keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Iltapalasalaatti ja -smoothie

Täällä vietellään kotipäivää potien pientä lämpöä. Olo on kohentunut eilisestä huomattavasti, mutta edelleen pieni vetämättömyys vaivaa. Myös stressin poikanen on päässyt pesiytymään minuun. Olen nimittäin muuttamassa. 

Ulkona paistaa aurinko ja sen innoittaman eksyin selailemaan vanhoja kuvia piristyäkseni edes vähän. Kuvien joukosta löytyi nämä kuvat parin viikon takaa. Tuona iltana tekaisin itselleni iltapalaksi ihanan raakasalaatin sekä smoothien. Salaattiin päätyi muun muassa rucolaa, puna- ja romainesalaattia, retiisisiivuja, kukkakaalia, melonia, kiiviä ja paprikaa. Smoothie taas syntyi mangosta, kiivistä, melonista ja mandariinista.

Kumpikin annos oli makumaailmoiltaan erittäin onnistunut. Smoothien rakenne oli paksuhko ja täyteläinen ja hampaisiin eksyneet kiivin pikkuruiset siemenet toivat mukavaa purutuntumaa. Maku taasen oli makean ja raikkaan yhdistelmä - juuri sellainen kuin smoothien pitääkin olla! Salaatista mielenkiintoisen tekivät erilaiset tekstuurit ja tuoreiden hedelmien ja vihannesten raikkaus. Eritoten ihastuin melonin ja retiisin yhdistelmään. Tuo makupari tulee varmasti eksymään lautaselleni kevään ja kesän aikana vielä useaan kertaan. Yummieee!


Täällä jatketaan nyt lepäämistä, C-vitamiinin nauttimista sekä ulkona kirkuvien lokkien kuuntelemista. 

Aurinkoista loppupäivää itse kullekkin! 

2 kommenttia: