sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tahmaisen pehmeä päärynäpannari - satoja mahdollisuuksia varioida!

Muistatteko vielä ne ala-asteen odotetut torstait, jolloin ruoaksi oli hernekeittoa ja jälkiruoaksi pannaria? Minä en niitä ainakaan ole unohtanut. En varsinkaan sitä hetkeä, kun sai kauhoa lusikalla supermakeaa mansikkahilloa lämpimän pannarinsa päälle. Jos tarjolla oli myös sokeria, ripottelin sitä reilulla kädellä terveellisyydestä piittaamatta. Ensikosketus pannaripalaan rasvasi kädet kiiltäviksi ja sai suupielet punaisiksi hillosta. Ahh, niistä päivistä minä tykkäsin. 

Onneksi nuo päivät eivät tarvitse olla aikuisenakaan ohi. Silloin tällöin on täysin sallittua nauttia tuota herkkua hyvällä omatunnolla. Tosin nykyään versio on lapsuusvuosiin verrattuna hitusen erilainen. Kananmunia tai maitoa ei taikinastani löydy enkä enää kaipaa palani päälle kasoittain älymakeaa mansikkahilloa. Sen sijaan tykkään maustaa pannaritaikinani kauden hedelmillä tai marjoilla. Tai ylikypsiksi päässeillä päärynöillä! 

Taikinassa parasta on se, että sitä voi varioida lähes loputtomasti maustein, pähkinöin, siemenin tai jauhoin. Ainut rajoittava tekijä on oma mielikuvituksesi. Kukaan ei myöskään estä sinua tekemästä aivan tavanomaista pannaria, joka sekin maistuu taivaallisen hyvältä. Tahmaista, lötköä ja pehmeää. Yummieeeee...


Noin puoleen pellilliseen vegaanista pannaria tarvitset:
4dl soijajogurttia
1dl vettä
2,5dl jauhoja
0,5tl suolaa
ripaus rouhittua kardemummaa
1-3rkl makeutusta (makusi mukaan)
loraus hyvää öljyä
+
2 kuutioitua päärynää
kourallinen rouhittuja hasselpähkinöitä
vaniljaa
kanelia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita soijajogurtti ja vesi keskenään. Sekoita joukkoon kuivat aineet. Tarkista makeus. * . Kaada sekaan loraus rypsiöljyä ja sekoita. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun paistoastiaan. Tiputtele pinnalle päärynäkuutiot ja paina niitä hieman syvemmälle taikinaan. Ripottele pinnalle rouhitut hasselpähkinät ja makusi mukaan kanelia ja vaniljasokeria tai vaniljajauhetta. Paista uunin alatasolla 25-35 minuuttia. Nauti tuoreeltaan esimerkiksi jäätelön tai vaahterasiirapin kera. Tai ihan sellaisenaan!

* Makeutukseen voi käyttää tavallisen sokerin tilalla myös esimerkiksi agave- tai vaahterasiirappia tai kookossokeria, joiden makeus on lähellä tavallisen sokerin makeutta. 



Herkullista sunnuntain jatkoa! 


3 kommenttia:

  1. No just eilen teki mieli hirveästi pannaria. Tämä resepti on vielä parempi, kun nyt voin käyttää ne ylikypsät pihan omenatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omput käyvät tähän erinomaisesti! : )

      ps. sunnuntaikaan ei ole huono päivä pannarille vaikka lapsuudessa se torstai taisi olla se ainut ja oikea päivä ;)

      Poista
  2. Kivan yksinkertanen ja herkullinen resepti! Vois laittaa kokeiltavien listalle :)

    VastaaPoista