maanantai 21. huhtikuuta 2014

Carob-mämmi - kaurainen, gluteeniton ja syntisen hyvä

Reilu viikko sitten julkaisin postauksen makiasta "mudasta", mutta Blogger jostain syystä kadotti samaan postaukseen tarkoitetun pitkän tekstin ja niimpä postaukseen päätyi vain pari kuvaa. Uudestaan en silloin samaa tekstiä olisi jaksanut enää kirjoittaa eikä kiinnostustakaan olisi edes riittänyt. Ärsytti, suuresti. Nyt ajattelin kuitenkin julkaista jotain tuohon makiaan "mutaan" liittyen. Kuvissa komeilee siis kehittämäni gluteeniton mämmi, jonka olen tehnyt Hirveleän gluteenittomista kauratalkkunajauhoista, carobista ja vedestä ja maustanut pomeranssinkuorella.

"Mämmini" syntyi selailemalla useita imellettyjen mämmien reseptejä. Niistä poimin hieman määriä sekä aikoja. Ruisjauhojen ja maltaiden tilalle vaihdoin kauratalkkunajauhot ja värinsä mämmi sai carobista. Carob toi myös hiukkasen makeutta ja pähkinäistä aromia. Pitkä uunitus matalassa lämmössä antoi vielä lisää makeutta ja muutenkin syvensi makuja. Jauhettu pomeranssikuori viimeisteli mämmimäisen maun.

Valitettavasti en pysty teille mitään tarkkaa reseptiä antamaan, mutta jos mielit tehdä samantyylistä ensi vuonna, suosittelen muuntamaan valitsemasi reseptin niin, että jauhoina käytät kauratalkkunaa ja ennen viimeistä uunitusta lisäät noin 1dl carobia. Näin siis syntyi suurinpiirteisesti pääsiäisen herkkuni, makia "mutani".



4 kommenttia:

  1. Carobista tulee kivasti makeutta joten varmaankin sopii hyvin myös mämmiin! Kaunis mämmiannos vatuilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan erinomaisesti oikeastaan! :)

      Kohmeiset marjat ovat ihania mämmin kanssa ja varsinkin vatut tuovat kivaa pientä kirpeyttä. :)

      Poista
  2. näyttää superhyvältä ja upeet kuvat myös! :)

    VastaaPoista