lauantai 9. maaliskuuta 2013

Syömisestä ja syömättömyydestä

Ravinto on ihmiselle veden ohella elinehto. Ilman energiaa aivot eivät toimi, kroppa kärsii ja mieli on maassa. Pelkkä riittävä ravintokaan ei takaa hyvinvointia. Ihmisen tulee saada sopivissa määrin valkuaisaineita, hiilihydraatteja eli sokereita ja rasvoja, tietenkään vitamiineja ja kivennäisaineita unohtamatta. Mielestäni ei voida sanoa tiettyä oikeaa tapaa syödä, joka sopisi jokaiselle ihmiselle. Hyvinvoinnin ja oman olon tulisi kertoa, jos jokin on pielessä. Ihminen on myös sopeutuvainen ja tottuu kyllä ajan kanssa mitä erikoisempiinkin tapoihin, niin huonoihin kuin hyviinkin.


Tänä jouluna, kun sain välikerraston lahjaksi, joka oli kokoa isompi kuin siskoni, suutuin. Ajattelevatko läheiseni todella minun olevan isompi? Vaarini selityksen mukaan kaupassa myyjä oli kehoittanut ostamaan minulle isomman koon, koska olen siskoani hieman pitempi. Yritin hyväksyä vastauksen, vaikka mielessä pyörikin ajatus lihavuudestani. Ei, en halua olla sellainen ja olenko muka? Haluan näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta nuorelta naiselta. Vaihdoimme kerrastot siskoni kanssa, koska tiesimme pienen kokoeromme, pienen, mutta kuitenkin näkyvän. Sillä hetkellä myönsin itselleni ja perhelleni ääneen, että olen sairastanut anoreksiaa. Toki läheiseni sen olivat huomanneet vuosien varrella, mutta minä kielsin sen aina, koska luulin olevani terve. Kerroin myös, että tuollaisten "virheiden" takia anoreksiani saattoi saada alkunsa. Olin helpottunut. Nuo sanat ja itselle myöntäminen saivat suuren taakan harteiltani vaikka olen tuntenut itseni terveeksi jo melko pitkän aikaa. Välillä asiat ovat huonommin syömisten kanssa, mutta anoreksian en anna enää vallata mieltäni. Olen parantumassa, hitaasti, mutta varmasti.


Vaikka mielessäni ei enään ole haluja olla langanlaiha, niin joskus se kuitenkin tulee mieleeni. Saatan katsella vanhoja kuvia ja miettiä millaista olisi taas olla pieni ja heiveröinen. Herään kuitenkin todellisuuteen nopeasti. Oliko elämäni todella nautittavaa? Ei, ei se sitä ollut. Olin kärttyinen, sulkeuduin omiin ajatuksiin ja ruoka pyöri mielessäni lakkaamatta. Elämäni keskittyi siihen, että miten pystyn mahdollisimman parhaiten suoriutumaan arjesta tietyn kalorimäärän avulla. Olin usein viluinen, huuleni sinersivät helposti ja silti luulin voivani hyvin. En enää ymmärtänyt, että kroppani kärsi. Saatoin tuntea hyvinvointia kantaessani yli 20 kilon rinkkaa ja todellisuudentajuni oli poissa.


En ala kertoa kuinka kauan sairastin anoreksiaa, koska ei sillä niin väliä ole. Kyse ei kuitenkaan ole kuukaudesta eikä vuodestakaan, vaan pidemmästä ajasta. Kaikki lähti ilmeisimmin ajatuksesta, että haluan laihtua "kesäkuntoon", vain muutaman pienen kilon viitisen vuotta sitten. Se oli minulle liian helppoa ja lopulta en enää osannut lopettaa.

Tänäpäivänä tunnen itseni terveeksi ja hyvinvoivaksi. Sallin itselleni herkkuja ja en koe epäonnistuneeni, jos vaa'an viisari värähtää. Haluan nauttia elämästä ja tehdä asioita, jotka saavat minut iloiseksi. Ainut asia, jonka anoreksia on jättänyt jälkeensä vähäisten ajatusten lisäksi on näläntunteen puuttuminen. Anoreksia-aikoina nautin tästä tunteesta, mutta nykyään toivoisin omaavani sen. En kuitenkaan anna sen häiritä vaan syön, kun mieli tekee ja yritän pitää energiatasoni tasaisina. Siinä lienee vielä opittavaa, mutta aion sen oppia.


Nyt, kun kesä lähestyy ja monet pähkäilevät kuinka saada se "täydellinen" vartalo, jota kehtaa esitellä rannalla ylpeästi, kehottaisin miettimään, että onko se parin kilon laihduttaminen loppujen lopuksi niin tärkeää.  Jos kuitenkin kokee, että laihtuminen auttaa esimerkiksi itsetuntoa kohoamaan, niin en sitä tietenkään kiellä. Jokaisella meistä on oikeus päättää itse elämästää. Ottakaa kuitenkin järki käteen, pysykää kohtuudessa ja älkää tehkö samaa virhettä, kun minä tein aikoinaan. Oma hyvinvointi on tärkeintä, ei se, että oletko kokoa 32 vai 42.

Nauti kropastasi ja opi löytämään hyviä ominaisuuksia. Kukaan ei ole täydellinen, et sinäkään! 

Kokemukset ovat omakohtaisiani enkä suinkaan ole ravitsemusterapeutti. En osaa sanoa tapoja elää oikein, koska sellaista "oikeaa" ei mielestäni edes ole. Jokainen haluaa voivansa hyvin, joten arvostakaa sitä piirrettä meissä!

5 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla, että olet kuitenkin parantunut anoreksiasta! Itse olen ollut koko lapsuuteni ja teini-ikäni todella hoikka. Parikymppisenä kuitenkin lihoin melkein kymmenen kiloa yhtäkkiä (elämäntavat olivat niin huonot). Säikähdin sitä silloin ja aloin treenata hulluna. Vaikka söin edelleen kunnolla, kroppani ei pitänyt siitä hirveästä treenaamisesta. Olin vähän väliä kipeänä tai muuten ihan loppu.

    Nykypäivänä pyrin kuuntelemaan kehoani. :) Minun ei ole pakko liikkua ihan hulluna, vaan haluan pitää itseni hyvässä kunnossa ja tuntea oloni terveeksi, energiseksi ja iloiseksi.

    Olen kyllä hyvin iloinen siitä, että tällä hetkellä "muodissa" on enemmänkin sellainen naisellinen treenattu kroppa, missä on muotoja, kuin sellainen langanlaiha, riudutettu kroppa! Ei sillä, että itse tekisin jotain muodin vuoksi vaan sillä, että niin monet nuoret, jopa lapset ottavat kuitenkin mallia näistä "muoti-ikoneista"!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntoilu ei liittynyt kovinkaan vahvasti anoreksiaani. Harrastin kyllä luistelua, mutta en rääkätäkseni itseäni. Tiedän paljon tapauksia, jotka ovat vaikka pakottaneet itsensä lenkille tai hyppimään ruoan jälkeen, mutta itseäni en siihen pisteeseen päästänyt. Tiesin laihtuvani ruoan avulla ja nähnyt liikunnan merkitystä siihen. Olen nyt kunnossa, josta haaveilin vielä hetki sitten. Jaksan tehdä asioita ja olen iloinen, kun en joudu kantamaan suurta taakkaa enää. Voin tämän asian osalta hyvin! :)

      Poista
  3. Itsekin olen iloinen siitä, mutta kokonaan parantuminen tulee varmasti kestämään vielä pitkän ajan. Se, että muistaa ja tietää kaikkien tuotteiden ravintosisällöt ja samalla kalorimäärät, niin se saa minut välillä edelleen valitsemaan tuotteen, joka sisältää vähemmän kaloreita. Osaan kuitenkin jo syödä riittävästi ja oloni on huomattavasti parempi! :)

    Kehon kuuntelu on tärkeää, ja itsekin toivoisin, että näläntunteeni vielä jonain päivänä tulisi takaisin.

    Treenattu kroppa on todellakin paljon parempi vaihtoehto. Kun sairasti, niin luulin, että näytän oikeasti hyvältä, kun olen niin laiha. Näinä päivinä sitä sitten vasta on tajunnut kuinka riutuneelta sitä onkaan näyttänyt. Ei kukaan järkevä ihminen kiduta itseään tahallaan. Anoreksia on kamala sairaus, jota harvoin edes tajuaa sairastavansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista