lauantai 8. lokakuuta 2016

Halvempaa itsetehden - TAHINI


Moni ruoka on halvempaa itsetehden. Joitain poikkeuksia toki löytyy, mutta silloin on useimmiten kyse jostain niin spesiaalista tuotteesta, että oksat pois. Yksi näistä suorastaan halvoista itse tehtävistä ruoista on tahini. Monikäyttöinen seesaminsiemenistä valmistettu tahna omaa lukemattomia käyttötarkoituksia aina falafeleista hummukseen ja dipeistä erilaisiin leivonnaisiin. Saa sillä taiottua myös uudenlaista makua esimerkiksi smoothieisiin tai tuorepuuroihin. Parasta sanoisin sen kuitenkin olevan ihan sellaisenaan, vaikkapa banaanin päälle valutettuna, taatelin sisään kätkettynä tai riisikakun päälle sipaistuna. Niin, tai suoraan purkista lusikoituna.

Tahinia kuluu yhden hengen taloudessani melko suuria määriä, joten rahaakin siihen saa uppoamaan kohtalaisen paljon. Vaikka reilun kolmen euron tahinipönikkä tuntuu kaupassa edulliselta, on kilohinta kuitenkin jotakuinkin kaksinkertainen itsetehtyyn verrattuna. Onneksi tahinin tekoon ei paljoa vaadita. Riittää, kun omistaa kohtalaisen teholeikkurin, blenderin tai sauvasekoittimen, kenties uunin ja niitä siemeniä. Niin, ja muutaman minuutin verran ylimääräistä aikaa.

Miltä kuulostaisi esimerkiksi 350 gramman tahinipönikkä kaupasta hintaan 3,50€ tai vaihtoehtoisesti saman kokoinen itsetehty lasipurkillinen hintaan 1,75€ - kenties houkuttelevalta? Noniin, älä enää mieti vaan surauttele tahinisi itse. Yllätyt kuinka helppoa se on!

Edullisia luomulaatuisia seesaminsiemeniä saat ostettua esimerkiksi TÄÄLTÄ.


Seesaminsiementahnaan aka tahiniin tarvitset:

seesaminsiemeniä
halutessasi suolaa

Laita uuni kuumenemaan 150-175 asteeseen. Paahda siemenet uunissa kullanruskeiksi. Varo polttamasta. Tämä vaihe ei ole pakollinen sillä tahinin teko onnistuu myös paahtamattomista siemenistä - kuten kuvassa. Kaada siemenet teholeikkuriin, blenderiin tai sauvasekoittimen kulhoon. Surauttele sileäksi tahnaksi. Mausta lopuksi halutessasi ripauksella suolaa.

Käytä kuten ikinä haluatkaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti