sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kauniita mekkoja ja välkkyviä valoja

Huomenta sunnuntaihin! Täällä on lähtenyt päivä, tai aamu, vasta muutama tunti sitten käyntiin. Unihiekkakaan ei ole vielä kokonaan pyyhkiytynyt silmistä ja olo on melko nuutunut. Tekisi mieli vain rojahtaa sänkyyn tai sohvalle koko päiväksi ja olla tekemättä mitään...

Eilispäivä meni Indiedays Inspiration Day:ssa ja ilta Blog Awards:seissa. Päivä oli varsin onnistunut vaikka ei ehkä ihan sellainen kuin olin mielessäni kuvitellut. Tarjoilut tapahtumissa olivat kauniita, mutta ei tällaiselle vegaanille ja vilja-allergikolle löytynyt mitään suuhunpuntavaa. Myöskään kun alkoholia ei juo, niin ainut ei-alkoholillinen juoma oli kupliva vesi, joka ei vain jostain syystä ole suosikkini. Voin siis sanoa, että usean tunnin jälkeen olo oli hiukkasen heikohko. Olisi ilmeisesti pitänyt varustautua omin eväin. No, ensi kerralla sitten!


Inspiration Day:hin saavuimme heti sen auettua kahdentoista aikoihin. Sisälle päästyämme heitimme takkimme naulaan ja suuntasimme ensitöiksemme Olympuksen pisteelle. Siellä tutustuimme pikkuruisen pieniin Olympuksen järkkäreihin. Yllätyin suuresti kuinka hyvä piirto kameroissa oli ja kuinka eläviä ja todenmukaisia kuvista tuli. En siis yhtään ihmettele miksi minijärkkäreiden suosio bloggaajien keskuudessa on lähes räjähtänyt käsiin. Kameraa on helppo kuljettaa keveytensä ja pienen kokonsa ansiosta melkeinpä missä vain. Objektiivit ovat taskukokoa, pieniä, keveitä ja materiaaleiltaan kestävän näköisiä.

ps. kyllä, rakastuin kameroihin täysin... ja siskoni myös - hänellä kameralle olisikin enemmän kuin tarvetta!


Päivän aikana osallistuimme siskoni kanssa Hobby Hall:in järjestämään stailauskisaan, jossa sai sisustaa makuuhuoneen haluamallaan tavalla tulevan jouluvalikoiman tuotteita apuna käyttäen. Huoneestamme tuli mielestäni kaunis ja luokseenkutsuva, rauhallinen ja kotoisa, pienellä joulufiiliksellä höystettynä. Aikanaan kuva huoneestamme tulee myös siirtymään Indiedays:in sivuille, jossa äänestetään voittajahuone. Voittajalle on luvassa tietenkin palkinto, mutta itselleni jäi hieman epäselväksi sen sisältö. Jostain kuvauspäivästä kuitenkin on kyse...?

Siskoni intoutui myös kokeilemaan oman drinkin tekoa drinkkibaarissa. Sitä iloa ja hymyä oli hauska kuvata. Ensiksi vähän likööriä, sitten mehua, sitten jäitä, sitten fresitaa ja pieni sekoitus - ja voila! 


Inspiration Day:n jälkeen suuntasimme pariksi tunniksi siskoni luo Jollakseen. Matkan varrelta nappasimme mukaan K-Supermarketin salaattibaatista salaatit. Hieman epäilytti tuotteiden puhtaus (muun muassa, että onko leivänmurusia kaiken seassa ja löytyykö kurkkulaarista lihanpaloja..), mutta hyvillä mielin kuiten lapoin itselleni lähes puolen kilon salaatin. Mukaan tarttui muun muassa artisokkia, ituja, iso kasa rukolaa ja vihersalaattia, porkkanaraastetta ja kurkkua. Kotiin päästyämme paistoin uunissa vielä papuja salaatin seuraksi ja hyvinhän se maittoa. Maha ei kyllä täyttynyt ihan toivotulla tavalla, mutta sillä mentiin.

Syömisten jälkeen istahdimme vielä hetkeksi telkkua katsomaan ennen kuin aloimme valmistautua iltaa varten. Vedimme kuteet niskaan melko nopeaan tahtiin ja meikkauskin sujui minuuteissa. Viimeiseksi letitimme vielä kummallekkin hiuksiin sivuille pienet letit, jotka toivat lookkiin kivan lisän.

Itse Awardseja juhtittiin Tivolissa iltaseitsemästä alkaen. Tarjolla oli pieniä suolapaloja ja herkkuja (muttei taaskaan mitään itselleni sopivaa...). Juomina toimivat fresitat, siiderit ja viinit. Niin, ja meille ei-alkoholia-nauttiville sitä kuplivaa vettä. Kaikkiaan "seremoniassa" palkittiin yhteensä seitsemästä kategoriasta yhteensä 21 bloggaajaan. Onnea kaikille voittajille ja tietenkin myös kaikille muille ehdolla olleille!

Kuva: Nanna Niittymäki


Kaiken kaikkiaan päivämme oli oikein mukava. Isoin kiitos siis siskolleni, 
joka seurakseni lähti. Ilman sinua oloni olisi varmasti ollut orvoista orvoin. Olet rakas! 

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus Anne. ♥ Niin kauniita kuvia ja muutenkin oikein mukava reissu. :))))) Kiitos kun otit mut seuraksi. ♥

    VastaaPoista
  2. Käsilaukkuun aina pähkinöitä hätävaraksi! Sen olen oppinut;)

    www.karhusportscience.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en saisi kamalia vatsakipuja pähkinöistä (liottamattomista), kuljettaisin niitä varmasti useinkin mukanani. Yleensä liotan pähkinäitä sen verran vähän ettei niitä riitä kuin sen hetken tarpeisiin, esim. raakapatukoihin, raakakakkuun tai pieneen naposteluun. Mutta ehkäpä saman asian ajaisisivat vaikka raaka kaakaomassa tai kaakaonibsit, joissa kummassakin reilusti energiaa ja rasvaa. :)

      Poista
  3. Höh miten tylsää että ruuat ja juomat jäi tuolla tavalla sun kohdalla uupumaan. :/ Mua ainakin vihastuttais oikein ja luulis että tollasissa blogipippaloissa et ole ainoa vege-syöjä tai alkoholiton ihminen. Pitäis ehdottomasti olla jotain miellyttävämpää juotavaa kuin kupliva vesi, vaikka jotain ihanan raikasta, terveellistä mehua tai edes hedelmillä maustettua vettä! Toivottavasti saat antaa tästä palautetta jonnekin niin he tietäisivät sit ens kerralla parantaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmh, samaa mieltä. Olisi vain pitänyt ottaa omat naposteltavat laukkuun mukaan, mutta kun ei tajunnut. Olin lähes satavarma, että jotain pientä vegaanista ja gluteenitonta olisi ollut tarjolla, mutta ei. Noh, tietääpä kuinka toimia ensi kerralla! :)

      Poista
  4. Luin jostain toisestakin blogista maininnan, että ainut alkoholiton juomavaihtoehto oli kuplavesi ja tuli tosiaan pyöriteltyä silmiä huolella. Itse kyllä käytän alkoholia, mutta en yksinkertaisesti KEHTAISI järjestää mitään isoa tapahtumaa huomioimatta kunnolla myös niitä ihmisiä, jotka eivät alkoholia halua tai pysty juomaan. Mielestäni se antaa tilaisuudesta todella epäammattimaisen ja suoraan sanoen vähän junttimaisen kuvan, jos alkoholijuomia on tarjolla vaikka mitä sorttia, mutta holittomia vain yhtä. Eiköhän meillä Suomessa ihan tarpeeksi jo kumarreta sen kuningas alkoholin suuntaan ilman että tarvitsee pitää tällaisia tilaisuuksia, joissa luotu asetelma antaa ymmärtää, että alkoholittomat juomat ovat yhdentekeviä ja vähempiarvoisia, eikä niitä preferoivaa ihmistä tarvitse kummemmin huomioida.

    Johan pisti kiukuksi, mutta hyvä vaan tuulettaa välillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin erittän pettynyt (ja olen edelleen) siitä, että meitä muita, meitä, jotka eivät alholia juo, ei oltu huomioitu ollenkaan. Vaikka pitäisinkin kuplivasta vedestä, on se silti mielestäni erittäin huono suoritus ainoaksi alkoholittomaksi juomaksi...

      Ensi kerralla kannan omat eväät ja juomat mukaan! Tai sitten pistän rakentavaa palautetta Indiedaysille ja toivon parasta.

      Poista