keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Marjaisia mukaan otettavia välipaloja

Olen maailman huonoin syömään välipaloja. Edellisestä ruokailusta saattaa olla kulunut tunteja, mutta maha ei kurni eikä energiatasossakaan tunnu olevan mikään pielessä. Joskus saatan unohtaa syömisen ihan tietämättäni ja tajuta illalla, että ei ole syönyt tai juonut juurikaan mitään koko päivänä. Tiedän sen olevan erittäin huono juttu, mutta itselleen kun ei mahda mitään (tai mahtaa, mutta kun.. noh, selityksiä riittää). Omalla kohdallani olen yrittänyt paikata tilannetta helpoilla välipaloilla, jotka sujahtavat mukavasti reppuun tai hätätapauksessa vaikka takin taskuun. Olen siis valitettavasti ihminen, jolla ei kulje mukana itsetehdyt ruoat työpäivien lounaana vaan ruoan virkaa toimittaa usein smoothie, jokin hedelmä tai pähkinät. Hävettää myöntää, mutta noin se vain on. Pitkään blogiani seuranneet saattavat tietää syyn tuohon, mutta ei asiasta sen enempää.

Muutamien viime kuukausien aikana olen opetellut pikkuhiljaa syömään välipaloja. Helsingissä kaupoissa kierrellessäni tai jossain muualla aikaa viettäessäni olen joko poikennut Ruohonjuureen, ruokakauppaan tai johonkin muuhun liikkeeseen hakemaan pientä purtavaa. Usein koriini on eksynyt smoothieita, kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä tai hedelmäsoseita. Niitä on helppo, siisti ja nopea syödä missä vain. Jätskialtaasta lusikka vain messiin tai oma lusikka reppuun mukaan niin kaikki hoituu mainiosti. 

Tässä viime aikojen välipalojani kauniiden pakkauksiensa (kyllä pakkausten ulkonäkö ruokahaluun vaikuttaa) kera.

Froosh - mansikka, banaani & guava. Aiai..
Trek - morning berry protein flapjack. Aitoa rakkautta ja vadelmaista makua!
Hipp - omena, mansikka & mustikka. Samettisen pehmeää marjaista sosetta.

Mitä, kuinka usein ja milloin te syötte välipaloja?

6 kommenttia:

  1. Smoothiet! :P täältä sulta kerran bongasin smoothien johon olit laittanut päärynää, kiiviä ja banaania. :) nam! Siitä on tullut mun suosikki! Välipalana tulee syötyä toisinaan myös pähkinöitä tai maustamaton jugu johon sekoitan mustikoita :P

    Mielettömiä kuvia taas! <3 tuo sydänkippo on ihana! Mistä se on? Mäkin haluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothiet ovat kyllä ihania! Makuvariaatioita voi loihtia satoja ja aina löytyy uusia suosikkeja. Kokeileppa ens kerralla banaani-ananaskirsikka-pinaattikomboa, nam. Nesteeksi voi laittaa vaikkapa kookos- tai soijamaitoa. Jos ei kumpaakaan löydy niin vesikin on ok vaihtoehto. :)

      Tuo "sydänkippo" on peräisin Cittarista ja viidellä tuollaisella pienellä rasialla on ollut hintaa 2€. :)

      Poista
  2. ööö..taidan olla tässä asiassa vastakohtasi. Ruoka on mielessä koko ajan ja maha murisee nolostuttavan äänekkäästi jos vähänkin aikaa edellisestä ateriasta vierähtää. Lisäksi olen kiukkuinen kuin ampiainen nälkäisenä. Kotosallakin käyn välillä salavälipaloilla, Vekaran ruokahalua kun täytyy pitää yllä siten, että välipaloja ei saa. En ymmärrä kehen tuo on tullut,kun ei ole muka koskaan nälkäinen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin omata äänekkään mahan (vaihdettaisko ;)?)! Silloin tietäisi aina milloin on viimeistään syötävä ja ruokaakin tulisi helposti syötyä ainakin riittävä määrä. Mulla on nimittäin näläntunteen puuttumisen vuoksi tulee syötyä välillä iha huomattavan vähän. Tykkään kyllä ruoasta, siitä se ei ole kiinni! Syöminen on yksi päivän kohokohdista. :)

      Poista
    2. Nanne, aattele kun olisit hiljaisessa luokkahuoneessa/ luentosalissa/ palaverissa ja sitten siellä olisi myös se äänekäs maha :D

      Poista
    3. Nojoo, ehkä ei vaihdetakkaan! Voisi nimittäin olla hieman kiusallista se muriseva maha muuten melko hiljaisessa tilassa:D

      Poista