tiistai 14. kesäkuuta 2016

Hunajaisen makea vihersmoothie

Älkää hätääntykö, tämä smoothie ei sisällä hunajaa nimestään huolimatta!


Tiedän niitä, jotka heittävät smoothiedensa joukkoon kaiken maailman spirulinoita, kasviplanktoneita ja orasjauheita. Itse en ole yksi heistä. Syy ei ole se, ettenkö käyttäisi keittiössäni silloin tällöin kyseisiä viherjauheita vaan se, että haluan ruokani maistuvan poikkeuksetta herkulliselta. Juon sitten mieluummin pienen viherdrinkin nenästä kiinni pitäen ja samalla yökkien - no okeiokei, ei nyt ihan, mikäli moisia aineita on kurkusta alas saatava.

Toki erilaisilla viherjauheilla on takuulla omat kannattajakuntansa, omaammehan me jokainen täysin erilaiset makutottumukset ja -aistimukset. Se mikä toisen suussa maistuu herkulliselta, voi toiselle olla jotain aivan muuta. Saat siis aivan rauhassa nauttia juuri sellaisia ruokia mitä mielesi halajaa, oli se sitten chlorellaa tai vaikka vehnänorasjauhetta.

Mutta kuten rivien välistä pystyi kenties aistimaan, pidän minä vähemmän "vihreistä" smoothiesta. Maku saa mielestäni olla mukavasti makea ja sopivasti raikas, ruohoinen ei missään nimessä.. - se ei valitettavasti kuulu omiin suosikkeihini. Tässä smoothiessa pinatti on siis vain värin, ei maun, tuojana.


Hunajaisen makeaan vihersmoothieen tarvitset:

2-3 kiiviä
muutama hunajamelonikuutio
pieni pakastepinaattikuutio
ripaus vaniljajauhetta
kookosvettä

Kuori ja leikkaa hunajameloni reiluiksi kuutioksi. Nosta palat pakkaseen kylmettymään tai pakastumaan ainakin pariksi tunniksi. Kun melonit ovat viilenneet, aloita smoothien teko. Lohko kiivit paloiksi ja heitä ne tehosekoittimeen yhdessä pinaattikuution ja muutaman reiluhkon melonipalan kera. Lorauta sekaan kookosvettä. Sekoita. Jos smoothie tuntuu liian paksulta, lisää nestettä. Mausta lopuksi vaniljajauheella.

Kaada vihersmoothie lautaselle ja koristele pinta esimerkiksi isomaksaruoholla, villivadelmilla ja tattarigranolalla. Nauti mieluiten heti!

pst. voit valmistaa smoothien myös ilman pakastusta, mutta huomio silloin, että lopputuloksesta ei tule erityisen viileä.

3 kommenttia:

  1. Täällä taas tykätään heittää ne ohranoraat ja spirulinat smoothien joukkoon, sillä musta ne ei maistu juurikaan siellä tai ainakaan en ole koskaan vielä pahaa smoothieta tehnyt :) Tai sitten olen vaan niin tottunut kaikkien jauheiden makuun, vedän joskus myös esim. spirulinaa pelkän veden kanssa eikä sekään nyt mitenkään erityisen pahalta maistu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Susanna! :)

      Millaisia smoothieita teet? Olisi nimittäin itsekin ihan kiva saada joskus nuo viherjauhepurnukat käytettyä, heh. Käytätkö smoothiessa banaania/avokadoa/taateleita? Entäs miten marjapohjaisessa (pelkkiä marjoja) smoothiessa toimivat viherjauheet?

      Sen kerran, kun joskus marjasmoothieen laitoin lusikallisen spirulinaa vai chlorellaako se nyt olikaan, tuli juomastani niin kammottavan makuista, että hyvä kun edes sain juotua. :D

      Noh, ehkä vain alan opettelemaan kyseisten jauheiden käyttöä.. ;)

      Poista
    2. Mun blogista löytyy paljon esimerkkejä siitä millaisia smoothieita teen (kaikki smoothie-jutut löytyy helposti sieltä "smoothie"-tunnisteen alta). Tykkään sekoittaa viherjauheet smoothieen jossa on yleensä banaania, jotakin muuta hedelmää ja jotakin vihreää (usein käytän tuoretta pinaattia). Marjasmoothieissa en yleensä käytä viherjauheita, sieltä ne ehkä maistuu liikaa läpi tai ei vaan sovi yhteen marjojen maun kanssa. Mutta mun mielessä just "makeassa" hedelmä/vihersmoothiessa toimii ainakin mun käyttämät ohranoras, spirulina ja Puhdistamon viherjauhe ihan hyvin. Tietenkin kaikilla meillä on niin erilaiset makumieltymykset ja -aistit, mikä toimii toisella voi olla ihan kamalaa toiselle :)

      Poista