sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pintaa syvemmälle - mitä minulle kuuluu?


Lokakuun loppu häämöttää muutaman päivän päässä eikä vuodenvaihteeseekaan ole enää pitkä aika. Kulunut vuosi on ollut rankka ja täynnä kaikkea. Hetkeäkään en oikeastaan ole vain istunut aloillani vaan kokoajan olen paahtanut menemään. Töitä olen tehnyt hullun lailla - jopa niin paljon, etten ole varsinaista kesälomaa ehtinyt pitämään. Kesän kynnyksellä sain myös asuntotarjouksen, johon vastasin myöntävästi. Onnekseni myös pankki näytti asialle vihreää valoa peloista ja epäilyistä huolimatta.

Heti uuteen asuntooni muutettuani kesäkuun alussa pidin kesän ainoan lomaviikkoni. Suuntasin kahdeksaksi päiväksi Jurmon saarelle WWF:n vapaaehtoistyöleirille. Viikko sujahti ohi hetkessä ja taas oli paluu arkeen. Töitä, töitä ja vielä kerran töitä. Päivien jälkeen suuntasin vielä lähes poikkeuksetta lähimetsään hakemaan litroittain mustikoita ja muita luonnon omia marjoja. 

Ajoin itseni loppuun. Tuntui, että päivät pyörivät vain pakollisten juttujen parissa eikä omalle hyvinvoinnille jäänyt ollenkaan aikaa. Ruoanlaittokin väheni ja monesti päädyin syömään iltamyöhään vain helppoja sosekeittoja. Kaveriksi nappasin reilusti pähkinöitä korvaten mahdollista energiavajetta. Samoihin aikoihin myös painoni nousi, mutta sen koen olleen vain ja ainoastaan hyvä asia.

Havahduin. Se tapahtui joitain viikkoja sitten. Tajusin, että elämän ei tarvitse olla sellaista kuin se nyt on. Tein muutoksia, luovuin asioista ja annoin itselleni enemmän aikaa. Aikaa tehdä mitä huvittaa ja aikaa vain olla, rentoutua. Ei minulla ole kiire mihinkään eikä se asuntolaina katoa vaikka sitä kuinka murehtisi ja stressaisi. Lenkille ei ole lähdettävä, jos siltä ei tunnu eikä viikonlopuksi ole väenväkisin keksittävä tekemistä.

Nyt olen pyrkinyt elämään. Pyrkinyt tekemään juuri niitä juttuja, jotka saavat minut hyvälle mielelle ja, joista todella nautin. Ruoanlaitto on taas palannut päivittäisiin rutiineihini ja televisionkin on auennut monen kuukauden hiljaiselon jälkeen. Olen myös tavannut uusia ihmisiä ja mahtavia persoonia. Ihmisiä, joiden kanssa jaamme samat arvot ja kiinnostuksen kohteet. 

Vihdoin on myös aikaa laittaa koti kuntoon. Matot puuttuvat edelleen asuntoni lattioilta ja tavaroita lojuu sikinsokin avatuissa laatikoissaan keskellä olohuonetta. Valaisimiakaan ei liiemmin ole, mutta pimeään olen jo tottunut. En kuitenkaan aio stressata - ei minulla ole kiire mihinkään.

Hiljaa hyvä tulee - eikö vain?

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä kauheasti! Nyt vaan otat rennommin ja olet vain tässä hetkessä :) Itse olen todennut ettei menneisyyttä ja tulevaa murehtiessa voita yhtään mitään, tulee vain paha mieli ja aina tulee yllätyksiä nurkan takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppaavasta viestistäsi Lemmi! :)

      Poista
  2. Onneksi havahduit itse tilanteeseen, nyt vaan lepoa ja rentoutumista. Annat itsellesi aikaa <3 ei elämässä ole kiire mihinkään :) Tsemppiä ja voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna tsempeistä! :)

      Aion ottaa nyt mahdollisimman rauhallisesti ja karsia kaikki turhuudet elämästä pois, asiat, jotka kuormittavat. Tehdä vain asioita, joilla oikeasti on merkitystä. Nauttia elämästä.

      Poista
  3. <3 ja vielä kerran <3 T.mami

    VastaaPoista