuvat korvista ulos?
Ehkä kaipaisit jotain uutta?
Jotain erilaista.
Jotain säväyttävää.
Jotain älyttömän hyvää.


Noin kahteentoista (12kpl) patukkaan tarvitset:
8 suurehkoa kiiviä
1dl soijajauhoja (proteiinia tuomaan)
kolme-neljä kourallista kauraa ja paahdettuja soijahiutaleita
(vaniljajauhetta)
(kookoslastuja)

Blendaa kiivit tasaiseksi sauvasekoittimella. Sekoita mukaan soijajauhot ja halutessasi vaniljajauhetta. Nosta sauvasekoitin syrjään ja lisää yhteensä kolme-neljä kourallista soijahiutaleita ja kauraa sekaan lusikalla sekoittaen. Tässä vaiheessa voit myös lisätä kookoslastuja, jos niin haluat. Levitä massa leivinpaperin päälle paksuhkoksi levyksi ja nosta kuivuriin kuivumaan. Seuraa kuivumista. Patukat ovat valmiita, kun ne ovat kiinteitä, mutta eivät kuivia. 


Nauti esimerkiksi välipalana tai herkkuhimon yllättäessä! :)


10 kommenttia:

  1. Hei mistäs noita soijahiutaleita saa? Omasta s-marketista ei löytynyt :( Pitäiskö käydä jossain erikoiskaupassa? Näyttää kyllä hyvältä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon omani ostanut juurikin äSsästä ja merkkinä siis VegeSun. Noi voisi korvata myös esimerkiksi Noh:in paahdetuilla soijapavuilla, joita murskaisi hieman. Tai millä vain melkein! Itse noita laitoin, koska niissä on sadassa grammassa protskua hyvin, noin 40g/100g. Maapähkinät vois kans sopia. Ei muuta kuin luovuutta peliin vain! :)

      Poista
  2. Ooh, näitä on varmaan pakko tehdä, kun löysin kaupasta ihanan makeita kiivejä! Kauankohan nämä säilyvät huoneenlämmössä? Hitsi, kun meillä ei ole kuivuria ja tilakin on vähissä...nyt kyllä tekee niin mieli hankkia sellainen, sitähän voisi kuivata vaikka mitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiivit vai patukat? Jos kiivit ovat nyt jo optimaalisen kypsiä, tuskin ne montaakaan päivää säilyvät todella hyvinä. Ylikypsinä ne muuttuvat sisältä tummemman vihreiksi ja koostumus muuttuu... hmh, no erilaiseksi ja kiivin mukava pieni kirpeys katoaa!

      Kuivuri on kyllä ihana! Omani on tuollainen viisikerroksinen pyöreä todella edullinen vekotin, mutta ajaa asiansa kyllä mainiosti! Tuossa on myös tuo lämpötilasäädin, josta voi valita haluamansa lämpötilan. Se tietääkseni puuttuu ainakin joistain halvimmista kuivureista. :)

      Poista
  3. Ooh, kiivi! <3 Itselleni maistuu kiivi parhaiten ihan vain sellaisenaan, mutta jaanpa tässä yhden jännän kiivivinkin: Yksi parhaista ravintola-annoksista, mitä olen syönyt (Ateenassa muutama vuosi sitten), oli juuressalaatti jännällä twistillä. Myönnän, etten odottanut kummoisia, kun vegenä on saanut vuosien varrella kaikenlaista "herkkua" tuollaisissa lihaan ja mereneläviin painottuvissa ravintoloissa, mikä tuokin oli, joten tämä todella yllätti. Kauniinväristen kuivattujen ja hyvinmaustettujen juuresten kanssa ei edes tarjoiltu mitään kastiketta, vaan twistin toivat ohuenohuet kiivin- ja appelsiininviipaleet, kuivattuja nekin. Makuja ei voi sanoin kuvailla, kokonaisuus oli vain niin.. makoisa! Yhdistelmä oli niin täydellinen, että hyvä kun en rynninyt keittiöön pussaamaan kokkia. Joskus on ihanaa olla väärässä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kuulostaa upealta annokselta! Satutko muistamaan mitä kaikki vihanneksia salaatissa oli? ;)

      Poista
    2. Ääh, ois pitänyt kysyä! Mutta ihan tavallista porkkanaa ja punajuurta ainakin, ja uskoisin että myös palsternakkaa ja maa-artisokkaa. Olivat myös sellaisina ihan ohkaisina kuivatettuina lastuina. Joka tapauksessa hyvin simppeleitä juureksia ja sinänsä simppeleitä makuja, jotka taitavalla maustamisella vain oli saatu potenssiin kymmenen, ja sitten vielä nuo hedelmänviipaleet makumaailmaa täydentämässä. <3

      Poista
  4. Tosi kiva ohje, pitääpä pistää kokeiltavien listalle. :) Meikäläinen on kans miettinyt semmoisen kuivurin ostoa mutta en ole vielä saanut aikaiseksi, kun en ole varma että millainen pitäisi ostaa. Lähinnä sieniä ja jotain villiyrttejä ajattelin sillä kuivattaa, ainakin noita yrttihommia varten semmoinen lämpötilan säätömahdollisuus olisi varmaankin tarpeen...

    VastaaPoista