torstai 1. marraskuuta 2012

Rapsahtavan rapeita ja ohuen ohuita

Crackers! Ajattelin jakaa teille ihka ensimmäisen reseptini, koska ihastuin itse näihin ohuisiin "kekseihin" niin paljon. Ohje syntyi pohtimalla mitkä ruoka-aineet sopivat hyvin yhteen. Vaihtoehtoja oli melko paljon, aprikoosi-vanilja, omena-kaneli, porkkana-valkosipuli-rakuuna... Päädyin kuitenkin omena-kaneliin, koska se vaan yksinkertaisesti on erittäin maittava yhdistelmä! Omenien joukkoon raastoin vielä tuoretta inkivääriä. Eli tässä tämä nyt tulee!



Omenia noin 700g
Inkivääriä oman maun mukaan (itse raastoin noin ruokalusikallisen)
Kanelia
Suolaa rouhaus
Pellavansiemeniä 0,5dl
Seesaminsiemeniä 0,5dl
Vettä loraus
Psylliumia noin 1-2tl

Raasta omenat ja inkivääri hienoksi raasteeksi. Lisää joukkoon kaneli (itse raastoin kanelitangosta) ja rouhaus suolaa. Mittaa joukkoon siemenet ja loraus vettä, laitoin suunnilleen puolisen desiä. Viimeiseksi psylliumia ja jääkaappiin odottamaan kuivatusta noin puoleksi vuorokaudeksi. Tämän jälkeen kuivatus uunissa uuniluukku raollaan alhaisessa lämpötilassa noin 40 asteessa useita tunteja. Tunneista en osaa sanoa, koska kuivatin kahtena eri päivänä näitä. Aikaa meni suunnilleen 7-8h. Valmiita nämä ihanan rapeat crackerit ovat, kun ne ovat muuttuneet rapsahtaviksi ja täysin kuiviksi.  Tästä määrästä sain tehtyä 1,5 uunipellillistä.

2 kommenttia:

  1. Pitää kyllä kokeilla. Mieskin varmaan tykkäisi näistä, kun hän on hulluna omenaan ja kaneliin. Hmm mistäköhän tuota psylliumia saisi..? En ole koskaan edes kuullut tuollaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan! Psylliumia löytyy lähes kaikista kaupoista, jos vähänkään isompi. Sitä löytyy pienissä leivinjauheen näkösissä pahvipurkeissa ja pusseissa. Fiber Husk taitaapi olla sen englannin kielinen nimi, ja sen niminen pussikin kaupoista löytyy muiden vastaavien tuotteiden lisäksi. Kannattaa suunnata tiensä leivontaosastolle, sieltä sitä löytyy! Ja psyllium sisältää siis 85% ravintokuitua, jonka takia myös hyvä lisä ruokavalioon :)

      Poista