sunnuntai 31. elokuuta 2014

Nyt on aika avata suusi!

Heippa ihanaiset lukijani ♥ ! Viime aikojen postaustahtini on ollut melko epäsäännöllinen ja postauksia on ilmestynyt harvakseltaan. Bloggailumotivaationi ei missään nimessä ole laskenut, mutta silti kaipailisin apuanne ja uusia ideoita. Siitä syystä ajattelin antaa teille nyt mahdollisuuden vaikuttaa blogini sisältöön. Kaikki kysymykset - olit sitten kiinnostunut vegaaniudesta, ruokavaliostani, liikunnasta tai mistä vain - ja toiveet ovat erittäin tervetulleita. Myös risut ja ruusut blogista tai sen ulkoasusta saa ehdottomasti tuoda esille. 

Pyrin vastaamaan toiveisiinne ja kysymyksiinne mahdollisimman pian! 

viime vuoden WWF:n leirillä tavattiin lukuisia ruppareita - mihinköhän tänä vuonna törmätään!

PS. Tiistaina töiden jälkeen suuntaamme äitini kanssa yhdeksi yöksi mökillemme, josta jatkamme keskiviikkoaamuna kohti saaristomeren kansallispuistoa, Jungfruskäriä, ja WWF:n vapaaehtoistyö-/talkooleiriä. Saaristomaisemissa vietämme aina sunnuntaihin saakkaTänä aikana en siis ole tavoitettavissanne, mutta taas tänne kaupungin hulinaan palattuani olen kuvioissa mukana.

3 kommenttia:

  1. Blogisi on just näin hyvä!
    Mutta jos yhen postaus toiveen esittäisin, niin proteiini pitoisten vegaaniruokien reseptit, joissa käytettäisiin lähinnä perusaineita olis mieluisia :-)

    VastaaPoista
  2. Kaikki ihanat viljattomat ja maidottomat ruoka/herkkureseptit kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiinnostaisi miten päädyit vegaaniksi ja miten aloitit? :)

    VastaaPoista