keskiviikko 7. tammikuuta 2015

TOTUUS hidastuneesta postaustahdista

Oletko huomannut postaustahtini hidastuneen? Luulen, että olet. 

Syitä on monia ja tässä osa niistä:

1. Pimeys. Tuskin olen ainut joka tuskailee pimeyden kanssa. Kameraa ei edes jaksa kaivaa esiin, kun tietää jo valmiiksi, että näillä taidoilla tai linsseillä ei saada aikaan mitään julkaisukelpoista sisätiloissa. Joko kuvat ovat rakeisia ja suttuisia tai sitten niistä puuttuu se haettu hämärä ja tunnelmallinen fiilis. Aina voi kyllä oppia kuvaamisesta lisää, mutta... Noh, haluan syödä ruokani mieluiten talvipakkasilla kuumana tai edes lämpöisenä.

2. Ruoka. Olen syönyt juureksia jo parin kuukauden ajan huimia määriä. Sitä ennen oli pitkä kurpitsakausi. Ketä siis innostaisi lukea päivästä toiseen reseptejä punajuuresta, lantusta, porkkanasta, nauriista, palsternakasta, kurpitsasta...? Sosekeittoja, paahdettuja juureslohkoja, muusseja ja uuniruokia. Ei kovin kekseliästä ehkä, mutta täydellisen lämmittäviä sesonki- ja talviruokia. Niin ja herkullisiakin!

3. Instagram. Enpä olisi uskonut vielä vuosi sitten tavallisen puhelimen omistajana, että jonain päivänä omistan älypuhelimen ja Instagramin tai saati sitä, että saatan koukuttua jossain määrin kyseiseen kuvasovellukseen. Ruoista on helppo napata nopeasti kuvia eikä huonolaatuisuudesta jaksa ottaa stressia, pääasia, kun itse ruoka tai muu juttu näkyy kuvassa.

4. Postausideoiden vähyys. Mitäs tätä sen enempää selittelemään.. Ruokaa, käsitöitä, kuvailuja.. Mitä?




6 kommenttia:

  1. Mun mielestä otat upeita kuvia, älä yhtään vähättele ittesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet tuota mieltä. Kiitos! :)

      ps. yritän tsempata itseäni kuvaamisen kanssa ja lopettaa turhat stressailut laadusta.

      Poista
  2. Mä löysin tänne juurikin Instan kautta, täytyy kokeilla jotain sun reseptiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagram on ihmeellinen paikka ;) Toivottavasti löydät jotain mieluista kokeiltavaa!

      Poista
  3. Mäkin löysin sun blogin Instan kautta ja jään kyllä seuraamaan! Ihana blogi ja tosi kauniita kuvia. :)

    http://weerabettina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seurailemaan Weera! :) Itsekin olen muutamaan otteeseen eksynyt mainioon blogiisi ja olen kyllä tykännyt.

      Poista