Hiukset kesäkuntoon luonnollisemmin - savivaalennus

Olen elellyt oman tukkavärini kanssa viimeiset viitisen vuotta. Hiukset ovat saaneet kaivattua lepoa myrkyllisistä ja haitallisista kemikaaleista. Ne ovat vahvistuneet, katkeily on vähentynyt sekä kasvu on nopeutunut. Edellä mainituista seikoista voi päätellä, että tavanomaiset - kemikaaleja täynnä olevat - hiusvärit eivät todellakaan tee kutreille hyvää. Hiukseni voivat nyt paremmin kuin koskaan aiemmin - jos siis lapsuusaikoja ei oteta mukaan.

Elo omien hiusten kanssa on ollut mukavaa. Olen oppinut pitämään omasta melko värittömästä väristäni eikä värjäyshaaveita ole juurikaan ollut. Kesäisin hiukset ovat muuttuneet auringon ja UV-säteilyn vaikutuksesta kauniin vaaleiksi ja väri on tullut eloisamman näköiseksi pienten aurinkoraitojen ansiosta. Kaikki kuitenkin varmasti ymmärtävät, että kutrien vaalennus kesähelteillä ei ole se suotavin vaihtoehto - hyvää se ei tee, ei varmasti. Hiukset tulisi aina suojata asianmukaisilla aineilla tai peittää esimerkiksi hatun tai muun asusteen avulla.

Jotta en juodu enää kärtsäämään hiuksiani auringossa vaaleiksi tai työntämään kaikenmaailman haitallisia kemikaaleja päähäni, päätin kokeilla luonnollisempaa ja ekologisempaa vaalennusmenetelmää, savivaalennusta.

Savivaalennus tehdään kolmen aineen yhteisvaikutuksella. Massa koostuu hapetteesta (=vetyperoksidi), ruokasoodasta sekä savijauheesta. Seos levitetään huolellisesti syväpuhdistettuihin hiuksiin, jonka jälkeen hiukset peitetään kelmun alle. Massan annetaan vaikuttaa tunnin verran. Koska massa on rusehtavaa koko vaalennuksen ajan, ei lopputulosta pysty itse kuin arvailemaan. Vaikutusajan loputtua hiukset pestään ja niihin levitetään hoitoaine tavalliseen tapaan.

Omat hiukseni savivaalennettiin Espoon Iso Omenassa sijaitsevassa koko perheen kampaamossa Ompun Torpassa. Kampaamossa tehdään ekokampaamotöiden ohella myös tavallisia vaalennuksia ja värjäyksiä, joka varmasti madaltaa useiden ihmisten kynnystä astua paikkaan - mistään "hippiluolasta" ei siis todellakaan ole kyse! Tila on avara, valoisa ja upeasti, kierrätyshenkisesti, sisustettu. Kampaamosta voi löytää esimerkiksi aitoja heinäseipäitä, hauskat maitokärryt, pastellisävyin maalattuja vanhoja ovia sekä betoniharkkoja. Lisäpiristyksenä on useisiin peileihin kirjoitettu tai piirretty tussilla jotain mieltä piristävää. Kauniin ja persoonallisen sisustuksen lisäksi henkilökunta on osaavaa, iloista ja mukavaa. Käytetyt tuotteet ovat hyvin pitkälle kokonaan kotimaisia aina hiusväreistä shampoisiin ja muotoilutuotteisiin. Kampaamosta voi ostaa mukaansa esimerkiksi kotimaisen Flow Kosmetiikan shampoopaloja tai EkoPharman hius- ja kasvotuotteita, jotka ovat muuten varustettu luonnonkosmetiikkasertifikaatilla. Suurin osa kyseisten sarjojen tuotteista sopivat vegaaneille.

Palataanpa vielä kuitenkin hieman tuohon ekokampaamopuoleen, joka varmasti kiinnostaa monia blogini lukijoita. Ompun Torpasta on mahdollisuus saada koulutettujen ekokampaajien tekeminä kasvivärejä, jotka ovat täysin hapetteettomia ja, joiden ainesosat ovat 100%:sti luonnon omia raaka-aineita, luonnollisia savi- ja merileväpuhdistuksia esimerkiksi kirkastamaan omaa väriä tai poistamaan epäpuhtauksia sekä energialeikkauksia ja rentouttavia intialaisia päähierontoja - unohtamatta savivaalennuksia. Savivaalennuksiin käytettävä hapete on mahdollisimman puhdasta Suomessa valmistettua vetyperoksidia, joka tekee vaalennusmenetelmästä entistäkin ekologisemman.

Ekokampaamopuolen palvelut sopivat loistavasti esimerkiksi kemikaalittomuudesta ja ekologisesta ajatusmaailmasta kiinnostuneille henkilöille. Se on myös hyvä vaihtoehto sellaisille, jotka ovat saaneet tavallisista synteettisistä väreistä yliherkkyyksiä tai vakavia allergioita. Valitessasi luonnonmukaisen hoidon tai palvelun, säästät ainutkertaista luontoamme, saat uuden luonnollisen hehkun hiuksiisi ja vältyt ihmisille haitallisilta kemikaaleilta.

ENNEN

JÄLKEEN

Mutta nyt siihen lopputulokseen! Hiukseni vaalenivat ekokampaaja-Jennan käsissä kauniin ja luonnollisen vaaleiksi. Oma tunkkaisen tuhkainen värini muuttui raikkaaksi ja kiiltäväksi. Hiuksista tuli reilusti vahvemman tuntuiset ja silkkisen pehmeät. En tiedä oliko kyseinen lopputulos loistavien EkoPharman tuotteiden vai luonnollisemman ja ekologisemman savivaalennuksen ansiota, mutta väliäkös sillä, hiukseni ovat nyt jokatapauksessa kauniin elinvoimaisen näköiset. Suosittelen, lämpimästi!

Parturi-kampaamo Hiusfashion Ompun torppa

Parturi-kampaamo ja ekokampaamo

Kauppakeskus Iso Omena, 2. kerros

Ark. 9-21 La 9-18 Su 12-18
Puh.  09-4289 3613
IG Ompun Torppa
Facebook Hiusfashion Ompun Torppa

*hiustenvärjäys saatu näkyvyyttä vastaan.

Luonnonkosmetiikan helmiä tarjouksessa

Moikka! Tulin vain pikaisesti vinkkailemaan, että Hyvinvoinnin Tavaratalosta saa ensi viikon maanantaihin saakka kaikista Madaran tuotteista 25%:n alennuksen kampanjakoodilla MADARA45. Jos omia varastojaan ei tarvitse täydennellä, kannattaa pitää mielessä pian koittava joulukuu ja mahdolliset joululahjat. Lahjojen ostossahan ei voi koskaan olla liian ajoissa - eihän vaan? ;) Samalla suosittelen tsekkaamaan hetki sitten avatun Hyvinvoinnin Tavaratalon Joulupuodin, josta löytyy mielenkiintosia lahjaideoita niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Ihania lahjapakkauksia, parempia siivousaineita, maistuvia suklaaherkkuja... - kaikkea mitä suinkin vain voi toivoa!

Madaralta voin lämpimästi suositella ainakin Pihlaja-voidetta, Radiant Energy -kasvoöljyä sekä Karhunvatukka & Valkosavi -kasvosaippuaa.

Eikun ostoksille sitten vaan!

PS. Lämmin kiitos jokaisesta edelliseen postaukseen tulleesta kommentista. Ette uskokaan kuinka suuri merkitys niillä on. ♥

8 vuoden taistelu

Minun on avattava suuni. En enää pysty pitää asioita sisälläni. On sanottava ääneen se, joka syö minua joka ikinen päivä. 

Elettiin vuoden 2008 kevättä. Olin onnellinen ja iloinen teini-ikäinen tyttö. Kävin koulua, harrastin luistelua ja viihdyin hyvin parhaan ystäväni seurassa. Tein juuri niitä asioita mitä "tavalliset" 17-vuotiaat tytöt tekevät. Jotain sinä keväänä kuitenkin tapahtui.

Saimme idean laihduttaa pari kiloa kesäksi. Kilot lähtivät hetkessä annoskokoja pienentämällä. Pienentynyt numero vaa'assa teki oloni itsevarmemmaksi ja paremmaksi. Vaatteet sujahtivat helpommin päälle ja turvonnut olo oli poissa. Kaikki asiat tuntuivat paljon paremmilta ja valoisammilta.

Parin kolmen viikon päästä ruokavalioni oli muuttunut entisestään. Enää ei riittänytkään annoskokojen pienentäminen vaan tilalle tuli useiden ruoka-aineiden rajoittaminen. Ei sokeria, ei pastaa, ei riisiä, ei leipää... - ei mitään, josta sai energiaa enemmän kuin hedelmistä tai vihanneksista. Ruokalassa lappasin lautaselleni vain kevyttä jääsalaattia ilman kastikkeita.

Kesällä painoni oli laskenut 46 kiloon. Kroppa näytti paremmalta kuin koskaan aiemmin. Bikineissä kulkeminen ei aiheuttanut tuskaa eikä mikroshortsit tuntuneet enää yhtään huonommilta vaihtoehdoilta. Sain paljon kommenttia muuttuneesta ulkomuodostani ja hymyillen otin jokaisen arvostelun vastaan. Hiljaa mielessäni kuitenkin mietin, että tämä ei riitä. Haluan olla vieläkin pienempi ja kauniimpi. Parempi.

Tuosta alkoi helvetti. Helvetti, joka on kestänyt tuskaiset 8 vuotta.

Jok'ikinen päivä sairastumisen jälkeen on tuntunut vaikealta. Aamiainen on jäänyt väliin niin monia kertoja, että puhutaan tuhansista päivistä, tuhansista syömättä jääneistä aterioista. Samoin on käynyt lounaan kanssa. Vaikka vuosien varrella - tai pääosin viimeisen vajaan kahden vuoden aikana - olen saanut nostettua painoni normaaleihin lukemiin, ei mikään kuitenkaan ole juurikaan muuttunut. Syömiskäyttäytymiseni poikkeaa edelleen huimasti siitä mitä sen tulisi olla tai mitä haluaisin sen olevan. Pääni sisällä velloo edelleen useita kertoja päivässä mietintä siitä kuinka kelvoton olen. Kelvoton, lihava, riittämätön, ruma... - ja sairaskin vielä.

Toisinaan olen ollut siinä pisteessä, että en jaksa enää. Mikään ei innosta eikä mikään tunnu miltään. Jokainen vastoinkäyminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, siltä, että enää ei jaksa yrittää. Niinä hetkinä sanon itselleni, että kaikesta voi selvitä. Kaikki voi vielä muuttua. Siihen saattaa mennä aikaa ja voimavaroja, mutta sisukkaasti taistelemalla ollaan joka päivä edes hitusen lähempänä sitä terveempää minää. Sitä minää, jota olin ennen sairastumistani.

Ikinä en ole ollut luovuttaja enkä sitä tässäkään tilanteessa aio olla. Taistelen niin kauan kunnes pystyn hymyillen ja rehellisesti toteamaan ääneen, että minä olen kaunis ja täysin riittävä juuri tällaisena - aivan kuten te kaikki muutkin siellä ruudun takana.

Nyt kuitenkin suljen suuni tältä erää. Muistakaa kuinka ainutlaatuisia olette ja mihin kaikkeen pystytte. Pitäkää itseänne upeana ja hienona persoonana - myös niinä vaikeina päivinä. Älkää soimatko itseänne vaan pyrkikää löytämään asioista ne hyvät puolet. Kaikki hyvä tulee nimittäin sisältänne eikä ulkomuodollanne loppujen lopuksi ole juurikaan mitään väliä. Olit sitten pyöreä tai laiha, olet sinä. Upea ja ainutkertainen sinä.

Kiitos ja anteeksi - jatketaan taas kun siltä tuntuu! ♥

Kohti parempaa oloa

Seuraatko minua instagramissa? Tiedätkö jo mihin olen piakkoin ryhtymässä? Jos et vielä ole aivan perillä, suosittelen kurkkaamaan instan puolelle. Tiedossa on jotain todella jännittävää ja mielenkiintoista, josta tulen raportoimaan myös blogini puolella. Paljastettakoon sen verran, että kuvan kukat eivät liity tapaukseen. Tai toisaalta.. Liittyväthän ne jollain tapaa. Tavoitteena on saada olo hehkumaan kuten kuvan kukilla. Saa nähdä mitä tästä tulee. Kannattaa pysyä matkassa ja katsoa kuinka tytön käy. Jänistääkää ei enää voi, kun asia on laitettu julki. Peukut siis pystyyn!

TÄSTÄ pääset ottamaan selvää mihin olen ryhtymässä.

Henkireikä - luonto

Kesän parasta antia

Villivadelmat, joulukat, metsämansikat, kanttarellit, mustikat, pikkuruiset tatit.. Voiko sitä kesältään enempää edes toivoa?

Muistattehan, että pääsette kurkistamaan tarkemmin elämääni Instagramin puolella nimimerkillä lifetastesgood_nanne.

Linnanmäkeä ja burgereita

Sateista, eikun siis kesäistä, sunnuntaita rakkaat ystäväiseni! Viikonloppuni on sujunut mahtavissa merkeissä. Perjantaina töiden jälkeen kiiruhdin siskoni luo merelliseen Helsinkiin. Ilta kului saunoessa, rupatellessa ja marjoja poimiessa. Saimme viettää tärkeää yhteistä aikaa ihan kaksistaan, sillä siskoni poika Samu jäi perjantaina äitini hoiviin mökille muutamaksi päiväksi. Lauantaiaamuna heräsimme kesäiseen lämpöön ja auringonpaisteeseen ilman kellojen pirinää. Touhuilimme niitä näitä pari tuntia ennen kuin otimme suunnaksemme Linnanmäen.

Saavuimme Lintsille heti yhdeltätoista porttien avauduttua. Kiersimme kahdeksan tunnin aikana lähes kaikki "isojen" laitteet. Hurjakurun ja Vekkulan jätimme väliin pitkien jonojen ja kastumisen takia, mutta eipäs se loppujen lopuksi paljoa mieltä painanut. Saimme kuitenkin huviteltua ihan riittämiin! Aiemmista hyvipuistovuosista poiketen tänä vuonna en saanut hommattua itselleni ikävää oloa, mikä on vain ja ainoastaan mahtava juttu. Emme siis suinkaan juosseet pää toisena jalkana laitteesta toiseen, vaan välillä myös ihan vain rentouduimme.

Hurvittelun ja rentoilun lisäksi päiväämme kuuluivat myös herkulliset jädet Tofulinen toffee, nams ja mahtavat nachoannokset Flores FreshMexissä. Kaiken kaikkiaan päivämme oli siis ihan mahtava! Edes pieni vesisade ei meitä lannistanut vaan toi piemminkin vain miellyttävää virkistystä muuten melko aurinkoiseen ja lämpimään päivään.

Niin, ja pakko vielä todeta, että näin vanhempana sitä osaa päivä päivältä arvostaa enemmän sitä, että omaa ihanan siskon, jonka kanssa tulee toimeen hyvin. Vaikka olemme luonteiltamme, elämäntavoiltamme ja persooniltamme melko erilaisia, olemme toisillemme kertakaikkisen tärkeitä. Pystymme puhumaan asioista kuin asioista, suruista sekä iloista. Toki osaamme myös riidellä, mutta rakkaus onneksi voittaa aina. Kaikki asiat sovitaan ennemmin tai myöhemmin, ja useimmiten vielä halausten kera. Parempaa siskoa en osaisi edes toivoa. Kiitos, että olet olemassa! 💕

Mutta niin, jatketaanpa huvipuistojutuista tähän burgeriin! Eilen Lintsillä käydessämme kävimme kyselemässä nälän yllättäessä hampurilaisravintola Lintsi Burgerista gluteenitonta vaihtoehtoa. Sellainen olisi löytynyt, mutta valitettavasti listalta löytyvä kasvisateria ei olisi ollut gluteeniton vegaaniudesta en kysellyt mitään. Sämpylän väliin minulle tarjottiin salaattia sekä tomaattia. Noh, jätimme hampparit luonnollisestikin väliin ja suuntasimme Flores FreshMexiin syömään yllättävän herkulliset nachoannokset.

Koska hampparijuttu jäi kuitenkin hieman vaivaamaan mieltä, päätin tekaista omat burgerini tänään sunnuntaina. Leivoin sämpylät ja tekaisin papupihvit. Väliin eksyi tuoreina aineksina tomaattia, paprikaa, kurkkua sekä kahta eri salaattia. Pihvin kaveriksi pääsivät mantelimajoneesi sekä Violifen juusto. Koko komeuden kruunasivat täydellisesti onnistuneet seesaminsiemenillä koristellut sämpylät. Jos jotain vielä olisin burgeriini lisännyt, olisi se ollut takuulla itsetehty sitruunainen guocamole. Järisyttävän herkullista tämä näinkin toki oli!

Nyt on massu täynnä ja huomenna onkin sitten hyvä aloittaa uusi työviikko energiaa puhkuen!

Mitä teidän viikonloppuune on kuulunut?

Juhannuksen parhaat

Vihreys

Hiljaisuus

Soutelu tihkusateessa

Futispeli perheen kesken

Karkit ja maapähkinävoi, hihi..

Itselle kerätty villikukkakimppu

Supikoira ja kukkahämähäkki

Metsämansikat ja -mustikat

Tyyni merenpinta

Hyvä grilliruoka

Lenkkeily

Mistä asioista teidän juhannuksenne koostui?

Helsinki Half Marathon - I did it, I really did it!

Ihanaa alkanutta viikkoa rakkaat! Mulla on takana uskomattoman upea ja ikimuistoinen viikonloppu. Juoksin lauantaina elämäni ensimmäisen puolimaratonin ja vieläpä pisimmän koskaan juoksemani lenkin. Käsittämättömän tästä suorituksesta tekee se, että en ole ikinä juossut yhtäjaksoisesti edes kymppiä, hyvä jos vitosen. En uskonut itseeni pätkääkään, kun lauantaiaamuna otin suunnakseni Finlandia-talon ja Helsinki Half Marathonin. Noin tunti ennen starttia soitin äidilleni epätoivoisen puhelun, jossa kerroin ahdistuksestani ja stressistäni. Äiti rauhoitteli minua ja sanoi se menevän hyvin. Vielä siinäkään vaiheessa en uskonut, että koskaan tulen ylittämään maaliviivaa. Suurin pelkoni oli, että tuuperrun matkalle tai, että en vain yksinkertaisesti pysty.

Jotain kuitenkin tapahtui tuon puhelun jälkeen. Tsemppaavat viestit ja sanat saivat itsevarmuuteni kasvamaan niihin mittoihin, että maaliin pääseminen alkoi tuntua mahdottoman sijaan mahdolliselta. Mitä lähemmäksi starttia mentiin, sitä paremmaksi fiilis muuttui. Lähtoalueelle päästyäni oloni oli rento ja kaikin puolin hyvä, jollain tapaa jopa itsevarma. Niinä hetkinä päätin, että maaliin on päästävä ajassa missä ajassa - ja maaliinhan me päästiin ja vieläpä kevyesti!

Itse juoksu sujui niin hyvin, että muutaman kerran jouduin oikeasti miettimään, että kuinka tämä edes on mahdollista. Minä, joka en ole juossut kuin joitain muutaman kilometrin lenkkejä vuodessa, juoksin alusta loppuun saakka. Missään vaiheessa askel ei tuntunut painavan eikä hengästymisestä ollut merkkiäkään. Sama tahti jatkui aina 17 kilometrin kohdalle asti. Viimeiset neljä kilometriä taittuivat vihlovan polvikivun kanssa, mutta sisukkaana ja päättäväisenä puskin vaivasta huolimatta eteenpäin. Maalisuoralle päästyäni harpoin takuulla koko oman puolimaratonini nopeimmat metrit. Leveä hymy nousi naamalleni ja tiesin tehneeni sen, mitä lähdin tavoittelemaan.

Maaliviivan ylitettyäni fiilis oli sanoinkuvaamattoman upea. Onnellinen, kiitollinen ja kertakaikkisen käsittämätön. Ikimuistoinen.

I did it, I really did it!

Muistuttakoon tämä mitali itseäni siitä, että kaikki on mahdollista, kun vain luottaa itseensä ja omaan tekemiseensä - oli sitten kyse urheilusta tai mistä vain muusta! Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita.

Näihin tunnelmiin ja fiiliksiin on hyvä lopettaa. Tämä hymy ei ihan hetkessä hyydy. Kiitos ja kumarrus jokaiselle minua tsempanneelle

ja lämpimät onnittelut kaikille viikonlopun Helsinki Half Marathonin juosseille. ♥

Suppauksesta ja yksinäisyydestä

Aurinkoista maanantaita!

En oikein tiedä mistä aloittaisin, mutta jollain on aina aloitettava. Aloitetaanpa kertomalla hieman itsestäni. Olen luonteeltani tai persoonaltani melko ujo ja syrjään vetäytyvä. En viihdy kovinkaan hyvin isoissa ryhmissä tai tapahtumissa. Tunnen oloni monesti todella epämukavaksi ja ehkä jollain tapaa myös epäitsevarmaksi. Asia tuli todettua edellisen kerran viime torstaina, kun osallistuin PR-toimisto Sugar Helsingin bloggaajailtaan. Sugarin tiloihin oli saapunut paljon muun muassa hyvinvointiin ja ruokaan liittyvien blogien kirjoittajia. Tunnelma oli iloinen ja rento. Jotkut siemailivat skumppaa, jotkut lusikoivat vegaanisia jätskejä ja jotkut.. Tai pikemminkin vain minä, istua nyhjötti yksin omalla jakkarallaan.

Oli vaikea olla. En tiennyt mihin pitäisi katsoa tai mihin olla katsomatta, mitä pitäisi tehdä tai mitä ei. Muutamat moikkaukset suustani illan aikana päästin, mutta siihen se sitten jäikin. En osannut liittyä valmiisiin porukoihin, joissa tuntui olevan niin kivaa. En tiennyt mitä olisin sanonut tai kuinka olisin tilanteeseen mennyt. Loppujen lopuksi hain nenäni eteen kirjan, jotta en vaikuttaisi ihan uuvatilta. Ehkä samaan aikaan salaa toivoin, että joku olisi tullut puhumaan minulle. Niin ei käynyt, ei tälläkään kertaa. Tästä en tietenkään voi "syyttää" kuin itseäni, omahan on ongelmani, nimittäin epäsosiaalisuuteni ja samalla yksinäisyyteni.

Moni kiva asia on jäänyt kokematta. Yksin jonnekin meneminen on tuntunut useasti niin ylivoimaisen vaikealta, että olen mieluummin jäänyt kotiin tai mennyt vaikka metsälenkille. Olen pitäytynyt omalla mukavuusalueellani ja samalla vain lisännyt omaa kynnystäni osallistua uusiin tilanteisiin ja tapahtumiin. Olen tehnyt itselleni hallaa, ihan suoraan sanottuna.

Perjantaina päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Otin yhteyttä SUP Espooseen, johon alunperin törmäsin Facebookin kautta. Kyseessä on pääasiassa Espoon Haukilahdessa toimiva SUP-lautavuokraamo, joka järjestää myös alkeisopastuksellisia kokeilukertoja sekä parin tunnin peruskursseja. Peruskurssilla opetellaan kaikki itsenäiseen vesillä liikkumiseen tarvittava seikka ja päästään tekemään myös pieni retki. Lisäksi SUP Espoon kautta on mahdollista päästä suppailemaan vähintään kolmen hengen porukalla myös muualle pääkaupunkiseudulle. Ei muuta kuin aikaa ja paikkaa vaan ehdottelemaan, heh!

Niin tosiaan, laitoin viestiä SUP Espooseen. Kirjoitin heille viestin, jossa kerroin itsestäni ja kiinnostuksestani kyseistä lajia, suppausta, kohtaan. Sisällytin tekstiini osiot myös luontorakkaudestani sekä melko vaikeasta ujoudestani ja yksinäisyydestäni. Sain vastauksen jonkun ajan päästä ja siinä luki näin (anteeksi Isa, mikäli koet tämän ikäväksi♥):

"Moikka Ann-Marie! Kiitos viestistäsi! Olisi tosi mukavaa, jos tulisit kokeilemaan suppailua, sopii hyvin! Katsotaan sopiva aika. Minä olen super-introvertti, mitä ei tietty uskoisi työroolissa, mutta vapaa-ajalla välttelen ihmisiä parhaani mukaan ☺ Ihana suorastaan kuulla, että on joku toinenkin ♥ Haluaisitko mielummin tulla yksin minun tai Lassen kanssa, vai alkeistunnille, jossa on 2-4 muutakin ensikertalaista? Huomenna ja sunnuntaina on ensimmäiset tilaisuudet ja ensi viikolla useampi arki-iltoina. Aurinkoisin terkuin, Isa" 

Viestin luettuani en voinut kuin vain hymyillä. Sydämeni tuntui pakahtuneen onnesta ja ilosta ja siitä, että maailmassa on näin välittäviä ihmisia. Tuntui hyvältä, niin käsittämättömän hyvältä, että onnenkyyneleet nousivat silmiini. Samassa hetkessä - tekstiä edelleen lukien - soitin myös iloisen puhelun sekä siskolleni että äidilleni.

Sovimme Isan kanssa treffit lauantaille, mutta kolean sään takia päätimme siirtää suppauksen seuraavaan päivään. Eilen sunnuntaina sitten pääsin SUP-laudan kyytiin. Lyhyen hiekkarannalla tapahtuneen alkeisopetuksen jälkeen astelimme kaikki itsevarmoina veteen ja lautojemme kyytiin. Ensimmäinen kerta tuntui todella miellyttävältä, koukuttavalta ja jopa yllättävän iisiltä. Aaltojen keinutus ja kevyt tuulesta tuleva lisävastus toivat toki pienet haasteensa etenemiseen, mutta pysyimme kaikki hyvin lautojemme päällä. Itseasiassa lauta tuntui jopa niin vakaalta, että edes puhelimen kaivaminen taskusta useampaan otteeseen ei tuntunut yhtään vaikeammalta tehtävältä. Hyvä minä!

Kokeilukerran jälkeen pääsin tapaamaan myös Lassea, joka on yksi SUP Espoon kolmesta vetäjästä. Häneltä kysyin kaikki mieltäni askarruttavat asiat sillä välin, kun Isa meloi toinen lauta perässään kohti "parkkia". Vastausten myötä innostukseni lajia kohtaan kasvoi ainakin potenssiin sata. Oliskohan tästä kesän parhaaksi liikuntamuodoksi - siitä ei liene epävarmuutta!

Vilpitön ja erittäin suuri kiitos SUP Espoolle, eritoten opettajalleni Isalle, tästä upeasta mahdollisuudesta! Me nähdään vielä!

Eikä tässä vielä kaikki, SUP Espoo lahjoittaa 2% kaikista ostoista enpanjalaisen kodittomien lemmikkien hoitoyhdistykselle Animales Sin Suertelle ♥

This is my life

Keto-orvokkeja salaatin sekaan // Äidin koiran Tauskin lenkitystä // Maisemat lenkin varrelta

Selfie... // Maisemat muutaman sadan metrin päästä kotoa // Kukkivan omenapuun ihastelua

Ihanaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa ♥!

Pidennetty äitienpäiväviikonloppu

Arkeen on taas palattu muutaman vapaapäivän jälkeen. Miniloma mökillä keskiviikkoillasta sunnuntaihin teki todella hyvää vaikka vähän hermojakin kiristeltiin. Yhteiselo perheen kesken ei aina ole helpointa varsinkaan, kun me kaikki omaamme hieman erilaisen luonteen ja persoonan, mutta loppujen lopuksi voin kyllä sanoa nauttineeni jokaisesta päivästä. Päiviin mahtui hurjasti aurinkoa, paljon koirien lenkitystä, hyvää ruokaa, jättimäisiä kaurapuuroannoksia banaanisiivuilla, saunomista, katon pesua ja puutarhatuolien öljyämistä... - kaikkea mitä nyt tavanomaiseen mökkireissuun kuuluu! Viikonlopun aikana piipahdimme myös Tammisaaren keskustassa, paikassa, jonka voisin sanoa olevan yksi Suomen kauneimmista kaupungeista.

Viikonloppu huipentui ihanan maittavaan aamupalaan, jonka tekaisin heti aamutuimaan äidilleni äitinenpäivän kunniaksi. Pyödästä löytyi parin mehun lisäksi itsetehtyä hummusta, hedelmiä, vihanneksia, vegaanista juustoa, leikkeleitä, paistettuja kananmunia, riisikakkuja ja leipiä. Kattauksen kaunistajana toimivat siskoni poimimat kauniin valkoiset valkovuokot ja pihalta löytyneet narsissit.

Viisipäiväinen mökkireissu kului niin nopeaan tahtiin, että jo nyt on kova hinku takaisin luonnon ja meren ääreen!

PS. Rakastan sinua äitikulta ♥

Löydät minut myös Instagramista

En muista olenko täällä koskaan erikseen maininnut, että minua pystyy seuraamaan myös Instassa - ja, jos en ole niin parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Löydätte minut sieltä nimimerkillä lifetastesgood_nanne. Tervetuloa seurailemaan! :)

Keväisen lämmintä torstaita kaikille ♥!

Keho on yllättävän fiksu kaveri

Keväisen lämmintä keskiviikkoa kaikille! ♥

Tänään aamulenkkiä kävellessäni mieleeni juolahti yhtäkkiä oman kehon kuuntelu, tuo aihe, joka tuntuu puhuttavan aina vain enemmän ja enemmän - ja hyvä niin. Olen itse viime aikoina pyrkinyt ottamaan enemmän selvää kehoni viesteistä ja kuuntelemaan sitä paremmin. Olen tajunnut, että jokaisella olotilalla on jokin tarkoitus. Ei keho viesti uupumuksesta tai väsymyksestä, jos sille ei ole tarvetta, ei nälästä tai heikotuksesta, jos sille ei ole syytä. 

Erityisesti kehon viestitys ruoan sopivuudesta tai sopimattomuudesta on kolahtanut. Monesti ihmiset tekevät asioita niin kuin ovat tottuneet tekemään - niin myös minä. Rutiinien muuttaminen koetaan hankalaksi, aikaa vieväksi ja turhan monimutkaiseksi prosessiksi. Helpoimman kautta - se lienee se tutuin käsite meille monille mitä ruokaan tulee. Aamupalaksi lusikoidaan se perinteinen puuro tai järsitään se iänikuinen leivänkäntty, välipalaksi haukataan ehkä jokin hedelmä, lounaaksi se ainainen salaatti, päivälliseksi lämmin ruoka ja iltapalaksi se mikä "hyväksi" on todettu - asiat tehdään niin kuin on aina tehty.

Niin, ja en nyt väitä, etteikö tuollaisella rytmillä voisi voida todella hyvin. Me kaikki olemme yksilöitä ja se mikä sopii sinulle ei välttämättä sovi toiselle. On siis hyvin yksilöllistä miten kehomme reagoivat mihinkin juttuihin.

Mutta palataanpa vielä tuohon oman kehon kuunteluun. Eräänä iltana viime viikolla olin tekemässä itselleni kevyttä iltapalaa - sellaista kuin aina teen, tottumuksesta - kunnes havahduin siihen, että kehoni suorastaan janoaa jotain vähän tuhdimpaa. Aluksi ajattelin sivuuttaa nuo ajatukset ja viestit kunnes tajusin niiden todella olevan tärkeitä. Ei keho viesti turhasta tai muuten vaan. Maltoin hetken ja koitin päästä aivojeni sisään - mitä minä ja kehoni oikeasti tarvitsemme?

Kevyt iltapala ei edelleenkään houkutellut tai huutanut nimeäni. Päätin poiketa totutusta ja rutiineista vaikka se hieman vaikealta tuntuikin. Keitin hiljalleen hauduttaen lämpimän kaurapuuron ja kasasin päälle reilun keon kesäisiä marjoja ja muutamia sekalaisia siemeniä. Lusikoin annoksen hitaasti ja siihen keskittyen suuhuni. Nautin jokaisesta suupalasta kunnolla pureskellen ja annoin ajan kulua - eihän minulla mihinkään kiire ollut. 

Annoksen syötyäni tunnustelin oloani. Tuntuiko minusta hyvältä? Olinko riittävän täysi? Tai miltä minusta ylipäätään tuntui? Kävin kaikki mahdolliset kysymykset mielessäni läpi ja pyrin löytämään niille oikean vastauksen kehoni viestejä kuunnellen.

Mutta mitä minä tällä sitten oikein yritän sanoa? Yritän sanoa, että keho on yllättävän fiksu kaveri. Se kertoo meille tarpeistaan ja puutteistaan. Se kertoo, kun jokin on hassusti tai hullusti. Se kertoo, kun on aika höllätä ja ottaa rennommin. Toisin sanoen se viestii valehtelematta aidoista tuntemuksistaan ja yrittää saada meidät toimimaan optimaalisesti - ehkä jopa muuttamaan niitä jo totuttuja rutiineita ja tapoja.

Se kertoo meille, kun aamupalaksi onkin nautittava jotain vähän tuhdimpaa tai tavallisesta poikkeavaa ja, kun iltalenkille ei olekaan lähdettävä vaikka se lenkki on aina tehty.

Kuunnelkaamme ja arvostakaamme siis fiksua kehoamme - se todella kertoo mitä me tarvitsemme!

Muistoja matkoilta

Memories.