sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Makujen ja tekstuurien ilotulitus

Ruoasta mielenkiintoisen tekevät erilaiset tekstuurit ja vaihtelevat maut. Pelkkä sileä sose tai kova korppu eivät ole järin mielenkiintoisia saati sitten välttämättä kovin maukkaitakaan. Itse tykkään siitä, että ruoasta löytyy erilaisia tekstuureja sekä makuja. Hapanta ja kirpeää, suolaista ja makeaa.. Sopivassa suhteessa pehmeää ja rouskuvaa. Ei liikaa eikä liian vähän.


Muistan lapsuudessani syöneeni melko paljon mansikkajogurtteja, joissa siellä täällä oli epämääräisiä tai muuten vain epämiellyttävän tuntuisia mansikan paloja. Voin kyllä myöntää, että kyseinen jogurtti maistui kuitenkin minulle - se saattoi jopa olla yksi suosikkivälipaloistani - paremmin kuin vaikka banaanijogurtti. Siinä kun ei ollut mitään sattumia. Maku oli happaman makea ja tylsän sileä. Jätin banaanijogurtit suosiolla siskolleni, joka niistä tuntui pitävän minua enemmän. Mutta ne niistä lapsuusvuosista..


Tänä päivänä makuni on kehittynyt huomattavasti noista vuosista ja vaadin ruoaltani jo sitä jotakin. Haluan suuhuni kerta toisensa jälkeen makujen ja tekstuurien ilotulituksen - kokemuksen, josta jää hyvä mieli. Smoothien sekaan on lähes aina saatava esimerkiksi kiivejä, koska niiden avulla juomaan saa hieman purutuntumaa. Kasviperäisten jogurttien seuraksi kaipaan aina vähintääkin paahdettuja kaurahiutaleita ja hedelmiä. Sosekeitot saavat piristävän lisän siemenistä tai pähkinöistä. Tylsä ruoka kun ei maistu miltään - eihän vaan?

Tylsää ruoakaa ei siis syödä - ei ainakaan täällä. 


Kulinaristin aamiaiseen tarvitset:
luomu soijajogua (Rainbow)
mansikkasiivuja
passionhedelmän

Kasaa ainekset tarjoilulaseihin kerroksittain niin, että granola jää mieluiten pinnalle. Näin granolasi pysyy rouskuvana ja saat sitä suuhusi joka lusikallisella. Samalla lusikkasi varsi pysyy puhtaana et joudu kaivelemaan havittelemiasi aineksia pohjalta. Kaavi pinnalle passionin hedelmälihat ja koristele pinta vielä parilla mansikkasiivulla. Herkuttele upeasta aamiaisesta joko yksin tai yhdessä rakkaimpien kanssa.


2 kommenttia:

  1. Ihastelinkin instassa jo tätä kuvaa ihanan näköisestä aamiaisesta, nyt vasta tulin lueskelemaan tänne blogin puolelle! On niin herkullisen näköistä että pakko kokeilla itsekin joskus, en ole tainnut koskaan käyttää tuoretta passionhedelmää itse :O sinulla on kivan oloinen blogi ja kauniita kuvia, täytyy seurailla ahkerammin, täältä saa niin hyviä vinkkejäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Passion aivan ihana hedelmä! :) Maku on raikas ja todella aromaattinen. Jogurttiannoksen maustamiseen riittää mainiosti jo puolikas hedelmä. Vaikka passionin kilohinta huitelee melko korkeissa luvuissa, ei yhden hedelmän paino useimmiten ylitä edes 50grammaa. Siitä voi sitten helposti laskea, että esimerkiksi 15€/kg:n kilohinnalla yhden hedelmän hinta ei varmasti ylitä 75 senttiä. Aika kohtuullista siis! :)

      Ja tervetuloa seurailemaan mikäli jutut vain tuntuvat kiinnostavan, Susanna! :)

      Poista