maanantai 18. huhtikuuta 2016

Hulvaton synttäriviikonloppu

Huhtikuun puolivälin viikonloppu on useimmiten omistettu siskoni pojan syntymäpäiville - niin myös tänä vuonna. Lauantaina juhlimme Samun 6-vuotiskaverisynttäreitä ja eilen sunnuntaina paikalle saapuivat sukulaiset. Hulinaa on siis riittänyt! Juhlapöydästä löytyi perinteiseen tapaamme aina kaupaksi menevää lohivoileipäkakkua, jonka tänä vuonna annoin täysin siskoni tehtäväksi. Muina tarjottavina meillä oli Domino -kekseistä ja Marianne -karkeista loihtimaani juustokakkua, strösseleillä koristeltua täytekakkua, Rocky Road -paloja ja suklaaseen dipattuja keksejä. Paistoimme uunissa myös pieniä pasteijoita ja riisipiirakoita suolapaloiksi. Piirakoiden päälle sai vielä sipaista halutessaan munavoita. Kulhoista ja kipoista löytyi myös keksejä, karkkeja ja erilaisia sipsejä. Kaverisynttäreillä oli tarjolla lisäksi paria erilaista jätskiä, jälkiruokakastikkeita, pieniä karkkeja ja strösseleitä. Sokeria, sokeria.. - siitähän ne lapset ikävä kyllä pitävät!

Vaikka viikonloppu oli oikein mukava, oli tänään ihana taas palata Espooseen ja tavalliseen arkeen!


Ihanaa alkanutta viikkoa! ♥

2 kommenttia:

  1. Todella ihania ja pirteitä synttärikuvia! Tästä sai mukavasti inspiraatiota vappujuhliinkin, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Väriallergia! :)

      Värikkäästä kattauksesta saa takuulla kivoja ideoita myös vappuun, hyvä huomio! :)

      Poista