sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Luonnollista kasvojenhoitoa - tämän hetkiset lempparini ♥

Luonnonkosmetiikkaa, ahh... Parasta hemmottelua omalle ihotyypilleni.

Ennen lempikasvojenhoitotuotteideni esittelyä, haluaisin kertoa, että ihotyyppini on näin kesäisin ihan itsestään melko "kostea" olematta kuitenkaan rasvainen. Talvisin ihoni kuivuu jonkin verran ja käytän hieman eri tuotteita silloin. Tämä postaus käsittelee kuitenkin juuri tämän hetkisiä ihoni lemppareita, eli "kesätuotteita". Sen verran vielä, että koska en meikkaa, en tarvitse ihoni hoitoon kaikkein "järeimpiä" tuotteita. Myöskään näppylät eivät vaivaa minua muutamia satunnaisia näppyjä lukuunottamatta.

Kemikaaleista luonnonkosmetiikkaan - mikä on muuttunut?

Silloin kun vielä meikkasin, ihoni oli aina melko kuiva. Sipaisu puuteria sai kasvoni näyttämään todella kuivilta ja saatoinkin vain tunkea puuteria lisää kasvoille luullen sen peittävän kuivat kohdat alleen. Noh, kuten arvata saattaa, eiväthän ne mihinkään kadonneet. Kosteutin, tai luulin kosteuttavani, ihoani milloin milläkin voiteilla, välillä oli Niveaa, välillä Lumenea, välillä Herbinaa ja välillä milloin mitäkin. En kovinkaan paljoa välittänyt voiteiden laadusta vaan uskottelin itselleni, että mikä vain voide hoitaa kyllä asiansa hyvin ja tekee ihostani vielä jonain päivänä "vauvanpyllyn", pehmeän ja silkkisen. Ei niin käynyt, ei tietenkään.

Kasvojen pesun hoidin useimmiten vain ja ainostaan iltaisin. Kuorintavoiteita (oi, miksi?) kului tasaiseen tahtiin, koska niillä sai melkoisen hyvin irti meikit ja aikaa säästyi, kun ei joutunut läträämään eri tuotteiden kanssa. Kyllä, en ole koskaan omistanut meikinpoistoainetta. Pesun jälkeen heitin useimmiten jotain käteen osuvaa voidetta naamaan ja painuin nukkumaan.

Näppyjä puski esiin harva se päivä ja silti jatkoin välinpitämätöntä tyyliäni ihonhoidon suhteen. Viime kesän alussa kaikki kuitenkin muuttui, kun lopetin lähes kokonaan meikkaamisen. Näppyjä ei enää ilmestynytkään useita, iho tuntui kosteutetulta jo ilman voiteitakin ja aloin tuntea itseni kauniiksi, luonnolliseksi, sellaiseksi, jota juuri minä olen.

Yhteenvetona mainittakoon, että nautin olostani nykyään huomattavasti enemmän. Itseluottamus on parantunut ja kasvoni tuntuvat hehkuvan hyvinvoivuuttaan. Enää en tarvitse monia satunnaisia purkkeja ja puteleita myrkyllisiä kemikaalja, kun omistan tietyt tuotteet, jotka todella tekevät sen mitä lupaavatkin. Paluuta entiseen ei ole - luonnonkosmetiikka on vienyt sydämeni.

Tässä tulevat tämän hetkiset suosikkini kesäiholle.


1. Kasvojen pesu, FLOW kosmetiikka savi & merilevä-saippua
Tämä saippua noussut kasvojenpesusuosikikseni muutaman kuukauden aikana. Saippua leviää kasvoille hyvin pehmeän vaahtonsa ansiosta ja nystyrät hierovat mukavasti ihoa. Tuoksu on melko neutraali eikä jätä jälkeensä häiritseviä hajuja. Pesun jälkeen iho tuntuu puhtaalta ja raikkaalta eikä ihoa kiristä kuten "tavallisia" saippuoita käyttäessä. Nåppyjen ilmestyminen katosi lähes kokonaan kuin tuhka tuuleen tuotteen käytön aloittaminen jälkeen. Kokoa yhdellä saippuapalalla on vaatimattomat 60grammaa, mutta riittoisuutensa ansiosta sillä pesee kovallakin käytöllä useita kuukausia. Ehdoton luottotuotteeni jo useita kuukausia.

Tuote on saatu FLOW kosmetiikalta.

2. Kasvojen viimeistely, Dr.Hauschka kasvovesi
Kun kaipaa hemmottelua kasvoilleen, on tämä tuote valintani siihen. Spray-pullosta saa helposti painettua juuri tarvitsemansa määrän ainetta vanulapulle (tai miksei suoraan vaikka ihoonkin?) eikä tarvitse stressata sitä, että sitä hulahtaisi yli huomattavia määriä hukkaan. Miedon, hieman kukkaisen, tuoksunsa ansiosta tätä tuotetta käyttää mielellään varsinkin silloin, kun lähtee kaupungille ja haluaa olonsa olevan erityisen hehkuva. Parasta tässä on se, että tämä ei kuivata ihoa ollenkaan vaan tekee siitä todella kosteutetun ja kuulaan. Itse käytän tätä useimmiten viimeisenä tuotteena iholla ihon puhdistuksen jälkeen. Erillistä kasvovoidetta tämän kanssa ei välttämättä tarvitse.

Tuote on saatu Ruohonjuurelta.

3. Kasvojen kosteutus, Weleda Iris hydrating facial lotion-kasvovoide
Täyttä rakkautta jo kaksi viikkoa (tai vasta kaksi viikkoa)! Ihanan kevyt ja ohut voide, joka levittyy iholle erityisen hyvin ja imeytyy nopeasti. Tuoksu on hennon mieto ja miellyttävä. Tuote ei jätä ihoa voiteen levittämisen jälkeen rasvaiseksi vaan tekee siitä kuulaan ja silkkisen. Pienenpieni määrä, jo herneen verran, riittää hyvin kosteuttamaan koko kasvojen ihon. Omalla kohdallani olen voiteen huomannut myös vähentävän kasvojen punoistusta, jota itselläni esiintyy eniten nenälläni ja poskien korkeimmilla kohdilla.

Tuote on saatu SugarHelsinki:ltä.

4. Kasvojen kuorinta, LUSH Oatifix-tuorekasvonaamio
Kaurapuuroisen banaaninen herkullisen tuoksuinen naamio, joka hieroo ihoa murskatuilla manteleilla jättäen ihon todella kosteutetuksi ja pehmeäksi. Tämä sopii iholleni kuin nenä päähän ja on ollut käytössäni jo muutaman vuoden toimien yhtenä parhaista kosmetiikkatuotteistani. Naamio toimii hyvin varsinkin viikonloppuaamuina, kun olo on hieman nuutunut eikä varsinaiseen itsensä hemmotteluun jaksa välttämättä kuluttaa paljoa aikaa. Naamion voi levittää joko hiukan kosteille kasvoille tai toimiipa tämä hyvin myös kuivilla kasvoilla. Pakkauksessa sanotaan vaikutusajaksi 5-10 minuuttia, mutta itse olen pitänyt sitä välillä paaaaaljonpaaaljon kauemmin eikä se ole vaikuttanut tulokseen mitenkään negatiivisesti. Tämän käyttämisen jälkeen ihoni ei koskaan tarvitse erillistä kosteutusta.


Tässäpä nämä tämän hetkisen lempparini. Löytyykö joku esittelemistäni tuotteista sinunkin kaapistasi? 
Vai millä tuotteilla sinä hemmottelet kasvojesi ihoa? "Tavallisella" kosmetiikalla vai -luonnon?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti