tiistai 18. marraskuuta 2014

Viluttaako? - lämmittävät mausteet pika-avuksi

Osallistuin viime viikolla PR-toimisto Sugar Helsingin järjestämään iltaan, jossa esiteltiin Pukan uusia teemakuja ja Lovechockin raakasuklaita. Tilaisuus pidettiin Iso Roballa kauniisti sisustetussa ja tunnelmallisessa kampaamo Luomuksessa. Illan teemana oli yhteen sanaan tiivistettynä hyvinvointi. Pari tuntinen kului nopeasti kummankin yrityksen tuotteista sekä toiminnasta kuunnellen. Kuuntelun lomassa meillä oli mahdollisuus myös nauttia monipuolisista tarjoiluista: teestä, kuivatuista hedelmistä ja marjoista, raakasuklaista... Paikalla oli myös Luomuksen henkilökuntaan kuuluva Demi, joka taikoi meille upeitakin upeampia hennatatuointeja. Voisin sanoa tunteneeni oloni aika hemmotelluksi!

Teen rakastajana varsinkin Pukan "luento" oli erittäin mielenkiintoinen sisältäen paljon asiaa lyhyessä ajassa. Eritoten päivästä mieleeni jäivät pöytään katetut erilaiset mausteet, joita pääsimme niin tuoksuttelemaan kuin koskettelemaankin. Pienessa tilassa leijui tähtianiksen, lakritsijuuren ja inkiväärin sävyttämä herkullisen mausteinen tuoksu. Saimme muun muassa tietää miten tietyt mausteet vaikuttavat kehossamme ja mitä nauttia näin talviaikaan kylmien ilmojen saapuessa.


Viluttaako? Jos viluttaa, kokeile avuksi esimerkiksi jotakin seuraavista mausteista:

Inkivääri. Tuo röpelöinen ja hieman maa-artisokkaa muistuttava ruohovartinen kasvi lämmittää päivän kuin päivän. Jos haluat konkreettisen näytteen inkiväärin tehosta, kokeile rohkeasti mitä kehollesi tapahtuu juotuasi shottilasillisen tuoretta inkiväärimehua. Saman asian ajaa ohut inkiväärisiivu, jonka pureskelee suussa hitaasti pieneksi. Voin lähes luvata, että olosi on tämän jälkeen lämmin ellei jopa kuuma.

Kaneli. Mauste, joka tekee omppupiirakasta omppupiirakan ja currysta curryn. Aidon, kumariinittoman, ceylon-kanelin tunnistat tiiviistä ja epäsäännöllisestä kierteisestä rakenteesta. Inkiväärin tavoin kanelin lämmittävää ominaisuutta on vaikea olla huomaamatta. Vaikutuksen toteaa helposti pistämällä lusikankärjellisen kanelia suuhunsa tai vaihtoehtoisesti jauheen voi sekoittaa haalean veden kanssa.

Kardemumma. Inkiväärikasveihin kuuluva kardemumma on pullataikinan, glögin ja intialaisten ruokien ehdoton maustaja. Maustaja siksi, että kardemummasta todella löytyy vahvaa mausteisuutta. Siemenen osuessa hampaisiin leviää suuhun polttava, pippurimainen, maku.

Muita kehoa lämmittäviä mausteita ovat muun muassa neilikka, lakritsinjuuri, kurkuma, chili, tähtianis ja muskottipähkinä.

Kaikkia ylläolevia mausteita voi hyvin sekoittaa esimerkiksi smoothieen, raakasuklaaseen ja raakakakkuihin tai voit keittää niistä itse teen. Lämmittävien ominaisuuksiensa lisäksi mainituista mausteista löytyy myös monia muita höydyllisiä terveysvaikutuksia aina sokeritasapainon ylläpitämisestä aineenvaihdunnan nopeutumiseseen.


Joko sinullakin on hiki? ;)

8 kommenttia:

  1. Pitääkin testailla taas pitkästä aikaa inkivääriä :) Olin sille ennen ruokavalion muuttamista allerginen, mutta nykyään kaikki allergiat ovat mystisesti kadonneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuore inkivääri on mielestäni ihana mauste ja lisäilenkin sitä moniin ruokiin - niin keittoihin, smoothieisiin, wokkeihin kuin raakaherkkuihinkin. Kannattanee siis testailla! :)

      Poista
  2. Näyttääpä kivalle :) Noi pukka teet saa aina innon partaalle! Menen ostamaan yhtä perusteetä ja tulen takaisin vähän useamman kanssa ;) Onneksi lähipunnarista saa hiukan alea kun on töissä samassa rakennuksessa hehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa alkaa pikkuhiljaa löytyä oikea kokoelma noita Pukan teitä - niin tyhjiä kuin avattujakin pakkauksia. Tyhjiä ei millään raaski heittää pois kauniin ulkonäön takia ja voihan niissä tyhjissä säilyttää esimerkiksi maustepusseja tai mitä vain. Joulua ajatellen toki niistä askartelemenkin on käynyt mielessä. :)

      Poista
  3. Voi mahoton! Lueskelin aina uudelleen ja uudelleen väärin. ällän tilalle tuli tee. Eikä mulla ole edes mitenkään erikoisen huono aamu menossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että itsekin lueskelin tuota otsikkoa kerta toisensa jälkeen ennen kuin julkaisin tämän. Aina vain näytti siltä, että tuossa lukee juurikin tuo minkä sinäkin olit lukenut. : D

      Poista
  4. Jotakin järkevämpää kommentoidakseni, niin nuo Pukka-teet ovat ainakin maailman ihanimmissa paketeissa.
    Välillä vähäsen harmittaa, kun kaikki tällaiset itseänikin kiinnostavat tapahtumat ovat siellä syrjäkylillä, eikä täällä maailman keskipisteessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne todella ovat erityisen kauniissa paketeissa eikä niitä mitenkään raaski jemmata kaappiin. Siksi ne ovatkin näkyvällä paikalla keittiössäni hyllyn päällä tuoden kivaa värikkyyttä sisustukseeni. :)

      Poista