Näytetään tekstit, joissa on tunniste intialainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste intialainen. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. toukokuuta 2015

Yöllistä kokkailua - soijapalacurry basmatiriisillä

Onnistuin saamaan itselleni myöhään eilen hirveän kokkailuinnon ja niimpä tartuin kauhan varteen kymmenen jälkeen illalla. Alle tunnin päästä siitä nautinkin jo huikean herkullisesta ja maistuvasta soijapaloista tehdystä kookoskermaisesta kastikkeesta. Kastikkeen seurana lisukkeena toimi mikäs muukaan kuin intialaiseen tapaan basmatiriisi, joka omaa mielestäni sopivan aromikkaan maun ja miellyttävän tuoksun.


Kauhoin älyttömän onnistunutta ruokaa lautaselle sen minkä kerkisin ja nyt olo on vähintäänkin sen mukainen. No, ei auta itku markkinoilla - eihän vaan? Onneksi tänään voi ottaa vähän rennommin vapaapäivän merkeissä ja kohta se on jo viikonloppukin. Hehe.. :)


Loppuun vielä lyhyt selostus siitä miten kastikkeeni syntyi. Aluksi keitin soijapalat pehmeiksi vedessä. Sen jälkeen valutin ne kuiviksi siivilässä ja lisäsin pannulle mausteiden ja sipulin kera. Paistoin jonkin aikaa. Kun maku miellytti, pilkoin sekaan kaksi tuoretta tomaattia ja nostin kannen päälle. Annoin ainesten hautua kymmenisen minuuttia miedolla lämmöllä. Lopuksi kaadoin sekaan pienen tölkillisen kookosmaitoa. Kuumensin kastikkeen ja nautin sen hieman jäähtyneenä basmatiriisin kera.

Pidätkö sinä intialaistyylisistä ruoista? Vai nouseeko peukkusi enemmänkin skandinaaviselle ruoalle?

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kuorrutetut kukkakaalit raikkaalla minttudipillä

Päältä rapea ja sisältä ihanan pehmeä - kuorrutetut kukkakaalit intialaisin maustein!

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kaiva jääkaapistasi kukkakaali ja paloittele se reilun kokoisiksi paloiksi. Esikeitä paloja pari minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Sillä välin valmista kuorrute kukkakaaleille. Mittaa kulhoon noin 1dl soijajogurttia ja 0,5dl kramjauhoja (kikhernejauhoja). Sekoita tasaiseksi. Jos seos tuntuu ohuelta, lisää hieman jauhoja. Mausta kuorrute intialaisittain korianterilla, jeeralla, kanelilla, kardemummalla, chilillä, kurkumalla, inkiväärillä, muskotilla ja sinappijauheella. Mausteita tulee yhteensä pari kolme teelusikallista. Nosta hetken aikaa esikeitetyt kukkakaalit vedestä ja valuta ne esimerkiksi lävikössä mahdollisimman kuiviksi. Sekoita valutetut kukkakaalit kuorrutteen joukkoon niin, että kaikki kukkakaalit ovat kauttaaltaan sen peitossa. Asettele uuniritilälle uuniin ja nosta alapuolelle pelti, jotta mahdolliset putoavat yksilöt säilyvät syömäkelpoisina. Paista 225 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea ja hieman rapea. Nauti kukkikset esimerkiksi soijajogurtista, tuoresta mintusta, puristetusta sitruunasta ja chilistä loihditun raikkaan dipin kera.


torstai 30. tammikuuta 2014

Intialaistyylinen munakoiso-kikhernepata - mausteiden sinfoniaa

Kuten tiedättekin, tykkään yrityisen paljon intialaistyylisistä ruoista unohtamatta nepalilaisia mausteisia ruokia. Viime viikon sunnuntaina suuntasimme äitini kanssa nepalilaiseen ravintolaan Annapurnaan Fredrikinkadulle. Ruoka oli aivan järjettömän hyvää, palvelu toimi juuri niinkuin pitääkin, annos oli riitävän iso, melkein jopa liian iso ja hinta erittäin kohtuullinen. Tilasin ruoakseni Bhindi Masalaa, joka sisälsi okraa, perunaa, paprikaa ja inkivääriä chili-masalakastikkeessa. Raidan tilalle sain minttukastiketta ja naan-leivän tilalle ikuista suosikkiani, papad-leipää. Kokit ymmärsivät vegaaniuteni ja vilja-allergiani täydellisesti eikä ruoista tarvinnut pöytään tulon jälkeen tiedustella, että soveltuvatko ne minulle. Hyvää palvelua siis! :)

Sunnuntaisesta herkullisesta ruoasta innostuneena kokkasin tänään päivälliseksi mausteista pataa munakoisosta, tomaateista, sipulista ja kikherneistä. Maustoin reilulla kädellä jeeralla, chilillä, kurkumalla, kanelilla, kardemummalla, korianterilla, inkiväärillä ja neilikalla. Päälle silppusin tuoretta persiljaa. 


PS. Olisiko kenelläkään tietoa, että mistä saisi tuoretta okraa?

maanantai 28. lokakuuta 2013

Indian soya chunks curry

Jos saisin valita yhden, siis ainoastaan yhden, lemppari ruokakulttuurin, olisi se Intia. Syy tähän on muun muassa se, että intialaiset kasvisruoat ovat jumalattoman hyviä herkullisine mausteineen. Mitä elämä olisikaan ilman juustokuminaa, inkivääriä tai vaikkapa korianteria? Ei mitään! Nuo edellä mainitut mausteet tuovat makua niin monenlaisiin ruokiin ja eritoten juuri mainitsemaani. Vaikka en ole eläessäni käynyt kymmeniä tai edes kymmentä kertaa intialaisessa, on minulla melko selkeä käsitys siitä mitä aineksia ruoissa käytetään. Paninkin aivonystyräni hyrräämään töiden jälkeen ja niimpä syntyi tämän päiväinen intialaishenkinen herkkuateriani. 

Maistuisiko sinullekkin? ;)