lauantai 29. elokuuta 2015

Ennakkoluuloton lapsi - kasvismunakas lehtipersiljalla

Heipat aurinkoiseen lauantaiaamuun! Täällä on herätty joitain tunteja sitten nahkasohvalla nukkuvan Sampan, siskon lapsen, liikehdintään. Tiedättehän miltä kuulostaa paljas, nihkeä, iho nahkasohvaa vasten? No, jokatapauksessa, siihen minä olen herännyt.

Tulin eilen suoraan töistä hoitamaan tuota viisveetä, jotta siskoni saisi vähän omaa aikaa. Soittelemattomuudesta ja tekstiviestittelemättömyydestä päätellen siskollani on ollut oikein mukavaa. Ja mikäs siinä - yksinhuoltajana ja vuorotyötä tekevänä pieni arjesta irtautuminen tekee varmasti itse kullekkin hyvää.


Kun saavuimme tänne eilen ennen kuutta, oli Samppa jo selkeästi nälkäinen. Hän istui kotiin päästyämme samantein ruokapöytään, mutta valitettavasti jouduin toteamaan, että mitään ei ole valmiina. Häädin hänet sitten hetkeksi tekemään omia juttujaan. Kaivelin kaappeja ja nappasin käsiini erilaisia vihanneksia ja parit luomumunat. Niistä sitten tekaisin yhdeltä puolelta paistetun kasvismunakkaan. Päälle pääsi kotimaisia kirsikkatomaatteja ja parsakaalinnuppuja sekä keltaista paprikaa. Lopuksi nostin päälle vielä reilusti lehtipersiljaa ja rouhautin sopivasti mustapippuria ja merisuolaa.

Katoin pöydän yksinkertaisesti, vedin höyryävän kuuman munakkaan lastalla valkoiselle lautaselle ja kutsuin Sampan pöytään. Pilkoin ruoan ja törkkäsin haarukan pojan käteen. Palat katosivat lautaselta nopeaan tahtiin ilman edes kyselyitä, että mitä vihreät lehdet ruoan päällä olivat. Hetken olin jopa hämmästyksissäni - sitten totesin vain mielessäni, että ompa ennakkoluuloton lapsi.



Nyt suuntaamme ulos nauttimaan auringosta. Ihanaa ja maistuvaa viikonloppua!

2 kommenttia: