lauantai 17. tammikuuta 2015

Proteiinipitoiset suklaa-banaaniplätyt


Yhteen annokseen tarvitset (8kpl) :
1 kypsä banaani
0,5dl vettä
1tl psylliumia
0,5dl suklaanmakuista riisiproteiinijauhetta (Puhdistamo)
1rkl suklaasmoothiejauhetta (Puhdistamo)

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita massa sileäksi sauvasekoittimella. Anna taikinan tekeytyä parikymmentä minuuttia ja sekoita uudelleen. Kaavi taikina noin kahdeksaan ympyrän muotoiseen kekoon kestoleivinpaperille tai silikoniselle leivontamatolle. Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia ja käännä plätyt. Paista vielä pari minuuttia. Tarjoa haluamiesi lisukkeiden kera. 

Toimiviksi lisukkeiksi todettu ainakin tuoreet luumut, maapähkinät ja herkullisen tahmeat taatelit. Yummie!


Hitaasti aloitetun lauantaiaamun jälkeen suuntasimme siskoni kanssa iltapäivällä matkamessuille. Muutama tunti kului nopeahkoon tahtiin messualuetta kierrellen ja kaarrellen. Kävimme muun muassa testaamassa Onnibussin penkit ja tutkailemassa upeita asuntoautoja. Oma matkakuumeeni ei messuilla erityisesti kasvanut, koska järjetön ihmimassa ja hälinä sai aikaan pientä ahdistuneisuutta ja keskittymiskyvyn puutetta. No joka tapauksessa, päivä oli oikein mukana, kun sai viettää aikaa siskon kanssa. 

Nyt painun nukkumaan. Hyvää yötä! :)

2 kommenttia: