keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Senkin flunssa - näillä sinut nujerran!

Täällä ollaan oltu torstaista asti flunssassa. Välillä on tuntunut paremmalta ja välillä vähän huonommalta. Töihinkään en ole kaikkina päivinä kyennyt menemään. Nenu on vuotanut, ääni on ollut käheä ja päätä on särkenyt - ja yskäkin on vaivannut. Paperia on kulunut reilusti yhden ison Nessu-paketillisen verran ja teetä on tullut hörpittyä useita kupillisia. Kateissa ollut makuaisti on onneksi palaamassa hitaasti, mutta varmasti takaisin.

Olen yrittänyt kuluttaa aikaani mahdollisimman paljon leväten ja vain sohvalla rentoutuen. Päiviini ei ole kuulunut valitettavasti kovinkaan paljon ulkoilua vaikka keväiset ilmat ovatkin näyttäneet niin houkuttelevilta enkä ole oikein kerinnyt tai edes jaksanut suunnitella tulevaa raakaviikkoani - on tervehdyttävä ensin kunnolla!

Tänään töistä tullessani olo oli taas jälleen melko ikävä ja olisi tehnyt mieli vain rojahtaa sänkyyn. Päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja keittää ison kupillisen teetä. Teen kaveriksi mussuttelin kuivattuja inkiväärin paloja, mehukkaan appelsiinin ja reilusti pekaanipähkinöitä - siis paljon vitamiineja ja hyvälaatuista rasvaa. Vaikka kipeänä ruoka ei tunnu maistuvan ollenkaan eikä ruoanlaittokaan jaksa innostaa, suosittelen kuitenkin napsimaan suuhun pitkin päivää vaikkapa pähkinöitä ja ravinteikkaita hedelmiä, jotta elimistöllä olisi kykyä taistella sairautta vastaan.


Tuosta teestä vielä sen verran, että kyseessä on Pukan uutuuksiin kuuluva, Ruohonjuurelta testiin saamani, Seljanmarja- ja echinaceatee, joka ei koreile pelkästään kauniilla pakkauksellaan vaan myös vastustuskykyä boostaavilla ainesosillaan. Mukana on muun muassa inkivääriä, anista ja piparminttua, joilla on monien tutkimusten mukaan flunssaa lievittävä ja limaa irroittava vaikutus. Maultaan tuo tee on mielestäni lakritsaisen mustaherukkainen ja miellyttävästi makea. Yhdestä teepussista riittää makua jopa Indiskan XL-kokoiseen kuppiin! Kaiken kaikkiaan ihana tee, jossa on mukavasti herkullisia ja hyväätekeviä makuja ja, joka erottuu edukseen monista muista Pukan teemauista marjaisan makunsa ansiosta.


Millä ja miten te taistelette flunssaa vastaan?


2 kommenttia:

  1. Voih, pikaista paranemista! <3 oi tuo tee vaikuttaa herkulliselta! Mielettömän ihana tuo kuppi :) mulla on vakio kun olen sairaana niin hauduttelen inkivääristä teetä. Sen olen kyllä huomannut helpottavan oloa. Tyrnimehu on toinen jota tulee juotua jonku kerran viikossa. Liekö se syy että olen hyvin harvoin sairaana (koputan puuta :D). Mutta erityisesti tuo inkivääri on helpottanut oloa silloin kun olen sairaana. Kerran töissäkin nauroivat kun kannoin repussa inkivääriä :D Joskus maustan sitä lusikallisella hunajaa :P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Tuo kuppi on kyllä ihana niin väriensä kun kokonsakin ansiosta.

      Inkivääri tuntuu kyllä aina helpottavan oloa ja siksi itsekin sitä aina kipeänä nautin. Tyrnimehua en olekkaa kokeillut, mutta pakkasesta löytyisi tyrnimarjoja, joten voisin kokeilla niitä. Tyrnissähän on huikea määrä C-vitamiinia ja monia muitakin vitamiineja ja kivennäis- ja hivenaineita. Tosta tulikin mieleen, että löytyyhän multa kotoa tyrnirouhettakin, jota en olekkaan hetkeen ripotellut puurojen tai smoothieiden joukkon. :)

      Poista