sunnuntai 2. elokuuta 2015

[GF] Mehevä marjapiirakka

Ruokablogeissa on vilahdellut viime aikoina paljon mustikkapiirakoita ja muita mustikkaherkkuja marjasesongin ollessa parhaimmillaan. Päätinpä minäkin sitten kantaa korteni kekoon - olkaapa hyvät, mustikkapiirakka à la Nanne. Kuten arvatakin saattaa, on tämä piirakka sekä gluteeniton että vegaaninen. Toisin sanoen, piirakka syöjälle kuin syöjälle!


Yhteen piirakkaan tarvitset:
2 kypsää luomubanaania
1tl psylliumia
ripaus kardemummaa
1dl kaurajauhoja
2dl kaurahiutaleita
0,5tl ksantaania
1tl leivinauhetta
+
halutessasi makeutukseen noin 0,5dl kookossokeria

2,5dl soijajogurttia
2,5dl marjoja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori banaanit (mieluiten mustapilkulliset) ja paloittele ne joko blenderiin tai sauvasekoittimen kulhoon. Aja tasaiseksi soseeksi. Kaada sose suurempaan kulhoon ja lisää sekaan psyllium. Anna turvota hetken aikaa. Mittaa joukkoon toisiinsa sekoitetut kuivat aineet. Sekoita lusikalla. Jos kaipaat lisämakeutta, lisää sekaan noin 0,5dl kookossokeria tai muuta makeuttajaa.

Kaavi taikina leivinpaperoituun tai voideltuun pyöreään vuokaan. Levitä massa kauttaaltaan lusikkaa apuna käyttäen pohjalle ja painele sitä sentin parin verran reunoille. Sekoita marjat ja jogurtti varovasti keskenään. Lisää seos muotoillun pohjan päälle. 

Paista piirakkaa uunissa puolisen tuntia tai kunnes täyte on hyytynyt sopivasti. Anna jäähtyä ja nosta vielä joksikin aikaa jääkaappiin. 

Tarjoile piirakka mieluiten pari tuntia paiston jälkeen jääkaappikylmänä hyvän teen tai kahvin kera.


15 kommenttia:

  1. Oi nam, näyttää kyl tosi herkulta. :P Pitäisi kyllä itekin ryhdistäytyä ja hankkia noita marjoja, edes torilta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, sitä tuo todella on. Taisin maiskutella muutamankin palasen ihan omaan napaani. MUMS! :)

      Poista
  2. Mitä soijajogurttia käytit, vai hyytyvätkö kaikki noin nätisti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosin Rainbowta, koska se on luomua ja ei sisällä sokeria. Hyytyy supernätisti, mutta niin taitavat hyytyä monet muutkin soijajogut. Tosin itse en kyllä ainakaan Alproa suosisi ;) Ei ole luomua ja muutenkin enemmän (turhia) ainesosia.

      Poista
  3. Ok, kiitos vinkistä. Rainbowta mekin suosimme, mutta marjapiirakan päälle emme ole uskaltaneet laittaa kun epäilyttänyt tuo hyytyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! :) Suosittelen todella kokeilemaan - soijajogusta saa hyvän täytteen niin suolasille kuin makeillekkin piirakoille.

      Poista
  4. Huhhuh, ihan törkeen hyvän näköistä - ja kuuloista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja makuistakin! :) Täyte on aivan ihanan raikasta ja mehevää, mmmh NAM. :)

      Poista
  5. Hassua, en oo ajattelut et soijajugu hyytyis noin! Onko toi ksantaani välttämätön?

    Näyttää niin hyvältä ja ohjekin helppo, testiin menee! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyytyy ihan superhyvin - kuten kaikki muutkin soijajutut! :) Lättyihin soijamaito ja/tai soijajauho on ihan omiaan ja tähän piirakan täytteeseen taas soijajogu on ihan ehdoton. :)

      Ksantaani ei ole välttämätön, joten sen puute ei estä tekemästä tätä. :p

      Poista
  6. Ihanan kuuloinen resepti! Pakko testata!:P

    VastaaPoista