sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Mitä tänään syötäisiin? - no maitohorsmaapa hyvinkin!

Suomalainen ruoka rulaa! Ja ennen kaikkea villivihannekset, joita luonto on nyt tulvillaan. Lähdin tossa pari tuntia sitten ulos villivihannesten toivossa ja saavuin takaisin kotiin puolisen tuntia sitten iso kimppu maitohorsman versoja käsissäni. Metsästä poimin suoraan suuhuni myös ihania ketunleipiä, joista aloin jo mielessäni suunnittelemaan jälkiruokaa mansikoiden, balsamiviinietikan ja paahdettujen ja kevyesti suolattujen kaurahiutaleiden kera.

Ketunleivistä nyt kuitenkin noihin maitohorsman varsiin vai versoihn, mitä nyt ovatkaan. Niistä meinaan loihtia lisukkeen maa-artisokkapyreen (kiitos artisokista kuuluu äitini ystävälle Mannalle!) kaveriksi illalliseksi. Idea olisi paistaa varret uunissa öljytilkan, balsamiviinietikan ja suolan ja pippurin kera. Balsamiviinietikka antaa miedohkoa makeutta ja tuo vastapainoa suolalla maustettuihin versoihin. Jokaisesta ruoastahan on mukava löytää yhtä aikaa makeutta, kirpeyttä ja suolaisuutta (ehkä tulisuuttakin). Uuniin pääsee paahtumaan myös kirsikkatomaatteja, joiden maku vie aina kielen mennessään heti ensipuraisusta lähtien.

Ulkoilureissullani törmäsin myös rannassa joutseneen. Kaunis ilmestys.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti