Amaranttirakkaus

Kun maistoin ensimmäistä kertaa amaranttia joitain vuosia sitten, ihastuin siihen täysin. Aromikas maku ja koukuttava - hieman rapsakka - tekstuuri saivat minut janoamaan sitä aina vain lisää ja lisää. Ensimmäisten kuukausien aikana pikkuruiset amarantin siemenet tulivat tutuiksi keittiössäni useissa eri ruokalajeissa. Milloin keitin niitä lisukkeeksi paahdettujen juuresten kera, milloin heitin salaatin sekaan ja milloin haudutin niistä ravitsevan puuron. Eksyivät ne myös useisiin sekä suolaisiin että makeisiin taikinoihin.

Kokeilin myös ihanaa "vilja"näkkäriä, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan syntyi kuin siemennäkkäri, mutta eri "viljoista". Se oli pitkään yksi suosikeistani kunnes se unohtui. Pari viikkoa sitten päätin, että nyt on vihdoin taas tuon herkun aika. Sekoittelin isohkon taikinan ja levitin sen sileäksi levyksi leivinpaperin päälle. Pistin uuniin ja odotin. Hetken päästä sainkin jo nauttia tuosta rapeasta ja pähkinäiseen vivahtavasta näkkäristä.

Mursin levystä paloja minkä kerkisin. Päälle sipaisin haarukalla muussattua avakadoa ja rouhauksen pari suolaa sekä mustapippuria. Osa paloista sai vielä kruunukseen pirskauksen limemehua ja tulista chilikastiketta. Hetken mussuteltuani huomasin imuroivani viimeisenkin murusen suuhuni. Olin syönyt pellillisen. Yksin.

Tuon tapauksen jälkeen amarantti on taas saanut vakipaikan kotoani. Siitä haudutetaan parhaimmat puurot ja sillä rikastetaan kasvisateriat. Siitä tekaistaan pikanäkkärit ja valmistetaan ilmavat pop-amarantit. Itseasiassa sitä lisätään melkeinpä mihin vain.

Ja loppuun - tämä on sitä todellista amaranttirakkautta!