keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mustikka-aprikoosipiiras - gluteeniton, viljaton, rasvaton, sokeriton ja mitähän vielä!

Noudin eilen Ruohonjuuresta pussukallisen tuotteita yhteistyön merkeissä. Kassi sisälsi kaikkea aivan ihanaa ja tarpeellista, mutta niistä lisää hieman tuonnempana. Tänään päätin ottaa testaukseen yhden tuotteen, maamantelijauhon, johon ihastuin ikihyviksi! Maistoin jauhoa aluksi suoraan purkista pelkältään, jotta sain käsityksen mausta. Maku oli ihanan makea, mutta samalla pähkinäinen (olenkohan outo, jos sanon maun olevan vähän carobmainen, nojoo, väliäkös sillä!). Jauho on kivasti jätetty hieman rakeiseksi, joka tuo rakennetta leivoksiin tai siihen mihin sitä ikinä haluaakaan käyttää. Maamanteli, joka muuten toiselta nimeltään on tiikeripähkinä, ei miedosta pähkinäisestä mausta huolimatta ole pähkinä vaan kastanjasäekaislan juurimukula. Minulle sillä ei niinkään ole merkitystä, mutta ehkä pähkinäallergisille on! Vaikka viettelen jo ehkä viidettä (tai kuudetta) herkutonta viikkoa, lienee pieni herkuttelu aina joskus paikallaan ja varsinkin silloin, kun kyse on gluteenittomasta, viljattomasta, rasvattomasta ja sokerittomasta piiraasta.


Yhteen pieneen piiraaseen tarvitset:
0,25dl maamantelijauhoa (saatavissa Ruohonjuuresta)
0,5dl kookosjauhoa
1tl soijauhoa
1/2tl ruokasoodaa
1/4tl ksantaania
1/2tl psylliumia
ripaus vaniljajauhetta
1/4korkillista viinietikkaa
1,5dl vettä
koristeluun aprikoosiviipaleita ja (pensas)mustikoita
+
halutessasi taikinan makeutukseen steviaa tai taateleita

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset huolellisesti toisiinsa. Kaada viinietikka veden joukkoon ja lisää märät ainekset kuivien ainesten joukkoon. Sekoita ja maista. Jos kaipaat lisämakeutta, ripottele joukkoon pikkuruinen määrä steviaa tai sekoita taikinan joukkoon pari taatelia teholeikkurissa. Anna seistä siihen asti kunnes uuni on lämmennyt. Painele taikina pieneen irtopohjavuokaan ja koristele aprikoosiviipaleilla ja mustikoilla. Paista uunin keskitasolla noin puoli tuntia. Jätä piiras sisältä pehmeäksi, silloin maamantelin ja kookosjauhojen luonnollinen makeus tulee parhaiten esiin. Herkuttele hyvällä omatunnolla!



6 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen piirakka ja ihana yhteistyökumppani! :) Tuota tiikeripähkinää olenkin halunnut kokeilla, ja tuo kuvailemasi makea maku varmasti tekeekin siitä sokerittomaan leivontaan hyvin sopivan! Tuoreita aprikooseja on kyllä ollut viime aikoina edullisesti, niin tämähän on juuri hyvää sesonkiruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! :)

      Mä ihastuin makuun niin, että nyt toivoisin pääseväni syömään ihan kokonaisia tikrupähkinöitä. Taidanpa napata niitä pussukallisen kouraan, kun seuraavan kerran eksyn keskustaan. Kampin K-Supermarketissa niitä on ainakin ollut, ja tietenkin Ruohonjuuressa. :)

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä!
    Mikä on sun lemppari makeuttamisessa? Mitä itse käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän tosi usein steviaa, mutta se jakaa mielipiteet ihmisten keskuudessa, osa tykkää, osa ei. Toisinaan taas käytän kookossokeria, varsinkin silloin, kun teen jotain pääruokaa (suolaista ruokaa), johon haluan hieman makeutta. Taateleita tulee käytettyä eniten ihan sellaisenaan, puuron makeuttajana tai juuri leivonnaisiin. Myös agavesiirappia kuluu, mutta sitä lähinnä tuoreiden marjojen päällä.

      Seuraavaksi aion testata kookosnektaria! :)

      Poista
    2. Tavallista valkoista sokeria en käytä koskaan, mutta ruskeaa ruokosokeria tulee käytettyä silloin tällöin. Helppo ja herkullinen herkku syntyy, kun kuumentaa pannulla ruokosokeria ja nakkaa sekaan itse paahdettuja pähkinöitä ja muutaman rouhauksen suolaa. Niin hyvää, että järki lähtee! :)

      Poista
    3. Kiitos. :)
      Sain uusia ideoita makeuttamiseen!
      Itse käytän usein steviaa. Olen nyt yrittänyt päästä aspartaamista erooon...

      Poista