maanantai 10. huhtikuuta 2017

Ympäristöystävällisempiä kuplajuomia


Löytyykö täältä lukijoita, jotka ovat viime aikoina heränneet kiinnittämään huomiota omiin ostoksiinsa, jotka sisältävät muovia? Turhia pakkausmateriaaleja, muovikassiin sullottuja ostoksia, pullotettuja kuplajuomia, hedelmäpusseihin ladottuja kuorellisia hedelmiä...

Tavallinen keskivertokuluttaja ei - ainakaan oman käsitykseni mukaan - juuri mieti valintojaan kaupassa. Pakasteesta napataan muovikääreellisiä vihannespusseja, omenat ostetaan hedelmäpussiin pakattuina, lihapaketti napataan lihaosastolta kaksinkertaiseen muoviin säilöttynä, muovirasiallinen ituja lentää koriin aivan kuten aina ennenkin ja juomahyllyltä napataan pullo, jos toinenkin kivennäisvettä tai jotain muuta muovipulloon pakattua juomaa. Kotona roskis täyttyy hurjaa vauhtia kaiken maailman muovikääreistä ja roskiksen viemisestä syntyy kotona melkein kinaa, kun pusseja saa olla viemässä ulos turhan usein. Siinä samassa palautuspulloja kiikutetaan kauppaan useamman kerran viikossa. Olisikohan aika pysähtyä?



Itse olen tietoisesti vähentänyt muovipakkausten määrää jo pidemmän aikaa. Kaupasta lähtee hyvin harvoin mukaan ruokia, joiden pakkaus on muovia. Tomaatit, omenat, lantut, kurkut ja monet muut hedelmät ja vihannekset lentävät koriin vain punnittuina, muovipakkauksitta. Kassahihnan jälkeen ostokset pakataan poikkeuksetta joko reppuun tai kangaskassiin. Muita ostoksia en suostu ikinä ottamaan vastaan muovikassiin sullottuina vaan ystävällisesti kerron myyjälle kantavani ostokseni mielummin repussani, joka kulkee mukanani aina.

On minullakin silti paheeni. Viikonloppuisin ja toisinaan arkenakin saatan kantaa kotiini pullon limpparia tai kivennäisvettä. Onneksi tämä on kuitenkin helposti vältettävissä!



Sain joitain viikkoja sitten yhteydenoton PR-toimisto Akvamariinilta mahdollista yhteistyökuviota ja uutta SodaStream Spiritiä koskien, joka muuten vastikään voitti arvostetun Red Dot Design Award 2017 –muotoilupalkinnon. Innostuin ehdotuksesta oitis, koska olenhan yksi niistä, joka toisinaan kotiuttaa kaupasta erilaisia kuplajuomia vaikka ne ovatkin pakattu muoviin.

Laite on ollut nyt käytössäni muutaman viikon ja voin rehellisesti sanoa, että pullot ovat jääneet kauppaan yhtä kertaa lukuunottamatta. SodaStreamilla hapotettu vesi paitsi maistuu erittäin hyvältä, on mukavan edullista sekä on saanut minut juomaan huomattavasti enemmän vettä - kolme kärpästä yhdellä iskulla! Toisinaan olen heittänyt lasiin sitruuna- tai limeviipaleen lisäraikastukseksi, mutta hyvää se on ihan sellaisenaankin. Kraanasta tulevan veden hiilidioksidipäästöt ovat muuten tuhansia kertoja pienemmät kuin pullotetun veden. SodaStreamia käyttämällä luonto kuormittuu näin ollen huomattavasti vähemmän.


Vaikka Suomessa pullojen palautusprosentti on suuri, ei se poista sitä tosiasiaa, että pullojen uudelleen lajitteleminen, kierrättäminen ja muokkaaminen uusiksi tuotteiksi vaatii paljon resursseja - unohtamatta jokaisen uuden pullon valmistuksesta syntynyttä tajuttoman suurta hiilijalanjälkeä. Meillä Suomessa, jossa on yksi maailman parhaista ja puhtaimmista hanavesistä, on täysin järjetöntä ostaa pullotettua vettä. Jokainen ostamatta jäänyt muovipullo säästää sekä ilmastoamme että luontoamme.

Ensi kerralla, kun olet nappaamassa kainaloosi kaupasta muovipullotettua hiilihappojuomaa mieti, että mitä, jos jättäisitkin pullon kauppaan. Astelisit lähimpään SodaStreamin jälleenmyyntipaikkaan ja kotiuttaisit kauniin ja sulavalinjaisen vastikään markkinoille tulleen SodaStream Spiritin. Laitteen, jonka avulla valmistat yhdellä hiilihappopatruunalla jopa 60 litraa kuplajuomia säästyen samalla 40 puolentoista litran muovipullon ostamiselta. Se olisi varsinainen ekoteko se! Meillä on vain tämä yksi maapallo, jonka olemassaoloa tulee kunnioittaa.

Muistutuksena vielä, että jokaisen valinnoilla on merkitystä. Älä siis ryhdy vähättelemään omaa osuuttasi luonnon ja ympäristön kuormittamisessa!


Lisää tietoa muovin haittavaikutuksista löytyy esimerkiksi Googlesta vaikka millä mitalla.

1 kommentti:

  1. Tämä kuuluu listalle (eli siis muovin vähentäminen), jota pyrin kokoajan vähentämään entisestään. Tuleekin tehtyä hyviä valintoja, mutta osassa ratkaisut on aika vaikeita (esimerkiksi liha, kun haluaa käydä lähikaupassa, ja siellä ei ole lihatiskiä).

    VastaaPoista