tiistai 7. huhtikuuta 2015

Helppo granolapohja

Rouskuvaa rapeutta ja banaanista makeutta kielen vievässä vaniljaisessa granolassa.


Tarvitset:
2 pientä kypsää luomubanaania
3dl kaurahiutaleita
1mm vaniljajauhetta*
pari rouhausta suolaa

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen. Kuori banaanit ja muussaa ne haarukalla soseeksi. Sekoita joukkoon maustemitallinen vaniljajauhetta ja pari rouhausta hyvää suolaa. Lisää sekaan kaurahiutaleet ja sekoita. Kaada massa leivinpaperoidulle uunipellille ja jaa se väljästi sopiviksi keoiksi. Paista uunin keskitasolla 100 asteessa noin 30-40 minuuttia. Kääntele massaa ja riko halutessasi pienemmiksi palasiksi paiston puolivälissä. Kun granola tuntuu käsiin sopivan rapealta, nosta uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä hetken aikaa kunnes se on saanut kauniin rusehtavan pinnan. Huomio, että granola kovettuu hieman jäähtyessään. Säilytä valmis granola mieluiten lasipurkissa huoneenlämmössä.

VINKKI: omien mieltymystesi mukaan voit lisätä granolapohjaasi esimerkiksi paahdettuja soijapapuja, pähkinöitä tai siemeniä, 
kuivattuja marjoja tai hedelmiä, kookoshiutaleita, tiikeripähkinöitä, puffattuja tai paahdettuja viljoja - mitä ikinä mieleesi juolahtaakaan!
Uutta makutwistiä voit hakea myös esimerkiksi kaakao- tai carobjauheella, baobabilla tai lucumalla. Kokeile rohkeasti myös mausteita 
kuten kardemummaa, inkivääriä tai appelsiinijauhetta. 

Tarjoa rouskuva granola tuoreiden hedelmien ja esimerkiksi soijajogurtin kera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti