Kohti parempaa oloa

Seuraatko minua instagramissa? Tiedätkö jo mihin olen piakkoin ryhtymässä? Jos et vielä ole aivan perillä, suosittelen kurkkaamaan instan puolelle. Tiedossa on jotain todella jännittävää ja mielenkiintoista, josta tulen raportoimaan myös blogini puolella. Paljastettakoon sen verran, että kuvan kukat eivät liity tapaukseen. Tai toisaalta.. Liittyväthän ne jollain tapaa. Tavoitteena on saada olo hehkumaan kuten kuvan kukilla. Saa nähdä mitä tästä tulee. Kannattaa pysyä matkassa ja katsoa kuinka tytön käy. Jänistääkää ei enää voi, kun asia on laitettu julki. Peukut siis pystyyn!

TÄSTÄ pääset ottamaan selvää mihin olen ryhtymässä.

Keho on yllättävän fiksu kaveri

Keväisen lämmintä keskiviikkoa kaikille! ♥

Tänään aamulenkkiä kävellessäni mieleeni juolahti yhtäkkiä oman kehon kuuntelu, tuo aihe, joka tuntuu puhuttavan aina vain enemmän ja enemmän - ja hyvä niin. Olen itse viime aikoina pyrkinyt ottamaan enemmän selvää kehoni viesteistä ja kuuntelemaan sitä paremmin. Olen tajunnut, että jokaisella olotilalla on jokin tarkoitus. Ei keho viesti uupumuksesta tai väsymyksestä, jos sille ei ole tarvetta, ei nälästä tai heikotuksesta, jos sille ei ole syytä. 

Erityisesti kehon viestitys ruoan sopivuudesta tai sopimattomuudesta on kolahtanut. Monesti ihmiset tekevät asioita niin kuin ovat tottuneet tekemään - niin myös minä. Rutiinien muuttaminen koetaan hankalaksi, aikaa vieväksi ja turhan monimutkaiseksi prosessiksi. Helpoimman kautta - se lienee se tutuin käsite meille monille mitä ruokaan tulee. Aamupalaksi lusikoidaan se perinteinen puuro tai järsitään se iänikuinen leivänkäntty, välipalaksi haukataan ehkä jokin hedelmä, lounaaksi se ainainen salaatti, päivälliseksi lämmin ruoka ja iltapalaksi se mikä "hyväksi" on todettu - asiat tehdään niin kuin on aina tehty.

Niin, ja en nyt väitä, etteikö tuollaisella rytmillä voisi voida todella hyvin. Me kaikki olemme yksilöitä ja se mikä sopii sinulle ei välttämättä sovi toiselle. On siis hyvin yksilöllistä miten kehomme reagoivat mihinkin juttuihin.

Mutta palataanpa vielä tuohon oman kehon kuunteluun. Eräänä iltana viime viikolla olin tekemässä itselleni kevyttä iltapalaa - sellaista kuin aina teen, tottumuksesta - kunnes havahduin siihen, että kehoni suorastaan janoaa jotain vähän tuhdimpaa. Aluksi ajattelin sivuuttaa nuo ajatukset ja viestit kunnes tajusin niiden todella olevan tärkeitä. Ei keho viesti turhasta tai muuten vaan. Maltoin hetken ja koitin päästä aivojeni sisään - mitä minä ja kehoni oikeasti tarvitsemme?

Kevyt iltapala ei edelleenkään houkutellut tai huutanut nimeäni. Päätin poiketa totutusta ja rutiineista vaikka se hieman vaikealta tuntuikin. Keitin hiljalleen hauduttaen lämpimän kaurapuuron ja kasasin päälle reilun keon kesäisiä marjoja ja muutamia sekalaisia siemeniä. Lusikoin annoksen hitaasti ja siihen keskittyen suuhuni. Nautin jokaisesta suupalasta kunnolla pureskellen ja annoin ajan kulua - eihän minulla mihinkään kiire ollut. 

Annoksen syötyäni tunnustelin oloani. Tuntuiko minusta hyvältä? Olinko riittävän täysi? Tai miltä minusta ylipäätään tuntui? Kävin kaikki mahdolliset kysymykset mielessäni läpi ja pyrin löytämään niille oikean vastauksen kehoni viestejä kuunnellen.

Mutta mitä minä tällä sitten oikein yritän sanoa? Yritän sanoa, että keho on yllättävän fiksu kaveri. Se kertoo meille tarpeistaan ja puutteistaan. Se kertoo, kun jokin on hassusti tai hullusti. Se kertoo, kun on aika höllätä ja ottaa rennommin. Toisin sanoen se viestii valehtelematta aidoista tuntemuksistaan ja yrittää saada meidät toimimaan optimaalisesti - ehkä jopa muuttamaan niitä jo totuttuja rutiineita ja tapoja.

Se kertoo meille, kun aamupalaksi onkin nautittava jotain vähän tuhdimpaa tai tavallisesta poikkeavaa ja, kun iltalenkille ei olekaan lähdettävä vaikka se lenkki on aina tehty.

Kuunnelkaamme ja arvostakaamme siis fiksua kehoamme - se todella kertoo mitä me tarvitsemme!

No ne kuuluisat mahaongelmat

Monessa paikassa, niin blogeissa, lehdissä kuin yleensäkin mediassa, on tuntunut olevan pitkään pinnalla ihmisten mahavaivat. Milloin puhutaan laktoosi-intoleranssista, milloin ärtyvästä suolesta ja milloin mistäkin. Kun ennen vaivoista vaiettiin, niin nyt niitä halutaan tuoda esille. Halutaan kertoa, ettet ole yksin vaivojesi kanssa. Meitä on useita ja yksi heistä saatat olla juuri sinä.

Meille listataan pitkiä listoja ruoka-aineista, joita välttämällä mahaongelmista voisi päästä eroon. Ihmiset tekevät mitä käsketään ja uppoutuvat täysin uusiin ruokavalioihin sen enempää miettimättä. Joku on paleo-dieetillä ja toinen viljattomalla, jotkut hakevat apua vegaanisesta ruokavaliosta. Syötävien ainesten lista saattaa lyhentyä useilla kymmenillä kertaheitolla. Vaivoista joko päästään eroon - tai sitten ei.

Minä puolestani olen pyrkinyt jokaisen ruokaluni jälkeen tunnustelemaan oloani. Olen huomannut, että turvotusta (aivan tavallista lukuunottamatta) tai mahakipuja ei synny tavallisista ruoka-aineista, joita käytän päivittäin aterioideni perustana. Tähän kuuluvat siis lukuisat kypsentämättömät ja kypsennetyt vihannekset, hedelmät ja palkokasvit (lukuunottamatta maapähkinä). Itselleni muun muassa ruusukaali, punajuuri, lanttu ja pavut eivät aiheuta minkäänlaisia ongelmia, mutta joidenkin vatsoille ne saattavat tuottaa ilkeitä vatsanväänteitä.

Sen sijaan pähkinät tekevät oloni kamalaksi. Ne eivät sula vatsassani vaikka kuinka yrittäisin niitä pureskella. Turvonnut ja tukala olo kestää pitkään ja saapahan niistä vielä mukavan ummetuksenkin. Jos pähkinät ovat vielä suolattuja, myös järkyttävät jalkapohjakrampit ovat taatut. Kun vihdoin vessa kutsuu, ovat pähkinät pureskeltuina pöntössä. Kyllä vain... Mistähän tämä siis kertoo? Ruoansulatusongelmistako? - no niistäpä juuri. Avuksi olen yrittänyt juoda muun muassa sahanpurua (Vi-Sibliniä), jonka kuuluisi auttaa ruoansulatusvaivoissa pehmentäen tai koventaen vatsaa. Myös Rennien teho (tehottomuus) on testattu. Ei apua.

Ratkaisu pähkinäongelmaan omalla kohdallani on ollut liotus tai mahdollisimman hieno rakenne. Liottamiseen tarvitset vain raikasta vettä ja haluamiasi pähkinöitä. Pähkinät nakataan veteen ja annetaan uiskennella vedessä esimerkiksi yön yli. Aamulla ne nostetaan vedestä ja liotusvesi kaadetaan pois aivan kuin papujenkin valmistuksessa. Jos haluat, voit vielä kuivatella pähkinöitä matalassa lämmössä joko uunissa tai kuivurissa sopivan aikaa. Tämän jälkeen ne ovat valmita rousketeltaviksi! Mikäli liotettuja pähkinöitä jää yli, voi niistä surauttaa esimerkiksi raakakakun, pähkinävoita tai vaikka kastikkeen paahdetuille punajuurille.

Turvonnut maha, tukala olo, närästys.. Niistä voi päästä oikeasti eroon! 

Opettele kuuntelemaan kehoasi ja pidä taukoa aterioidesi välillä.

Syö maltillisia määriä ja pureskele jokainen pala kunnolla.

Liota, keitä, idätä.. Kokeile uusia tapoja valmistaa ruokasi. 

Pureskele kunnolla tai soseuta. Helpota ruoansulatuselimistösi työtä.

Oletko sinä yksi mahavavoista kärsivä? Tiedostatko mistä vaivasi johtuvat vai luotatko suinpäin 

"asiantuntijoiden" laatimiin listoihin kielletyistä ja sallituista ruoka-aineista?

Vaa'asta ja sen merkityksestä - tai merkityksettömyydestä

Nyt tulee jotain hieman syvällisempää. Jotain, jonka kertominen täällä on hieman vaikeaa ja kiusallista. No, mutta kerrankos täällä eletään, joten antaa nyt vaan mennä!

Vaaka. Tuo laite, joka kulkee mukanasi aina vauvasta vaariin, tai tässä tapauksessa vauvasta mummoon, syntymästä kuolemaan. Synnyttyäsi vaaka täräyttää lukemat näyttöön ja hoitajat pitävät sinua joko normaalina, pyöreänä tai sitten laihana. Painoa seurataan ensimmäisten elinvuosien aikana niin neuvolassa kuin koulussakin. Vapaa-ajalla lapsi tuskin itse painoaan tarkkailee, onhan lapsen elämä niin ihanan huoletonta ja aitoa. Suuhun pistetään sitä mikä tuntuu hyvältä eikä sokerikuorrutteiset murot tunnu missään. Niitä saatetaan jopa lapata lautaselle lisää. Monesti, ainakin omassa lapsuudessani, lusikoin päälle vielä kunnon keon mummin tekemää mansikkahilloa. Ahh, kuinka hyvää ja makeaa se olikaan. Kaloreita kertyi ehkä satoja, mutta minulle ruoka oli mahan täytettä, ei kaloreita. Eihän lapset edes kaloreista mitään tiedä, en siis minäkään tiennyt. Ymmärsin kyllä, että sokeri lihottaa ja on epäterveellistä, mutta stressiä en osannut ottaa.

Kouluikäisenä muistan kuinka aloimme siskoni kanssa punnita jäätelöannoksiamme isovanhemmillamme. Miksi? - no siksi, jotta molempien palat saatiin täysin saman kokoisiksi! Tai, jos annokset eivät olleet samankokoiset, riitahan siitä syntyi. Jos vaakaa ei ollut saatavilla, sai jäätelöpalojen leikkaaja aina tyytyä jäljelle jääneeseen palaan ja useimmiten siihen pienempään. Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin muuttui. Siskoni halusi aina olla leikkaaja ja otti mielellään sen pienemmän palan. Ehkä tietoisuus lihomisen mahdollisuudesta oli jo kiirinyt vuotta vanhemman siskoni korviin.

Ala-asteen vikoilla luokilla ja ylä-asteen alkaessa aloin tarkkailemaan painoani jonkin verran. Kotoamme ei vaakaa löytynyt, mutta aina isovanhemmilleni matkutettaessa oli paino saatava tietää. Monesti näyttöön tärähti melko iso lukema, mutta en osannut siitä suuremmin huolestua, harrastinhan muodostelmaluistelua monta kertaa viikossa jo ties kuinka monennetta vuotta. Ruokavalioni oli melko tavallinen, mutta karkkia, suklaata ja muita herkkuja saattoi kului joitakin satoja grammoja viikossa. Painoni nousi.. - sanomattakin selväähän se oli. Seiskaluokan keväällä otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin karkkilakon. Muutamia kuukausia myöhemmin aloitin karkkilakon päälle vielä herkkulakon, joka käsitti kaikki energiapitoiset tuotteet. Sanoin heipat pullille, kekseille, jäätelölle, pähkinöille, sipseille ja poppareille. Toisin sanoen kaikelle, joka mielletään lihottavaksi ja epäterveelliseksi. Kiloja tippui ensimmäisten kuukausien aikana joitain ja oloni oli huomattavasti parempi. Lakkoa kesti reilun kuuden vuoden verran.

Yhdeksännellä luokalla ostin ensimmäiset farkkuni. Ne tuntuivat päällä kuin sukkahuosuilta eikä reiteni näyttäneet kovinkaan upeilta. Häpesin itseäni, mutta osa häpeästä oli ehkä vain oman pääni sisällä. Siinä vaiheessa vaaka ei enää näyttänyt järkyttävän suuria lukemia eikä stressiin pitänyt olla aihetta. Yläkoulun loputtua kesällä hain kymppiluokalle ja pääsinkin sinne. Siitä alkoi upea vuosi, jota pidän edelleen yhtenä parhaista kouluvuosistani.

Kympillä tutustuin ihaniin ihmisiin. Löysin myös sen niin sanotun parhaan ystävän, jonka kanssa vietimme todella paljon aikaa yhdessä. Välillemme syntyi side, joka teki meistä lähes erottamattomat. Kerroimme toisillemme kaikki, oli sitten kyse ilosta tai surusta, murheista tai huolista. Niihin aikoihin aloin tai me aloimme myös kiinnittämään enenevissä määrin huomiota ulkonäköömme. Tykkäsimme laittautua viimeisen päälle ja pyrimme aina näyttämään hyviltä. Kiinnostus painoa kohtaan syntyi, kun ystäväni äiti oli alkant dieetille. Lopulta se tarttui myös ystävääni, joka alkoi laskemaan jotain pisteitä. Päivässä pisteitä sai kertyä tietyn verran ja taisi joukossa olla myös muutama nollapisteinen ruoka-aine. Yksi pisteettömistä ruoista oli appelsiini.

Siitä alkoi vaa'an kyttäämiseni, joka johti kymppiluokan jälkeen reiluun painonpudotukseen ja sen myötä anoreksiaan. Vaa'alla käymisestä tuli arkipäivää ja saatoin punnita itseni kaksi ellei jopa kolme kertaa päivässä. Jos painossa näkyi nousua, oli asialle tehtävä jotain. 

Tänä päivänä tunnen itseni melko terveeksi, mutta välillä tulee aikoja, kun paino tuntuu vain laskevan ja ruoka ei maita. Tarkkailen viisarin värähtämistä, mutta entisenlainen stressi painosta on poissa. Siitäkin syystä, että oloni on jokseenkin terve, vaa'an lukema vaikuttaa edelleen paljonkin käyttäytymiseeni ja syömiseeni. Viimeisen kuuden tai seitsemän vuoden aikana vaa'an lukema on heitellyt muutamalla kilolla aina pysyen hieman alipainon puolella. Tuosta asiasta en ole ylpeä.

Tämän viikon alussa tein päätöksen, joka oli melko helppo ja huojentava. Työnsin vaakani syvälle sänkyni alle enkä ole sitä maanantain jälkeen sieltä enää kertaakaan ottanut esille. Minulle se on suuri saavutus kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun ravasin vaa'alla tiuhaan tahtiin. Päivää, jolloin en olisi vaa'alla käynyt kotona ollessani, ei ole ollut pitkään, pitkään aikaan. Nyt asian on kuitenkin muututtava ja minun on tajuttava se, että ne numerot näytössä eivät merkitse mitään. Lukema ei kerro terveyttäni tai paremmuuttani - tai mitään muutakaan.

Tänään teen vielä sen suurimman askeleen ja kannan vaakani kellariin tai roskikseen, paikkaan, josta sitä ei varmasti tule enää haettua pois. Samalla pyrin sulkemaan päästäni, aivoistani, sen kohdan, joka stressaa syömisestä tai painosta. Ehkä vihdoinkin saan elämäni takaisin vuosien jälkeen ja opin nauttimaan asioista uudella tavalla. Aikaahan tämä varmasti vie, mutta tästä on hyvä aloittaa!

ps. ensitöikseni haluaisin jonain päivänä päästä nauttimaan palan raakakakkua johonkin kahvilaan, joten suosituksia saa heittää!

Millainen suhde sinulla on vaakaan? Mitä lukema sinulle merkitsee vai merkitseekö se mitään?