tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tuo mulle lämpöö vie mut aurinkoon

Kesästä on vierähtänyt jo useita kuukausia. Kesästä, joka oli yksi parhaimmista. Koin unohtumattomia hetkiä, tapasin uusia ihmisiä ja nautin ennen kaikkea. Kaipaan niitä hetkiä, kun sain reissata yksin vailla määränpäätä ja nauttia vapautuneesta tunteesta, tunteesta, kun mielessä ei ole mitään. Murheet on poissa, elämä hymyilee ja kaikki on niin helppoa. Näin talvisin lämmön ja auringon lisäksi kaipaan sitä oikeaa lämpöä, sitä, joka saa hymyn huulille ja halaa, kun sitä tarvitsen. Mutta mä kuljen täällä yksin... Halailen öisin tyynyjä ja mietin, että miksi.

Mutta onneksi kohta on taas kesä!


13 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää ainakin jaksaa yrittää uskoa.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Oot kyl ihan oikeessa! Eihän sitä oikeaa etsimällä löydä, se vaan osuu kohdalle, kun hetki on oikea. Ois vaan niin mukavaa, kun ois joku jonka kanssa jakaa asioita, kun ei mulla oikeen ystäviäkään hirmuisesti ole.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Omistankin vain yhden ystävän ja tietenkin perheen, ne riittävät mainiosti, mutta ois se miespuolinen henkilö elämään ihan mahtava! :)

      Poista
    6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Kyllä se oikea löytyy. ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sitä epäilekkään, että ei löytys. Ei vaan jaksais odottaa sitä! :)

      Poista