tiistai 5. heinäkuuta 2016

[V&GF] Beauty sweeties - karkkihampaan kolotukseen

Ilouutisia vegaaneille ja gluteenittomille - ei niin ehdottomille - herkkusuille! Suomeen on saapunut hetki sitten uusia Saksassa valmistettuja Beauty sweeties -hedelmäkarkkeja vegaanisia tuotteita maahantuovalta Aava Foods Oy:ltä.


Beauty sweeties -karkkeja löytyy tällä hetkellä markkinoilta kahta eri makua, kirpeitä kissoja sekä muhkeita hedelmäkruunuja. Koostumukseltaan karkit ovat helposti pureskeltavia ja ihanan pehmeitä, suussasulavia, nameja. Useista karkeista poiketen näistä ei löydy ikävää sitkeyttä tai "löllömäistä" rakennetta. Maut ovat aitoja, raikkaita ja helposti tunnistettavia. 

Beauty sweetiesit sisältävät nimensä mukaisesti myös hyvää tekeviä raaka-aineita. Ainesosaluettelosta löytyy niin ubikinonia, biotiinia kuin aloe veraakin, joilla kahdella ensimmäisellä on tärkeä rooli kehomme hyvinvoinnille. Tosin ei aloe verakaan turha ole, sen nimittäin sanotaan vaikuttavan suostuisasti muun muassa aineenvaihduntaamme ja vastustuskykyymme.

Vaikka kyseessä onkin tavanomainen sokerikarkki, eivät nämä ihan huonoimmasta päästä ole. Beauty sweetiesit eivät nimittäin sisällä lainkaan säilöntäaineita eikä keinotekoisia väri- tai makuaineita. Jokainen maku aina sitruunasta karhunvatukkaan ja omenasta kirsikkaan on peräisin luonnostamme. Hedelmämehun ja/tai -soseen pitoisuus vaihtelee makeiden hedelmäkruunujen 15 prosentista kirpeiden kissojen 25 prosenttiin. Väriaineina on käytetty muun muassa spirulinaa, sahramia ja kurkumaa.


Gluteenittomuutensa ja vegaaniutensa lisäksi nämä herkulliset hedelmänamit ovat sekä laktoosittomia että rasvattomia. Oman pääteltämäni mukaan myös soijattomia. Kyseessä onkin karkki, joka sopii useimmille - sokeria kammoamattomille - syöjille. Olit sitten vegaani, keliaakikko, laktoosi-intoleranssia sairastava tai vain lisäaineita välttelevä, ovat nämä oiva valinta karkkipäiväsi herkuksi.

Karkkeja löytyy ainakin K-Market Resiinasta Espoon keskuksesta maltilliseen 2,49€ pussihintaan. Muiksi jälleenmyyntipaikoiksi Aava Foods Oy ilmoittaa kaupat, kioskit, hyvinvointi- ja terveyskaupat, kuntosalit sekä monet muut jälleenmyyjät. Tarkempia tietoja myyntipaikoista kannattanee tiedustella suoraan Aavalta. Eiköhän samalla laiteta toivetta oman lähikauppamme kauppiaalle, jotta saadaan nämä namit hyllyihin ympäri Suomen?!

Joko herkutellaan? Minä sen ainakin teen.


*Beauty sweeties -karkit saatu maahantuojalta, Aava Foods Oy:lta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti