tiistai 23. kesäkuuta 2015

Raikas raastesalaatti

Muistan sen päivän, kun maistoin ensi kertaa varsiselleriä. Katkoin rapean varren käsilläni ja pistin palan poskeeni. Mutustelin ja maistelin. Hetkisen päästä huomasin syöneeni monen monta vartta. Pussista pilkotti enää kaksi viimeistä, hentoista, yksilöä. En voi sanoa ihastuneeni makuun kertaheitolla, mutta pikkuhiljaa muutamien vuosien aikana varsiselleristä on tullut suuri ystäväni. Se maustaa keittiössäni niin tomaattipohjaiset kastikkeet, useat keitot kuin keveät smoothietkin. Joskus pistäydyn niin villille tuulelle, että nappaan kokonaisen paketin versiselleriä naposteluevääksi elokuvaa katsellessa. Silloin, kun en satu olemaan laiskalla tuulella, löytyy varsien vierestä vielä kipollinen hummusta, tahinia tai munakoisotahnaa. Mainitsinko jo rakastavani tahinia? 

Tänään töistä kotiin tullessani muistin jääkaappini sisältävän tuota herkkuvihannesta. Niimpä kaivoin sen ja muutaman muun aineksen keittiötasolle ja ryhdyin raastamispuuhiin. Muutaman minuutin päästä edessäni oli lautasellinen raikkaan herkullista raastesalaattia porkkanasta, retiisistä, lantusta ja varsiselleristä. Valmis annos sai vielä päälleen puolikkaan limen mehut. Nam. 


Mihin sinä käytät varsiselleriä?

2 kommenttia:

  1. Oih, ihanan raikkaan näköistä ja varmasti makuistakin! :) Itse käytän varsiselleriä varsin (liian) vähän ja lähinnä vihersmoothiehin.. niissäkin yritän mahdollisuuksien mukaan peittää maun tehokkaasti :D vaikka täytyy sanoa, että olen alkanut pikkuhiljaa lämpenemään jo sellerin makuun! Ehkä se siitä pikkuhiljaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella herkullista ja raikasta! :) Niin ja täyttävää - annoksen koko kun sattui olemaan rutkasti yli puoli kiloa :D

      Minä olen viime aikoina ihastunut myös selleriin, siihen juurekseen. Sitä on ihana napsia välipalana muiden kasvitikkujen kanssa. :)

      Poista