maanantai 19. lokakuuta 2015

Smoothiemaailman uudet KUNKUT

Täytyy kyllä sanoa, että lauantai oli aivan loistava! Päivä I love me -messuilla meni hujauksessa ja kotiin viemisiksi sain niin ihania herkkuja, että ei järkeäkään. Erityisesti mieleeni jäivät Savse:n kylmäpuristetut raakasmoothiet, joiden maku oli jotain täysin uutta ja monivivahteista - siis ainakin täällä Suomen kamaralla. Ei tylsiä ja yltiömakeita hedelmäjuomia, vaan aidosti maistuvia ja mielenkiintoisia välipaloja. 

Samaan syssyyn rakastuin Four Sigma Foods:n sienijuomiin, joita iloisen hymyilevä Lari minulle ystävällisesti esitteli - unohtamatta tietenkään niitä kaikkia mahtavia tyyppejä, joiden kanssa vaihdoimme sanan jos toisenkin. Oivoi, täytyy sanoa, että bloggaamisen myötä olen saanut tutustua niin mahtaviin tyyppeihin, että en voi olla kuin kiitollinen. Kiitos!

Savsen smoothiet ovat yksi smoothiemaailman uusimmista tulokkaista Suomessa. Erityisiä niistä tekee se, että ne ovat kylmäpuristettuja, jolloin kaikki tärkeät vitamiinit ovat säilyneet tuhoutumattomina sekä se, että jokaisesta mausta löytyy jotain uutta, jotain, joka tekee niistä ainutlaatuisia. Vihreä juoma sisältää muutamien hedelmien lisäksi pinaattia ja parsakaalia tehden ravintosisällöstä sekä mausta huomattavasti rikkaamman. Punaisesta ja keltaisesta sen sijaan löytää selleriä, jota ei taida muista valmiiksi pakatuista smoothieista löytyä. Lilan erikoisuus taas on aromikas punajuuri.

Smoothiet on pakattu 250ml:n yksinkertaisesti ja kauniisti muotoiltuihin läpinäkyviin ja kierrätettäviin muovipulloihin. Pullojen edessä oleva etiketti kertoo selkeästi mitä mikin juoma sisältää ja kuinka paljon siinä on energiaa. Samassa myös mainitaan valmistustapa. Takaata löytyy vielä yksityiskohtaisempia tietoja muun muassa eri ainesten prosenttiosuuksista sekä muuta hyödyllistä.

Tällä hetkellä smoothieita on saatavilla ainakin Picniceissä, mutta pian pääsemme poimimaan niitä myös markettien hyllyiltä. Ajankohtaa en tälle tarkalleen tiedä, mutta smoothieiden maahantuoja Europicnic Oy osaa tähän varmasti jo jotenkuten vastata. Kannattaa siis olla kuulolla ja pitää silmät auki. Itse olen ainakin niin innoissani, etten meinaa huosuissani pysyä!


Viikonloppuna käydyillä I love me -messuilla pääsi tutustumaan neljään Savse:n raakasmoothieen, joista jokainen ylitti odotukseni mennen tullen. Suosikikseni nousi hedelmäisen raikas vihreä juoma muiden seuratessa tiiviisti perässä. Kuppeja tyhjennellessäni makuhermoni suorastaan syttyivät ja aistini hakivat jokaista makua, jokaista ainesosaa. Tuntui kuin maailma olisi syntynyt uudestaan - ihan oikeasti! Fiilistä paransivat vielä Europicnic Oy :n osaston mahtava ja iloinen henkilökunta ja kaikki ne kehut, joita kuuli ihmisten päästävän suustaan. Emme siskoni kanssa varmastikaan siis olleet ainoita, jotka rakastuivat näihin smoothieisiin kertaheitolla!

Näitä makuja pääsimme maistelemaan:

SUPER GREEN - päärynä parsakaali kiivi sitruuna banaani lehtikaali pinaatti omena

SUPER RED - mansikka appelsiini lehtikaali pinaatti parsakaali selleri

SUPER BLUE - mustikka lehtikaali punajuuri pinaatti mustaherukka omena mansikka appelsiini

SUPER ORANGE - mango selleri omena sitruuna appelsiini passion porkkana

Lopuksi on vielä todettava, että näiden uutuuksien myötä olemme vihdoin saaneet Suomeen aidosti terveellisen ja vitamiinipitoisen smoothien. Smoothien, joka tekee hyvää niin mielelle kuin kropallekin. Smoothien, joka lunastaa paikkansa smoothiemaailman KUNKKUNA.

Lisätietoa Savse:n smoothieista löytyy TÄÄLTÄ.

3 kommenttia:

  1. Maistoin messuilla tuota vihreää ja oli kyllä hyvää, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa! Itse ihastuin siihen niin, että nyt jo vesikiellä odotan kertaa, kun pääsen noukkimaan noita kotiin hätävaraksi. :)

      Poista
  2. Maistoin messuilla tuota vihreää ja oli kyllä hyvää, nams!

    VastaaPoista