maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kookosviinietikka - mahtavan maistuva uutuus!

Joko olette kuulleet kookosviinietikasta? Etikasta, joka on tehty perinteiseen tapaan, mutta omenan sijaan kookosvedestä tai -mahlasta
Jos ette, niin nyt on sen aika!


Kookosviinietikka on käymisen avulla valmistettu viinietikka, joka omaa miellyttävän kookoksen ja sopivasti etikkaisen maun. Se käy mainiosti esimerkiksi salaatteihin, marinadeihin ja dippeihin. Kookosviinietikasta saa myös veteen sekoitettuna oivan "terveysjuoman", josta saa reilusti muun muassa vitamiineja, aminohappoja ja mineraaleja. 

Kuvissa esiintyvä herkullisen hyvänmakuinen Maya Gold:in kookosviinietikka saa salaatin kuin salaatin maistumaan. Hyvän, selkeästi kookoksisen, makunsa lisäksi tämä - kuten monet muutkin etikat - etikka prameilee terveyshyödyillään ja luomulaatuisuudellaan. Alhaisen glykeemisen indeksin ansiosta tuote sopii hyvin verensokerin heilahtelusti kärsiville, tai muuten vain sitä tarkkaileville. Energiaa tuotteesta löytyy puhtaat 0 eikä ainesosiakaan kookosveden tai -mahlan lisäksi ole ainuttakaan. Kauniisti kuvitettu 400ml:n pullo on varustettu kätevällä korkilla, joten etikkaa ei pääse vahingossa lorahtamaan yli äyräiden. Lisää siis salaatteihisi huoletta - ja maista Aasia makunystyröissäsi!

Tuotetta on saatavilla Ruohonjuurista kautta maan sekä heidän verkkokaupastaan.


Raikas kastike kaali-fenkoli-kevätsipulisalaatille:
puolikas lime
kaffir-limelehti
1rkl kookosviinietikkaa

Leikkaa lime puoliksi. Pistele hedelmälihaan muutamia viiltoja terävällä veitsellä. Purista mehu lasiin. Lisää joukkoon halutessasi yksi murskattu limelehti ja ruokalusikallinen kookosviinietikkaa. Sekoita. Mausta kaalisalaatti viimeiseksi parilla rouhauksella hyvää suolaa. Nauti!

9 kommenttia:

  1. Itse käytän päivittäin omenasiiderietikkaa, mutta enpä ole kuullutkaan moisesta kookosviinietikasta! Kuulostaa hyvältä, täytyy joskus testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielestäni maultaan parempaa kuin omenaviinietikka. Maku on kivan kookoksinen ja sopii ihan sellaisenaan lorautettavaksi esimerkiksi salaatin joukkoon. :)

      PS. Seuraavaksi aion kokeilla, miten tämä toimii tuoreiden ananaskuutioiden kanssa. Mukaan meinaan heittää myös minttua ja paahdettuja kookoslastuja. Njams! :)

      Poista
    2. Käytän siis omenasiiderietikkaa, joka on hieman eri asia kuin omenaviinietikka :) Joo, en tosiaan käytä sitä maun vuoksi (hyi :D) vaan ihan puhtaasti terveyssyistä. Tämä kookosviinietikka on varmasti maistuvampaa! :)

      Joko kokeilit ananasta? Ainakin kuulosti herkulliselta tuo yhdistelmä! :)

      Poista
    3. Kyllä kokeilin! Lueppas tuo viimeisin kirjoittamani kommentti, MUMS! :)

      Poista
    4. Voi vitsi, pakko ehkä käydä Ruohonjuuressa vähän ostoksilla taas ;)

      Poista
  2. Minäkin olen kuluttanut jo useamman pullon kookosviinietikkaa, Iherbistä olen tilannut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun Ruohonjuureen on saapunut noita ihania kookosviinietikoita kannattaa ne toki sieltä hakea, jotta luontoa säästyy. :) Niin, ja rahtikulutkin säästyvät, heh.

      Poista
  3. Olen kuullut kookosviinietikasta, mutten vielä hankkinut, kun käyttö varmasti aika vähäistä, mutta pitää laittaa mietintämyssyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti testata! Itse olen ainakin melko ihastunut tähän tuotteeseen ja maistuu huomattavasti herkullisemmalta kuin se perinteisin viinietikka. :)

      Testasin tätä myös tuoreiden ananaskuutioiden ja kookoshiutaleiden kera, maistui aivan taivaalliselta. Päälle lorautin vielä mukavasti kookosnektaria, tuota herkullista luonnollista makeuttajaa. :)

      Poista